X-kaato (ja sen loputon kirous)

Kun Liisa lähetti multimediaterveiset päivystyksen toimenpidehuoneesta Sallalle pari viikkoa ennen X-Kaatoa, alkoivat katit olemaan vahvasti sitä mieltä, että paljon puhuttu X-Kaadon kirous ei todellakaan ole pelkkää vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Mutta onneksi aika oli tällä kertaa puolellamme ja elmukelmu-ratkaisuilla päästiin kisaviivalle.

Taas päätettiin lähteä ajoisssa edellisenä iltana kisapaikalle ja jälleen kerran saavuttiin puolilta öin leiriytymispaikkaan, kun muut olivat jo menossa nukkumaan. Koko Turkulainen kisaperheemme leiriytyi yhteiseen mökkimajoitukseen. Tikeistä huolimatta Snowflakes kisojen tavoite täytettiin: Eetu jäi kisakoukkuun ja oli tällä kertaa lähdössä Riitan kanssa sekasarjan starttiviivalle. Pitkien ja sikeiden yöunien jälkeen herätyskello soi puoli kolme (siis yöllä rakkaat sohvaperunaystävämme). Tommi valitti Sallan yskineen koko yön...aijaa,yskikö,me kyllä nukuttiin erinomaisen hyvin koko pitkä yö,ah täynnä virtaa!

Kuva: Lilli Rantahakala

Kisa alkoi osuudella, jossa toinen joukkueen jäsen taittoi matkaa meloen ja toinen siirsi sillä aikaa pyörät seuraavalle rastille. Liisa hyppäsi kajakkiin ja Salla lähti pyöränsiirtopuuhiin. Melontaosuus öisellä merellä pitkässä, melojien otsalampuista muodostuneessa valoletkassa oli huikea. Ensimmäiselle rastille Liisa tulikin hyvissä asemissa. Siitä ne vaikeudet sitten alkoivatkin, eipä tienneet tytöt miten pitkä 5 tuntinen olisi vielä edessä... Liisan lähdettyä rannasta melomaan kohti seuraavaa rastia sammui lupinesta valo. Onneksi valoletka oli sen verran pitkä, että riitti kun seurasi valokeiloja. Valitettavasti lukuisia kiviä (vai olivatko ne nukkuvia valaita?) edessä menneet valot eivät paljastaneet, tuli törmäiltyä varmasti kaikkiin Vuosaaren edustalla olleisiin kiviin. Sillä aikaa Sallalla oli hyvä aikaa käydä Tommin kanssa tarkastamassa kaikki uimarannat jotka matkalla sinne oikealle löytyi.

Kakkosrastilla tuli vaihtaa hommia, joten Salla kajakkiin ja Liisa juoksupuuhiin. Liisa ja Peppi MamAdventuresta taittoivat matkaa yhdessä juosten seuraavalle rastille.

Peppi: joltain oli karannut kajakki sieltä rannasta!

Liisa: voi ei, kuka urpo jättää niin huolimattomasti kajakin lähtiessään leimaamaan rastia.

Salla myöhemmin rastilla: Sori ku kesti, mut se meidän kajakki oli karannut ni mä uin sen ensin kiinni.

Kuva: Lilli Rantahakala

Quest-melonta Aurinkolahdessa.  Kuva: Lilli rantahakala

Suunnistuksesta päästiin kisan suurimpia tunteita nostaneeseen osuuteen. Ensin värjötellään Quest-rastilla odotellen melontavuoroa ja kun kilpasiskot on päässeet kanootteihin niin lähdetään itse juosten samalle osuudelle. Tämän iloisia tunteita nostaneen osuuden jälkeen jatkettiin pyöräosuudelle, joka tunnetaan Team Mehukattien kesken MajorTunkkausSpecial. Ei ole puskaa tai tiheikköä, josta Mehukattien pyörät eivät olisi tällä osuudellä käynyt. Liisankin oli pakko myöntää, että ei hänkään ihan ehkä tällaisesta ylämäestä pidä.... Vahvaa menoa kertakaikkiaan!

Riitta & Eetu matkalla kohti sekasarjan kakkossijaa,jee! Kuva: Lilli Rantahakala

Vuosaaren huipulta parin rastin hakuun, luonnollisestikaan ohjeita ei kannata lukea, saati olla toimivaa kompassia matkassa. Juostessa koetaan myös vuoden luontotapaus kun teemme tuttavuutta siipirikon pöllövaarin kanssa, ja kun aikaa  on niin hälytämme paikalle myös eläintenpelastusjoukot. Pyöräosuudelle jatkamme kaikki kolme kärkijoukkuetta yhtämatkaa kohti betoniaitausta, jossa pitää laskea seitsemäänkymmeneneenviiteen (tytöt:75,75,75!!!!!!). Rastivastausvaihtoehtoja on annettu arvoituksellisesti A, P sekä X niinkuin X-kaato. Ja luonnollisestihan me vastaamme.....A niin kuin aasi. Vai olisiko se sittenkin P niinkuin Pöllö? Sakkolenkiksihän se menee, pakko myöntää että tässä vaiheessa alkoi oma meno ottamaan pikkasen pannuun!

Kuva: Lilli Rantahakala

Kärki karkaa muutaman minuutin päähän, normaalissa tilanteessahan tämä ei todellakaan huolestuttaisi melko kylmäpäisiä katteja, kisaa on jäljellä ja aina voi saada kiinni. Mutta jos jatkamme yhtä vakuuttavaa menoa kuin koko alkukisan niin toisin käy. Ja tottakai jatkamme! Huippuhauska quest vallihaudoissa menee kirjaimellisesti hukkasektoriin, taivaalta tulee täysillä vettä, järki ei leikkaa yhtään ja olo on kaikinpuolin ylevä! Kello käy, mutta päätämme että kirous murretaan vaikka kontaten: menisimme maaliin koko radan kiertäen ensimmäistä kertaa yhdessä koko X-kaadon historian, silläkin uhalla että maalivaate on korjattu pois ja kaikki on lähteneet kotiin. Kun kaarramme kisakeskukselle ei tästä paljon puutu...

Huippusuoritus kertakaikkiaan. Lisää hämmennystä koetaan palkintojen jaossa, tälläkin suorituksella jotenkin ihmeellisesti kykenee nousemaan palkintopallille, sijalle kolme. Harmittaa, voiko oikeasti tällä cupinkiertomäärällä vielä sortua tuollaiseen suoritukseeen ja näin ollen poika matkasi Mamojen kyydissä ansaitusti Espooseen. Ei tullut mestaruutta Turkuun, sen pituinen se. Ainut mikä kisassa lämmitti oli yhteen hiileen puhaltaminen. Tuli todettua, että kattien vahvuus oli jälleen kerran tiimihenki. Tuskin tulee tilannetta, jossa kumpikaan hermostuisi toiselle kesken kisan huonoista ratkaisuista, aina jaksaa naurattaa. Tukea löytyy kun toinen sitä tarvitsee ja kun kisaparinsa tuntee hyvin, auttaa se monesti hetkillä kun kaikki menee pieleen!

                                     Huikea aamu Aurinkolahdessa. Kuva: Lilli Rantahakala

Nyt niellään pettymys omaan suoritukseen ja suunnataan kohti Tallinnaa Multisportin gaalaristeilylle kuten kaikki muutkin suuret lajiliitot, hieno päätös Cupkaudelle!!!


Lillin hienoja kuvia lisää

Tulokset

syysaalloilla

Tänä vuonna olisi vakaa tarkoitus murtaa katteja vahvassa otteessaan pitänyt x-kaadon kirous, ja päästä kisaan -yhdessä. Hyvältä näyttää toistaiseksi. Eilen käytiin kajakeilla vesillä, Apan jälkeen ei kaatosade ja isot aallot tuntunut miltään, hah! Otsalamppujen paloaikaakin olisi tarkoitus käydä testaamassa ensi viikon yösuunnistuksissa. Ja mitä tärkeintä: kuumaa mehua litkitään x-kaatoon asti litra kaupalla;) Ennen X-kaatoa Liisa menee tulevana sunnuntaina Snowflakesien karkeloihin (Snowflakesien tytöt ovat suunnitelleet kisan juuri ensikertalaisia ajatellen, eli jos vähänkään kiinnostaa lajia kokeilla, kannattaa kisa pitää mielessä ensi syksynä!!). Eräs nuorimies oli ennakkoluulottomasti ensikertalaisena ilmoittautunut mukaan kisaan ilman, että parista oli edes tietoa (mitä asennetta!). Joten jos tällaisia vanhoja rouvia tuollaiset reippaat nuoret miehet pyytää kisaan, niin tottakai sitä lähdetään! Tavoitteena on kiertää rata läpi hyvällä fiiliksellä ja saada Eetu pahaan seikkailukoukkuun! X-Kaatoon Liisa kaartaa Kajaanin kautta, jossa kisailee yhdessä SOSsin Riitan ja Hiiltonaisten Katrin kanssa. Luvassa voikin olla vähän erilaista seikkailua, sillä kisajärjestäjän mukaan kisassa käytetään armeijanfillareita. Salla kiihdyttelee sillä aikaa kotimaisemissa loppusyksyn juoksukilpailuja kohti. Kahden viikon päästä sitten taas yhdessä kisaviivalle, vapise x-kaadon kirous!

Yöretki Archipelago Adventureen

Taisi olla hieman ennenaikaista henkseleiden paukuttelua tuo edellisen blogimerkinnän ajoissa kisapaikalle hehkutus. Perjantai-iltana kolme reipasta seikkailijaa oli valmiina lähtöön kohti Inkoota sijaitsevaa kisakeskusta, puuttui vain auto. Tai olihan niitä autoja, mutta ei sellaista johon mahtuisi kolmen kisailijan varustus sekä katolle kanootti. Kisaformaatti salli vapaavalinnaisen kanoottivarustuksen, jonka myötä Putkuri&Kettunen (veivät muuten voiton kotiin miesten sarjassa, onnea!) päätyivät kajakkiyksiköihin. Joten katit päättivät ensi kertaa ottaa mukaan oman kanootin, yleensä Putkuri&Kettusen kisa-aluksena nähdyn inkkarin. Onneksi ystäväpiiristä löytyi ennakkoluulottomia ihmisiä ja lopulta alle saatiin iso auto sekä komea peräkärry. Kisakeskukselle saavuttiin hieman yli puolenyön herättämään todennäköisesti juuri sopivasti nukahtaneet kanssakilpailijat (pahoittelut!).

Olihan siinä lähtiessä vähän kaikenlaista muutakin....

Ja taas saa naiset korjailla miesten jälkiä...

Aamu tuli liian aikaisin ja miten sitä aina voi tulla niin kiire, vaikka kaikkihan on sitten meillä valmista kamojen suhteen siinä vaiheessa kun saadaan kisamateriaalit....Minuutti lähtöön eikä emittiä löytynyt mistään...

Emit löytyi ajoissa,ehdittiin starttiin! Kuva: Lilli Rantahakala
Kisa alkoi lyhyellä, noin 3km mittaisella suunnistuksella, jossa kaikki kilpasarjat kiersivät saman radan. Tämä meni hyvin, edessä menevien mies- ja sekasarjan joukkueiden selkiä sivusilmällä seuraillen. Vaihtopaikalta jatkettiin Coastaleeringiin. Yleensä meistä se rauhallisempi, vaihtopaikalla lähes tuplavarmistuksilla välinevaihdot tekevä Salla oli jostain syystä ihan off-tilassa. Ensin unohtui pelastusliivit kisaliivin alta ja seuraavaksi kisaliivi pelastusliivin päältä. Ja kun vihdoin pääsimme jatkamaan matkaa huomasi Salla unohtaneensa kovassa kelissä tarpeelliset uimavehkeet vaihtokarsinaan. Liisa laski turhautuneena vastaan tulleita naisjoukkueita palatessamme hakemaan välineitä. Ensimmäiselle Coastaleering rastille oli sen verran juosten matkaa, että itselle kurinpalautusta antanut Salla pisteli menemään sellaista vauhtia että edelle ehtineiden naisjoukkueiden selät saatiin taas näkyviin.

Kuvat: Lilli Rantahakala

Coastaleering koostui kuudesta rastista (C1-C6) jolle osalle pääsi mannerta pitkin juosten ja osalle piti patjailla. Merivesi tuntui lämpimältä ja patjailu sujui joutuisasti. Coastaleeringissä edettiin alkuun samaan tahtiin MamAdventuren kanssa, mutta ratkaiseva ero saatiin pitkällä rastivälillä C4-C5. Tytöillä oli selvästi meitä huonommat patjat, huomasimme aina vesistöylityksissä saavamme eroa. Suurin osa porukasta näytti valitsevan rastivälille vaihtoehdon, jossa kierrettiin osaksi mantereen kautta kahdella vesistöylityksellä rastille C5. Me päätimme hyvin sujuvan patjailun rohkaisemina lähteä suoraan kohti rastia yhdessä erään miesjoukkueen kanssa kovasta sivutuulesta huolimatta. Tämä kannatti, tällä välillä ero samaan aikaan rastille eteneviä joukkueita kohtaan kasvoi selvästi. Vesillä näimme myös epäonnisen Tommin, jonka patja oli poksahtanut ennen ensimmäistäkään vesistöylitystä ja matkaa taitetttiin siis uiden. Coastaleeringistä jatkettiin melontaan (M1-M4). Ensimmäiselle rastille meloessa mentiin vielä melko suotuisassa kelissä, mutta sitten alkoi tuuli haastamaan tosissaan katteja. Tuuli yltyi (jopa 15m/sek)ja nyt sai katit, ja kaikki muutkin, tehdä tosissaan töitä että kanootti pysyi ylipäätänsä pystyssä. Liisa yritti kaikinvoimin pitää kanoottia suorassa, Sallan meloessa vimmatusti vauhtia. Kyllä jännitti ja vatsalihaksia kiristi! Oli aika voittaja fiilis päästessämme melonnan vaihtoon!

Jee, meillä on omat, ihkauudet melat! Kuva: Lilli Rantahakala
Tiesimme, että meidän takaa tultaisiin varmasti pyörillä reippaasti joten nopea vaihto ja pyörän selkään. Tieosuuksilla oli kova tuuli joten eteenpäin sai puskea kunnolla. Kisareitiltä oli suljettu yksi suora tieosuus rastilta 4 rastille 6 (naiset jättivät rastin 5 välistä) ja vaihtoehtoisia reittejä rastille oli 2. Päätimme valita vaihtoehdoista sen, joka sisälsi puskatunkkausta. Siirryimme metsään pyörän kantopuuhiin, maassa lojuvista reittikirjoista päätellen myös joku muu edellä menevistä oli valinnut saman. Tässä vaiheessa meillä ei ollut mitään tietoa meneekö edellä myös joku naistiimi.
Rastilta 7 löytyi kisan quest. Mallikarttaan oli merkitty lampeen piilotetut 3 rastia, joista löytyvät kirjaimet piti sukeltaen käydä katsomassa ja muodostaa näistä sana. Meille epätyypillinen,keskinäinen huono kommunikaatio jatkui eikä kumpikaan oikein tienyt mitämissämilloin. Aikaa ja pinnaa kului kun käyntiin ihmettelemässä karttaa uudestaan eikä silti saatu hommaa sujumaan.
Ja sitten taas pyöräillen Pickala Golfin läpi komeille kallioille, joilta avautuvia maisemia olisi mieluusti jäänyt ihailemaan pidemmäksikin aikaa. Kattien silmiin ei osunut,että rastilta 9 olisi ollut suora polkuyhteys rastille 10, mutta meni se omiakin reittejä pitkin. Sallan Felt ylennettiin maastopyöräratsuksi ja kallioita tultiin hienosti alas pudottaen. Rasti 10 tipahdettua suoraan eteemme (yllättäen,pakko myöntää) oli pakko tuulettaa. Rastilta oli lyhyt siirtymä kisakeskukselle ja päätimme että tässä vaiheessa ei ketään enää mene meidän ohi.
Loppuun oli luvassa lyhyt, mutta tarkkaa työtä vaativa suunnistus. Homma eteni suunnitellusti tokavikalle rastille. Joka ei sitten löytynytkään, haahuiltiin (oikealla) kalliolla yhdessä sekaparin kanssa mutta kenenkään silmään ei osunut koivikossa vilkkunut keltainen nauha. Lopulta rasti löytyi vasta erään miesjoukkueen juostessa paikalle. Viimeiselle rastille kierrettiin vielä ihan vaan maisemia ihaillaksemme mutta onneksi nämä lopun hölmöilyt eivät tällä kertaa maksaneet kovaa hintaa eikä ketään mennyt osuudella ohi.

Kiitos ratamestarille, kisa oli kiva. Melontakeli oli ennenkokematon ja vesillä välillä meno melko huojuvaa. Mutta loppujen lopuksi melonta oli koko kisan eniten fiilistä nostanut osuus. Jostakin syystä, vaikka vesileikit eivät ole olleet tiimin suosikkeja, on Apasta tullut vuosien varrella meidän yksi suosikkikisoista. Liisa aloitti alkukesästä sitkeän melontatreenin ja Sallakin huomasi tulleensa loppukesästä aivopestyksi melonnan suhteen. Ja kun vielä maalissa saimme positiivista palautetta melonnasta, oli pakko todeta että treenistä oli apua. Maalissa olimme kaikinpuolin tyytyväisiä tiimin yhteiseen vauhtiin ja hyvän suorituksen jälkeen voitto tuntui entistä mukavammalta tuulettaa, jee!
Tulokset

Hevoskuuri uutisoi

Lisää hienoja kuvia kisasta Zarges Enduresin blogissa

Valmiina?

Prinsessat linnansa muurilla.Todistetusti siis myös Saarinen on nähty tänä kesänä pyörän päällä.

Peruskuvio: ensin katsellaan koko alkukesä, että hienoa kun tänä vuonna kaupassa on paljon uimapatjoja. Ja sitten ruvetaan viikko ennen Apaa itkemään, että mihin ne hyvät kaikki uimapatjat on kaupoista kadonnut.... Yhtäkaikki, kaikenmaailman vesilelut on nyt pakattu ja kommunikaatiokin toimi tällä kertaa niin, että kumpikin katti on lähtövalmiina jo tänään perjantaina. Tommikin sai onneksi kisaparin, joten pakkaamme auton kyytin myös hillomunkin. Pieni partiohenki sisällämme heräsi ja yöunien maksimoimiseksi, sikälimikäli se edes 6.30 alkavien kisamateriaalien jaon suhteen on mahdollista, päätimme karauttavamme kisapaikalle jo tänä iltana. Toivottavasti Inkoossa ei ole mörköjä eikä Tommi kuorsaa...

Lauantai aamutuimaan starttaa siis Archipelago Adventure, Multisport Cupin 3/4 osakilpailu. Ennakkooon tihkuneiden tietojen mukaan luvassa on peruspyöräilyn ja suunnistuksen lisäksi paljon vesistöylityksiä sekä melontaa. Normaalista kisakonseptista poiketen tällä kertaa melontakalustona saa olla kajakkiyksiköt, kajakkikaksikot taikka perus inkkariamme. Jännä nähdä, miten tämä vaikuttaa joukkueiden välisiin etenemisvauhteihin.
Kaikki te, jotka ette jostain syystä lähde rytmirummuin ja plakaatein reitin varrelle kannustamaan: kannattaa silti vääntäytyä ajoissa peiton alta,kerrankin telkkarista tulee jotakin mitä katsoa. Nelonen näyttää lauantaiaamuna kello 8.05 tunnin mittaisen koosteen heinäkuisesta Rokuan geopark Challengesta. Luvassa on varmasti hienoa kuvausta seikkailukisasta ja paljon kisakentiltä tuttuja seikkailijoita. Tässä ohjelman traileri.

APA 2011 valmistautumista ilmassa, ilmat patjassa?

Kuva taitaa perinteisesti kertoa enemmän kuin tuhat sanaa...

Erilainen Jukolan reissu

Jukolan viesti on oiva esimerkki urheilun massatapahtumasta, jossa tiukat trikoot ja tuulipuvut mahtuvat samalle lähtöviivalle. Myös katit on viihtyneet Jukolan yössä jo monena vuonna omissa joukkeissaan.
Liisan, opiskeluympyröistä koottu joukkue, on saatu kasaan sitkeästi vuodesta toiseen vaikka opiskeluajoista on jo (melko pitkä,köh) tovi. Joskus on tosin naarattu jengiä seurateltoilta jo starttimerkin pamahdettua ja osa on huhkinut tuplat. Tulostavoitteet on jokainen asettanut pelkästään itselleen.
Vielä ei alkuviikosta osattu huolestua kun puulaakijoukkueelle tyypilliseen tapaan alkaa yhdelle ja toiselle ilmaantua veljenkaiman syntymäpäiviä ja muita kissanristijäisiä. Mutta perjantai iltapäivällä joukkueessa ei ollut edelleenkään juoksijoita kuin hädin tuskin venlojen verran ja joukkueen supermies sukraM ei kykenisi puolikuntoisena avittamaan kuin omaa seurajoukkuetta. Onneksi on kattikaveri, joka oli jo aiemmin lupautunut joukkueeseen. Sekä Tommi, joka on helppo ylipuhua mihin vain. Sitten viestiä epäuskoisena suunnistajanpankkiin jossa näytti olevan muutama muukin epätoivoinen hankkimassa joukkuetovereita. Alkoi vahvasti näyttää siltä että sitä joutuisi heittämään hyvästit suunnistuskansan kesäkarkeloille.

Mutta mitämitä, 5 minuuttia ilmoituksen laitosta soittaa Ilpo pesäpallon luvatusta maasta ja ehdottaa joukkueiden yhdistämistä. Ilpo kertoi joukkueen olevan "kova juoksemaan mutta ei niinkään ymmärrä karttamerkeistä". Sotkamon pojat halusivat aloittaa, jotta ehtisivät aamupuurolle oman keittiönpöydän äärelle. Salla ja Liisa on perinteisesti pinkoneet Jukolan pitkät yöosuudet ,mutta nyt lupauduimme aamuyön pikamatkoille. Pelinaisina kerroimme Tommille, että herrasmiehenä hänen oletetaan juoksevan osuus 3. Kesäretkemme starttasi lauantai-iltapäivällä kohti Haminaa, tänä vuonna jättäisimme siis myös Venlat väliin. Lauantaipäivä menikin mukavasti autossa Sallan nappaillessa auton täyteen porukkaa pitkin suomea ja perille päästiin sopivasti Jukolan starttiin.

Ilta meni rattoisasti Pohojanmaan poikaitten hellässä huomassa, pojat etenivät sen verran ripeämmin että ehdimme saamaan vinkit radalle( joku noudatti,joku ei....). Haastetta tuotti telttakylän toiselle laidalle leiriytyneet "seuratoverimme": ihan ei menneet yksiin tekstiviestit ja Jukolan online seuranta. Tekstiviestien mukaan avausosuuden viestinviejä oli jo teltassa makuupussissa nukkumassa kun taas online kertoi matkaa taivallettavan vasta puolimatkan ryteiköissä. Katit oli vahvasti sitä mieltä, että olisi syytä lähteä puomille varmuuden vuoksi, 10minuuttia torkkunut Tommi ei ollut samaa mieltä mutta uskoi kiltisti. Siinä vaiheessa kun online seuranta kertoi 2 osuuden viestinviejän etsivän rastia puolivälissä matkaa tunnista toiseen alkoi katteja säälittämään Tommi, joten tunnin odottelun jälkeen kävimme viemässä hillomunkille ravitsevan aamupalan: pullollisen vettä (kyllä kulkee!).
1,5 tunnin vaihtopuomipatsastelun jälkeen Tommi sai vihdoin kartan käteen ja tossut kohti metsää. Ok juoksu Jukola ensikertalaiselta, joka lähti tyhjään metsään muiden 3osuuden viestin viejien ollessa varmastikin jo maalisuoralla. Hyvä hillomunkki! Liisa pääsi metsään Tommin jälkeen. Mielessä oli, että iltarastikäyntejä oli takana aivan liian vähän joten juoksuvauhti tulisi pitää maltillisena jos mielisi tällainen fiilistelijä pysytellä suomen rajojen sisäpuolella. Eteneminen reitillä sujui, tosin rastille lähestymisten kanssa oli läpi radan ongelmia, oli pakko tarkastaa aina kaikki lähialueen rastit ihan vain varmuuden vuoksi. Klassinen pummi tapahtui loppuradalla kisakuulutusten alkaessa eikä karttaa tullut enää luettua, täysin turha pummi joka jäi todella harmittamaan. Kelpo suoritus kuitenkin.

Sallalla oli ollut selkeästi omat epäilyksensä kattikaverinsa etenemisestä, sillä ehti juuri ja juuri vaihtopuomille Liisan maaliintulon aikaan. Alkuverryttely tuli siis suoritettua k-pisteelle juostessa. Sallalle epätyypillisesti rastien haun kanssa oli tällä kertaa läpi radan hapuilua ja vähäiset iltarasteilla käynnit näkyivät myös Sallan suorituksessa: yleensä omista valinnoista varmasti kiinni pitävä Salla lähti turhan usein kylänmiehien "varmojen havaintojen" perään ja huomasi seisovansa aivan väärän nyppylän laella rastia etsimässä. Loppuradalla ryhdistäytymistä tapahtui ja meno alkoi näyttämään omalta,suoritus ok Radat oli hämmästyttävän tasaisia parin viime vuoden kiipeämisen ja konttaamisen jälkeen. Mutta oli siellä yhtä kivaa kuin aina ennenkin! Onneksi kesää on jäljellä ja iltarasteille ehtii vielä hakemaan varmuutta ja rutiinia rastien etsimiseen jotta vauhtiakin voi taas alkaa kasvattamaan.

Iltarastien lisäksi kateilla on kesäohjelmassa vaihtelevasti Alppien ylitystä pyörällä, suunnistusta ja juoksutapahtumia!

No Limit Adventure 11.6.2011

No Limit helle: ylärajaa kuumuudelle ei tuntunut olevan, varjossa +30,1 astetta, kypärän sisällä sitäkin enemmän, No Limit matka: Gps ei ottanut yhteyttä ulkomaailmaan Sallan repusta, mutta tiettävästi matkassakaan ei ollut mitään rajaa, ainakin 60 km meni puhki! No limit ylämäet: mäkien määrää ja jyrkkyyttä ei ollut rajoitettu kisassa myöskään.

Rajoja siis koeteltiin viikonlopun helteisessä multisport-cupin toisessa kisassa. Mehukattien pettämätön kommunikointitaito ja kyky lukea toinen toisensa ajatukset, otti ja petti! Toinen oli lähdössä kisaamaan jo perjantai-iltana ja toinen oli valmis jäämään kotisänkyyn ja lähtemään vasta aamulla. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, koska valmistautumisessa oli muitakin puutteita, mm. flexipyöräily Liisan vedolla, rullaluistelutreeni, sekä vakiona kadonneet/puutteelliset varusteet ja Saarisen fillaritreeni jäivät kaikki auttamattomasti perjantai-iltaan.

Aurinkoinen aamu kuitenkin näytti ihan hyvältä, ja matkaan päästiin kaikilla varusteilla, hyvin tankattuna ja ehkä jopa hieman nukkuneena. Päätettiin kuumuuden takia heti alussa pitää normaalia hieman rauhallisempi vauhti, ja normaaliin tapaan tämä päätös ei tietenkään pitänyt, vaan aika täysiä paineltiin menemään. Melonnalla on aina mukava aloittaa ja koska matka oli lyhyt, pysyimme aika kivasti muiden mukana, melkein jopa ohitimme yhden sekaparin.(?!) Ensimmäisessä pyöräilyssä saimme pidettyä hyvää vauhtia yllä. Flexisystemin ekakertalaisiksi pärjäsimme hyvin. Sen minkä kuitenkin kirimme vauhdissa, annoimme takaisin pikkupummeilla. Pääletka siis oli edessä ja takana vuorotellen :) Lopulta taisimme jo itsekin seota kuka missäkin letkassa meni…

Coastaleering oli virkistävä välipulahdus, joka melkein ei enää tuntunut edes kisaamiselta. Vesi raikasti ihanasti ja hylkeenomaiset eri tiimien rantautumiset lähinnä naurattivat. (suo siellä, vetelä täällä) Toiseen melontaan pyörillä saavuttuamme, välipulahduksesta ei ollut enää märkää länttiäkään jäljellä, joten tuskaisissa melontaliiveissä jatkettiin matkaa. Melonta, lempilapsemme, sujui... nooh, sujui se taas paremmin kuin viime kerralla. Rannoilla ihmiset paistattelivat päivää ja pulahtelivat uimaan, yksi kalastelija jopa joukkohämäsi kaikkia rastin etsijöitä rannassa huutelemalla ”vääriä ohjeita”.

Pyöräilyähän ehti jo tulla ikävä, joten sitä lisää! Kiitokset rastien sijoittelusta, kuka niitä nyt mistään kuopasta haluaisikaan hakea. Pyöräkengillä tuli tässä kisassa juostua ja kiivettyä luvattoman paljon… Polkeminen alkoi tässä vaiheessa jo jarrupalakattia painaa joten onnkesi rullaluisteluun päästiin lopulta ( = Sallan lepohetki,hah) ja kelloa katsomatta lähdettiin matkaan. Kelloa katsomalla, olisimme varmasti jättäneet luistelun väliin ja tähdänneet rogaining rastien hakuun, mutta helle pehmitti päätä kypärän sisällä ja sivakoimme menemään. Luistimia pois ottaessamme sitten tajusimme vihdoin, että aikaa oli jäljellä hyvin vähän ja kilometrejä vaihtoalueelle hyvin paljon. Siispä päätös syntyi melko helposti: poljemme lyhintä reittiä vaihtoon ja haemme niin paljon rasteja juosten kuin ehdimme.

Päätös oli lopulta oikea, vaikka ehdimmekin hakea vain kaksi rastia juosten. Sallalla alkoi näkökentässä näkyä muutakin kuin rasteja, ja ei suunnistuskaan enää oikein ottanut sujuakseen, joten siinä vaiheessa kun menimme melkein 4m rastin ohi vauhdilla, emme enää lähteneet hakemaan kolmatta vaan ”juoksimme” maaliin hyvissä ajoin ennen max ajan täyttymistä.

Vauhti ei kuitenkaan loppunut siihen vaan Liisa ampaisi suoraan autoon ja jatkoi matkaansa hääjuhliin ja Salla teki pikasuihkun vesikanisterista ja jatkoi myös vauhdilla toiseen edustustilaisuuteen. Valitettavasti kuumuus ei jättänyt vaihtoehtoa pukea juhlaan päälle jotakin pitkää, vaan naarmusääret sekä rusketusrajat (trikoot, sukat, hihat, aurinkolasit, kypärä ja kello) pääsivät hienosti näkyville!!

Mahtava kisa, mahtava kolmossija! Nestetytys kuntoon ja valmistautuminen kohti Jukolaa voi alkaa. Kiitokset jälleen flexi-insinöörille ja muille taustajoukoille!

Turku Rogaining Sprint 2011

Turussa on aina toukokuun viimeisenä maanantaina aurinkoista ja kuuma keli...sekä Turku Rogaining Sprint.

Sana hyvästä tapahtumasta oli kiirinyt, sillä kisakeskukselle kurvatessamme jengiä oli piha täynnä. Järjestäjänä tapahtumassa toimii partiolippukunta Ilpoisten Vuorenkävijät. Tämän myötä kisailijoissa löytyy niin suunnistajia kuin suunnistavia partiolaisia, osa edustaen lippukuntiaan ja osa suunnistusseuraansa. Ohjelmassa oli rastien hakua tuttuun tapaan 2h, käytettävissä olevien ulkoilukartan ja kahden eri suunnistuskartan kanssa. Aikaa omaa radan juonimiseen oli 15minuuttia. Tällä kertaa kisa starttasi Runosmäen lähiöstä joka tarjosi korttelirallia, mutta nopsempi jalkaiset ehtivät myös kauemmaksi ulkoilualueille.

Sallalle, jonka vahvimpia puolia ehdottomasti ovat tällaiset kovavauhtiset pikapyrähdykset ilman mitään lajivaihtoja otti luonnollisesti ohjakset käsiinsä starttimerkin jälkeen. Liisan, joka venytteli jäseniään 3viikon totaalilevon jäljiltä tehtäväksi jäi sinnitellä juoksuvauhdissa ja leimailla rastit. Kisamaasto oli kummallekkin tuttu, Sallalle iltarasteilta ja Liisalle maastopyörä&hiihtopuuhista joten viime vuoden kaltaiselle, 1/4 koko kisa-ajasta vieneelle pummille ei todellakaan olisi tänä vuonna selityksissä sijaa. Tavoitteena oli lähteä juoksemaan reipasvauhtinen 2tuntinen niin paljon kun toipilaan kunto antaisi myöden. Tiesimme että kilpakumppaneillemme, suunnistusseuran tytöille, emme tulisi pärjäämään jollemme ensi kertaa rohkaistuisi ottamaan hieman riskejä tarvittaessa reittivalinnoissa. Rohkeista reitinvalinnoista olisi hyötyä myös välillä seikkailukisoissa joten hyvästä treenistä menisi jos tavoitteeksi asetettaisiin siis myös olla rohkeita katteja. Niin ja voittaa yks hillomunkki-Tommi,hah!

Kisamaasto oli melko nopeapohjaista maastoa, joten päätimme lähteä samantien kiertämään ulkoilukartan reunoja ja takalenkiltä kohti kisakeskusta kääntyessämme hakisimme myös suunnistuskartoilta rasteja. Ensimmäinen tunti meni reippaasti, juoksuvauhti pysyi hyvänä, rastit löytyivät ja olimme aikataulussa. Juoksimme suurimman osan kisasta kahdestaan, muutamaan otteeseen etsimme kinkkisimpiä rasteja yhteisvoimin suuremmalla porukalla. Pariin otteeseen meno oli hetken haparoivaa kun piti vaihtaa suunnistuskartalta ulkoilukartalle, tai toisinpäin. Meni muutama kriittinen minuutti ennen kuin saatiin taas rytmistä kiinni sijainnin suhteen. Ulkoilukartalla suunnistus oli siis tälläkin kertaa hieman haastelisempaa meille, pääasia oli kuitenkin ettei suurempia virheitä tullut. Salla suunnisti tarkasti, Liisa tyytyi lähinnä antamaan koordinaatteja tutuista maamerkeistä. Suuren pummin ainekset oli ilmassa hetken etsiessä rastia numero 161, huoleton lähestyminen kostautui ja kodotimme oikean kallion sekä lopulta myös lähes toisemme. Järki käteen,yksi piste...ei semmosia jäädä sinne metsästämään! Liisan jalat alkoivat painaa 1.40 kohdalla mutta päätimme olla rohkeita ja vetää suunniteltu rata läpi,riskillä vaan! Viimeisestä rastista nappasimme 5 pistettä, mutta 50sekunnin aikaylitys toi miinus 2 pistettä,joten plussan puolelle silti jäätiin.

Itse juoksuun olimme tyytyväisiä,vauhtia jaksettiin pitää koko kaksi tuntia, Sallalta olisi irronnut vielä lennokkaampaakin askelta mutta armahti toipilasta kattikaveriaan. Essi Kangasaho ja Sanna Laaksonen tikitti kyllä tänäkin vuonna sen verran vakuuttavat pisteet tuloslistaan että ei siinä ollut kateilla paljon vastaan panemista. Kolmas sija kuitenkin, ja koska itse suoritus oli juuri suunnitellunlainen niin eihän sitä voi olla muuta kuin tyytyväinen (ja muutenkin tuli kaikki tavoitteet täytettyä ;))! Itse kisa oli tänäkin vuonna loistava kokonaisuus, ratamestarin tarjoama rastikimara antoi valinnanvaraa mutta tarjosi myös haasteita!

Mehuattien juoksema rata:
151-163-165-167(Ensimmäinen kartanvaihto=ensimmäinen pummi. Katit päät pyörällä puskissa)-159-144-168-160(Haparointia tiheikössä,Komeasti oikealta ohi...)-150-149-138-140(kartanvaihto. Komea kunniakierros omakotialueella...)-(Mehukatti Special: 161 jota ei koskaan löytynyt....)-169-148-170-175-157-174Aika 2.00.50...50sekunnin aikaylityksestä -2pistettä,yhteispisteet 125.

Rogainingiin valmistautumista

Sallan takapihalla järjestettiin yksi ilta maastojuoksukilpailu, jossa piti juosta mahdollisimman nopeasti läheisen järven ympäri. No sinnehän sitte tietty, sauna päälle kotona ja pikainen 8 kilsan iltalenkki. Se järvi, ja tarkkasilmäisimmät varmastikkin huomaavat siellä vastarannalla juoksevan Sallan...keulilla tietty:)

Ja siinä sit maalisuoralla, kyllä kulkee! (kotonahan ei ollut edes sauna ehtinyt lämmitä valmiiksi)

Liisa paranteli sillä aikaa alppituliaistaan, Springissä todenteolla iskenyttä ja viimeisen vuoden aikana vähän turhan tutuksi tullutta sitkeätä flunssakuumekeuhkotsanoopokstautia. Tämän kertaisesta taudista tuli maksettua kova hinta, ottaa pannuun niin ettei viitsi edes ajatella. Mutta jotain iloa tähän: valkotakit antoivat luvan laittaa tossut taas varovaisesti jalkaan joten ei muuta kuin kohti Turkua, tänään kisataan Turku Rogaining sprint, josta kateille jäikin vähän viime vuonna hampaankoloon....

Kauden avausta juu

Ennakkoanalysoinnista tai jännityksestä ja fiiliksestä ei ollut puutetta kun aamuvarhaisella pakettiautollinen turkulaisia huristeli kohti Karjaata. Keli oli mitä parhain ja yllätyksellisesti mitään ennakkosähläilyjä ei ollut! Ei kun baanalle….!

Reittikirja kertoi sen mitä aavistelimmekin; rankka päivä oli edessä. Lähtölaukauksen (huudon) lomassa ilmoilla oli jos jonkinlaista taktikointia, mitkä kaikki tosin enemmän tai vähemmän turhia. Paras taktiikka oli lähteä juoksemaan: ”Salla mennään! – näitkö kartan? en, näitkö sää? en!!”

Melonnassa kaikki näytti hyvältä, mutta ei siitä kuitenkaan enempää, sillä melonnasta ei tälläkään reissulla tullut lempilajiamme, tai että olisimme siinä edelleenkään mitenkään loistaneet. Pyöräilyn alussa olimme hyvällä sijoituksella ja huolimatta siitä, että Liisa-katti on puurtanut luvattoman pitkät pyöräilykilometrit korkeanpaikanleirillä ja Salla-katilla pyöräilytreeniä alla hävettävän vähän, matka eteni ihan ok vauhdilla ja rastit löytyivät hyvin. Tai ainakin matka eteni.

Sitten se killeriquest. Påminnen laskettelumäkeä mittailtiin hissilatua pitkin kolme kertaa, asicseilla liukastelujuoksua alas ja jotain kumarakävelyä ylös. Tämän jälkeen loppumatka olikin aikamoista vääntöä, allekirjoittaneella siis, Rastit löytyivät, ja ilo oli huomata että oltiin rastien sijoittelussa taas palattu takavuosien seikkailukisameininkiin! Suunnistukseen saavuttaessa aikaa oli vielä jäljellä, joskin sitä oli mennytkin jo paljon, jos ottaa huomioon että oltiin henkisesti varauduttu n 4,5h nautintoon.

Vanhemmitenkin voi oppia jotain uutta: nimittäin krampit. Elämäni ensimmäiset iskivät suunnistuksen puolessa välissä, ja kävellähän siinä sitten piti! Kokemuksena kyllä olisi voinut olla krampit tulemattakin, mutta ainakin kävelyllä niitä sai helpotettua, vaikka vauhti hidastuikin tässä vaiheessa huomattavasti. Tehotyttöjen selkä pieneni edessä koko ajan.


Toiseen melontaan lähdettiin jalat kippurassa, mutta sisua täynnä. Kiitos vaan sille joukkueelle, kenen meloja saatiin lainata, ne kun olivat rannan ainoat tarjolla olevat melat! Wetrun melonnan jälkeen oli kylmä ja wet. Krampeissani tulin köyttä alas sillalta jäätävään veteen ja wetrunista suoriuduttiin kiitettävästi uiden ja jolkotellen. Juhlallinen loppuleima

Kanootin kanto rannasta koululle oli ehkä kisan epämiellyttävin osuus, kysyttiin omituista tekniikkaa, voimaa ja laajaa kirosanavarastoa. Cityruniin pääsimme kuitenkin lähtemään niin, että aikaa vielä oli. Rastit haettiin juoksemalla ja kävelemällä ja osittain jopa hissillä. Käveltiin sen mikä oli krampeilta pakko, mutta yhtään enempää ei oltaisi voitukaan kävellä sillä maalissa aikaa oli maksimiajasta jäljellä enää muutama minuutti! ehotyttöjen selät kuitenkin isonivat jälleen kohti loppua ja ilmeisesti krampit ym ongelmat vaivasivat muitakin joukkueita, joten koko rata kierrettynä, ilman sähläyksiä ja sillä että ei luovutettu, päästiin hienosti ja yllätyksellisesti kolmossijalle!!

Ja palkinnoksi kuntotestauksia, hmm...

Päivän opetukset: salla pyörän päälle ja äkkiä, kattien käteen sopivat melat hankintalistalle ja magnesiumit reppuun. Ei huono kauden aloitus, sillä kisa oli raskas ja rata MAHTAVA. Kiitos taustajoukoille :)

ps.en oo ehtinyt syömään tänään mitään

Vuoden 2011 Multisport Cup starttaa huomenna Karjaalla. Neljän osakilpailun sarjan ensimmäisessä kisassa on ennakko infon mukaan luvassa paljon juoksua, kuivin kengin tuskin tästäkän selvitään, sitä enteilee ainakin osuus nimeltä wetrun. Kiireisten ja ristiinmenevien aikataulujen takia tällä(kin) kertaa yhteiset kisaneuvottelut ja taktiikkasuunnitelmat käytiin viikolla tekstiviestitse.

...mitkä buffit laitetaan?...mä mietin samaa,limet sopis hyvin sen paidan kans...wetrun, sehän voi olla vaan virkistävää siinä vaiheessa kisaa...siis apua, mun pyöräilykypärää ei löydy mistään,pakko mennä ostaa uus...sit ku hoen viidettä kertaa sitä niin käsket mun pitää turpani kiinni...joo jos pystyn...pelottavan hyvin menny kaikki...haha,lauantaina olis niiiiiiin rengasrikon paikka...haha,ei muuta ku purukumii mukaan paketti!...nyt syömään ja spekuloimaan....pysähdytääks muuten aamupalalle Lohjalle...joo,puuro olis jees!.....................ps.mua jännittää kamalasti,näin hirveetä painajaista viime yönä et oli yks rasti mis oli joku 10 leimasinta ja kaikki vääräs järjestykses tyylii 33,37,34,39 ja leimasin ne aina väärin!....
Mutta siinähän ne tärkeimmät tulikin, eli taktiikat on kunnossa;)

Liisa vietti kisaviimeistelynsä Italian pyöräpoluilla, jossa traktorirenkaat pyörässä olivat ystävä. Mutta koska kisaan oli hyvä saada jotain rullaavampaa alle, ja joukkueen virallinen pyörähuoltaja (oli onnekseen) työkiireissään, hälytettiin paikalle tässä blogissa Hillomunkkinakin tunnettu Tommi renkaan vaihtopuuhiin. Samalla voitiin pakata myös kisabiili jotta aamulla voitaisiin nukkua se ruhtinaallinen 5minuuttia kauemmin.

Hirveän näppärät juu. Onneksi paikalle saapui myös mopedilenkillä ollut, kauden avauksen väliin jättävä, Spede-joukkueesta tuttu Spede1.

Työnjohtaja valvoo ja Tommi alkaa olemaan varma että pyörähuoltajan työkiireet on taktikoitu tälle illalle syystä...(tai miksi Liisan rengas paikataan tarvittaessa mielummin sillä purukumilla)

Onneks osataan itsekkin....vai siis mihin tätä piti laittaa?

Huomenna nähdään paljon vanhoja tuttuja, mutta kiva että myös uusia tiimejä on uskaltautunut kisoihin mukaan. Luvassa on varmasti mielenkiintoinen ja jännä kisakausi,jee!

mainoskatko

Jee,se on taas tänäkin vuonna. Paras kaupunki ja -kisa ikinä!

Finlandiahiihto 2011

Alkutalven innokkaat hiihtelyt tyssäsivät tammikuun lopulla sitkeään kuumeflunssaan, katselin 2viikkoa leffoja sohvalla ja murjotin (suutarin vaimolla ei ole kenkiä vai miten se meni). Olin ilmoittaunut itseni hiihtohuumassani Finlandiahiihtoon mutta flunssan jälkeiset lenkit eivät tuntuneet kovinkaan keveiltä joten ajattelin jo että antaa olla, maltti ja usko ei oikein riittänyt kunnon palautumisen odotteluun. Mutta kun SOS:n Riitta tarjosi autokyydin lähtöviivalle niin eihän sitä viitsinyt jäädä kotiin mököttämään, tosin kovinkaan suurin odotuksin en ollut baanalle lähdössä. Perjantai-ilta vietettiin meidän Lahden alppimajassa ja tutkailtiin kaukopartiohiihtäjien etenemiskäppyröitä netissä.

Finlandiakonkari Riitta ohjeisti pyrkimään odotuskarsinasta lähtökarsinan eturiviin, jotta ei tarvitsisi heti lähdön jälkeisessä pitkässä nousussa edetä sumpussa. Odotuskarsinan porttien avauduttua alkoi kilpajuoksu lähtökarsinaan, onnekkaasti onnistuin juoksemaan itselleni paikan 3 rivistä....taakse en uskaltanut katsoa sillä lähtölaukauksen jälkeen takaa rynnisi 750 hiihtäjää, sopi toivoa että omat sukset pitäisivät. Onneksi uskaltauduin eturiviin, ensimmäisessä ylämäessä sai hiihtää rauhassa ja en joutunut niihin paljon puhuttuihin ruuhkiin.

Startin jälkeen, kiivetessämme vasta tätä ensimmäistä pitkää nousua tuntui, että tästä ei tule mikään letkeä lauantailenkki. Jalat tuntuivat raskaalta, eivätkä menneellä hiihtolomaviikolla turisteille aura-asennossa pidetyt pitkät hiihtokoulupäivät varsinaisesti olleet ehkä sitä parasta valmistautumista hiihtoon. 10 ensi kilometrin ajan lähinnä vakuuttelin itselleni, että kyllä se tästä helpottaa (niinhän sitä vielä silloin luulin) ja muistutin itselleni ettei haittaa vaikka miehiä menee ohi vasemmalta ja oikealta omahiihto,omahiihto... Sukset tuntuivat lipsuvan hieman, mutta en ollut varma edes lipsuivatko sukset oikeasti vai oma mieli...puolimatkassa heijaamassa ollut huoltaja kehoitti menemään seuraavalle voitelupisteelle. Järki kehoitus, loppumatkan suksi pelasi moitteetta, luisto oli läpi hiihdon hyvä.

Tehokasta toimintaa voitelurastilla: 3miestä häärii suksien kimpussa, teevee ryhmä kuvaa. Itse voikin sitten keskittyä suklaan syöntiin ja näyttämään tuimalta.

Missään vaiheessa ei tuntunut meno kevyeltä. 30 kilometrin jälkeen rataprofiili muuttui kuitenkin tasaisemmaksi ja matka tuntui etenevän. Iloa tuotti huomata että minä, ikuinen narukäsi, jaksoin puskea hitaitten letkojen ohi nätisti tasatyönnöllä. Näin jälkeenpäin ajateltuna, massahiihto ensikertalaisena en osannut hyödyntää mahdollisia letkoja vaan joko puskin yksin menemään tai huomasin itse olevani letkan vetäjänä. Vauhdinjaon suhteen kannattaisi myös ensi kerralla käyttää järkeä. Laskutyyleistä ja alamäkien kunnosta päätellen monet kokivat alamäet reitillä haastelllisiksi. Itse, laskettelusuksien kanssa paljon kikkailleena, en alamäkiä kokenut kovinkaan vaikeina vaan leppoisina taukoina. Huolto pelasi, tankkauspaikkoja oli alle 10km välein ja voitelupisteellä sai nopeaa palvelua. Itselläni siinä tuhraantui aikaa max 5minuuttia ja se sujui leppoisasti jäistä suklaapatukkaa järsiessä.

Siihen nähden mikä oman päivän hiihtokunto oli ja miltä hiihto tuntui (Mehukatin Via Dolorosa startista maaliin) olen tosi tyytyväinen omaan aikaani 4.07 sekä sijoitukseen 68/370. Loppusuoralla taistelin vielä toisen hiihtäjättären kanssa, joka maalissa asoittautui vanhaksi tiimikaverikseni Suviksi, jonka kanssa muutama vuosi sitten käytiin kisailemassa yhdessä Hiiltomiesten kisassa.

Finlandiahiihto

10uutisten loppukevennys

Team mehukatti (feat.JattaKoo)

Siinä löytyykin kuva kauden 1998 kisa-asuista, ei paljon päitä paleltanut kun tytöt viiletti voittoon Länsi-Suomen suurimmilla alpeilla käydyissä hiihtokilipailuissa.

Nytkin on talvikelit kohdillaan että kelpaa lumihuveja harrastaa, menkää tekin harrastaa, se on kivaa se!

Hmmm, tuliskohan noissa Finlandiassa kuuma?

Kuva on itseasiassa meidän ystävyyden alkulähteiltä, ja vieläkin kestää vaikka takana on aika monta väsyneenä taitettua kilometriä, kaatunut kanootti ja kaatosateessa ajettua fillaripätkää.

Hyvää ystävänpäivää kaikille!!!!!!

Progressivista talvitreeniä!

Näissä kuvissa, näissä tunnelmissa, jälleen progressiivista talvitreeniä luvassa. (tosin kuva on otettu sallan työhuoneen ikkunasta...)

Lenkit jotka pitenevät aina 10 min edellisestä. Siinä resepti survivor-kuntoon kevään ensimmäisiä kisoja varten....! Ja mikäpä näissä keleissä juoksennellessa.

Jostain syystä näillä lenkeillä jalka nousee, aika rientää ja kilometrimäärät karttuvat. Mitä tämä lupaileekaan kevään ralleihin!?

Polulla nähdään!