No siis eihän me muuten oltais startista (lähes)myöhästytty mut Liisalla on niin iso jalka ettei lähtenyt housut jalasta.... Ja nojoo, jos ratamestari kehoittaa joukkueita lähtemään startiin viimeistään 30min aiemmin, sitä kannattaisi varmastikkin noudattaa....eikä lähteä vaikka 10min myöhemmin, leppoisasta alkuverryttely pyöräilystä muodostuikin kovavauhtinen maitohappoharjoitus. No mutta jäihän siinä ruhtinaalliset 3minuuttia palautella....
Kisa alkoi lyhyellä 3km suunnistuksella jossa rastit sai hakea omavalintaisessa järjestyksessä, ja sitten perään 5km tekninen maastopyöräily. Tavoitteena oli pyrkiä näissä kahdessa ensimmäisessä etapissa etenemään mahdollisimman nopeasti, jotta saisimme etumatkaa meille heikolle melontaosuudelle. Suunnistus oli kuitenkin sen verran helppo, että lähes kaikki joukkueet saapuivat vaihtoon samoihin aikoihin. Hiiltomiehet pääsivät livahtamaan pari minuuttia ennen meitä pyörillä matkaan. Maastopyöräily osuus oli teknisesti helppoa, mutta sateinen keli oli tehnyt poluista äärimmäisen liukkaita. Vaihtopaikalle tullessamme kuulimme olevamme toisena.
Sitten vain pakkopullan pariin...
Järvellä tuuli vähän joka suunnasta ja välillä tuntui, että melottiin paikoillaan(mikä nyt sinänsä ei ole uutta). Melonnan karttana toimi ilmakuva, ja toiselta rastilta lähdettäessä oli arvonnan paikka, lähteäkkö tuulessa kiertämään saari vai ottaa riski, että kuvan mukaisesti saaren läpi pääsisi kanoottia kantaen. Onneksemme saaren läpi pääsi, ja jäljistä päätellen lähes kaikki olivat menneet tätä samaa reittiä.
Melonnan puolivälissä oli lyhyt coastaleering, jossa oli tarkoitus hakea pienen salmen molemmilta puolilta neljä rastia:ensin kahlattiin, sitten rämmittiin ja lopulta uitiin. Coastaleeringiin tullessamme törmäsimme Hiiltomiehiin, jotka olivat tähän asti pitäneet kisan kärkipaikkaa meiltä noin 10min keulalla. Tytöillä oli ollut coastaleering leimaamisten kanssa ongelmia, joten rastilta takaisin kanootteihin hypättiin samaan aikaan. Naisilla oli kuitenkin sen verran kiukkuenergiaa coastaleering-sähläilyistä, että ennen kuin saimme edes oman kanoottimme vesille, oli tyttöjen perävalot kadonneet.
Kisan kolmantena, reippaan minuutin päästä rannalta lähti Coastaleeringistä Team Larus, joka meloi meidät kiinni hyvin nopeasti. Matkaa oli kuitenkin niin vähän, että saimme roikuttua vaihtopaikalle asti vain pari minuuttia jääneenä. Tässä kohtaa oli aika selvää, että muut naisjoukkueet olivat pudonneet sen verran kyydistä, että kakkossija olisi meidän kahden joukkueen väännön varassa. Jälkeenpäin kuulimme, että melontamatkaa olisi voinut kantaen lyhentää myös toisessa kohdassa...mutta todettakoon tässä kohtaa, että melonta vastatuuleen on sen verran leppoisaa hommaa että mitä turhia, melontaa vaan koko rahan edestä! ;)
Edessä oli noin tunnin pyöräilyetappi maanteitä pitkin. Laruksen selät tuli näkyviin jo parin kilometrin jälkeen. Pyöräily kovassa vastatuulessa ei ollut mitään suurta nautintoa, alamäissä tuntui kulkevat yhtä hiljaa kuin ylämäissä. Tuulen voimakkuudesta kertonee myös se, että kisakeskuksella kaatui päivän aikana iso puu. Päätettiin yrittää myllyttää Team Larusta niin paljon pakoon pyöräilyosuudella kuin mahdollista, jotta viimeisessä sprintissä tytöt eivät juoksisi meitä kiinni nopeimmilla tossuillaan. Ja homma toimi, viimeisillä pitkillä suorilla tyttöjä ei enää näkynyt.
Pyöräily päättyi kisakeskukselle jossa pääsimme Questin pariin: tehtävänä 1500m juoksu ennen viimeiselle sprinttisuunnistukselle lähtöä. Jalkoja kangisteli sen verran ettei ehkä ihan lennoikkamman näköistä menoa enää nähty.... Sprintin rastit löytyi kuitenkin Sallalle tyypillisen takuuvarmasti ja maalisuoralle päästiin fiilistelemään naisten sarjan kakkostilaa.
Happy faces!
Hillotyttöjen fiilikset kisan jälkeen olivat loistavat: se mikä vauhdissa tällä hetkellä hävitään, voitettiin tasaisella suorituksella: ei pummeja, ei sähläilyjä joiden myötä ehdittiin kiertämään hyvin koko rata! Ratamestari oli onnistunut rakentamaan loistavan kokonaisuuden!
