tiistai 23. lokakuuta 2012



X- Kaato 29.9.2012 Vihti


Multisport Cupin viimeinen osakilpailu lähestyi ja kas kummaa, kaikki oli kunnossa! Ainakin näennäisesti. Liisa-katti joutui jäämään kotistudioon, joten siinä mielessä x-kaadon kirous jatkui myös vuonna 2012. Onneksi riveihin Sallan pariksi saatiin ihka oikea suunnistaja-katti, nimittäin sekasarjaa kolunnut Elina. Odotukset korkealla virheettömään suoritukseen siis ja olihan tuo pokaalikin siinä samassa mukavasti tarjolla….

Perjantai-iltana kuljetimme autollisen kamaa jo pelipaikoille ja yövyimme kisakeskuksessa. Alle runsas iltapala sekä reitin suunnittelu, ja päälle otsalamppu. Olimme valmiina!

Startin jälkeen valokeilat polkivat jonossa kohti rantaa n 3 km josta aloitimme pitkän ja piinaavan melonta osuuden. Melonta, niin….mitä siitä nyt sitten kertoisi. Se meni kuten aina….vahvasti oikealle ja kovin hitaasti. Jäimme silmämääräisesti lähes kaikille melko paljon, mutta ei huolta: opetus # 15 (vai oliskohan jo menossa #16) välimatkat melonnassa eivät ole niin armottomia miltä näyttää, sillä saimme lähes joka leimauksella porukat kiinni, lähes.

No mutta tästähän se kisa meille varsinaisesti alkoi! Armoton takaa-ajo siis pystyyn ja lyhyehkön jalkojen avaamis- sekä lämmittelypyöräilyn jälkeen pääsimmekin heti ottamaan kolmen tiimin päänahat muutaman km:n suunnistusosuudella.  Ja olihan se mahtavaa, olla oikean suunnistajan perässä juoksemassa, ihan vaan rastilta rastille, teki mieli lauleskella mennessään…Enkä koskenutkaan karttaan….

…kunnes oli pakko. Nimittäin isot kartat olivat vain yhtenä kappaleena ja toinen siis mun telineessä. Ei siinä muuta kuin fillari alle ja lisää päänahkoja metsästämään! Muutamat rastit haettiin hyvin ja kartanlukuitsevarmuus kasvoi, ja tietysti liikaa. N 5 min sen jälkeen kun olin sanonut Elinalle että nyt ei ole enää pitkä matka toisen suunnistuksen alkuun ja nautiskeltu ajatuksesta että kohta päästään juoksemaan, huomasinkin että ohihan se risteys oli jo mennyt. Ja siinä meni myös ne juuri ohitetut päänahat…

Tästäpä moni lannistuisi mutta ei me. Varsinkin kun edessä oli pitkä ja märkä suunnistus Nuuksion ihanissa maisemissa. Koko kisan lempiosuus siis alkoi ja ei aikaakaan kun päänahkoja alkoi tippua; toiset selkä edellä, toisia ei edes nähty ja jotkut jopa tulivat vastaan (?!). Laskeskelumme mukaan kaikki muut joukkueet lukuun ottamatta tehiksiä ja snowflakeseja, olivat tavalla tai toisella onnistuneet harhailemaan hieman ylimääräistä Nuuksion poluilla joten lähes 12 km suunnistuksen jälkeen olimme hyvillä sijoituksilla lopun pyöräosuutta ennen.

Pienistä sattumista ja epäsattumista kaikki on kiinni, kuten lajin luonteeseen kuuluu, eikä niistä sen enempää, muuta kuin että 3., 4. ja 5. sijat (me) tulimme minuutin sisällä maaliin. Maalissa gps näytti kokonaiskilometreiksi n 55. Olimme tyytyväisiä kokonaissuoritukseemme, melonnan jälkeiseen nousukykyymme, sekä pääosin myös kuntoomme. Isot kiitokset myös Ellulle; sijaiskatin kanssa kisakemiat osuivat hyvin yhteen ja kauden viimeisen rallin jälkeen jäi hymy naamalle!

Sallalla ja Liisalla takana nyt 5 vuotta (mammataukoineen) yhteistä kisataivalta parina ja tietty monta monta vuotta enemmän ystävinä. Sen kunniaksi otettiin tulevat kaiverrukset  ”tyttöön” ja vietiin se kotiin, paikalle josta häntä varten on pölyt pyyhitty jo kauan sitten.

Tyttö saunomaan...! Kauden päättäjäisiä odotellessa

Seuraavaksi sitten viikonloppuna rikoota ylle ja tekemään sitä itseään eli ravaamaan tiellä. Kaarinan syysmaratonilla juostaan puolikkaan verran, ja toivotaan ettei todellakaan tarvitse tehdä sitä lumisateessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti