Viime vuonna, kun Jukola joukkueen kokoamisen kanssa oli pikkuisen ongelmia heitettiin ilmoille ajatus kerätä joukkue Turun seudun Multisport Cupia kiertävien kisailijoiden keskuudesta. Monella toki jo oli vakiporukkansa Jukolaan, mutta oli myös monta joilla ei joukkuetta ollut. (Tässä kohtaa mainostettakoon myös, että Turku Multisportilla löytyy reipas facebook-treeniryhmä. Jos joku haluaa ryhmään mukaan niin huutakoon HEP! niin lisätään listaan).
Tänä vuonna siis Turku Multisport starttasi ensi kertaa Jukolan yöhön takarivin piikkipaikalta, rinnassaan numero 1530. Sieltähän ei ole kuin suunta ylöspäin!
Joukkue koostui kuntosarjaa kiertäneistä pojista, kilpasekasarjassa kisailevasta Elinasta sekä kahdesta katista. Kuten kaikissa menestyvissä joukkueissa, myös Turku Multisportia edusti yksi ulkolaisvahvistus: Tuusulan Aikakone, Maki (Mikko) Kolehmainen. Pitihän sitä joukkueella olla joku, joka korjaa muiden mahdolliset virheet ja kirii aikataulua kiinni jos yhteislähtö uhkaa;)
Maalisuora vapaana, nyt kelpais tulla!
Joukkueen tavoite oli asetettu maltillisiksi, jokainen pyrkisi omalle tasolleen parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Kokonaisuudessaan hienosti meni, osalla porukassa epätoivoa ja harmia mutta suurimmalla osalla suurta urheilujuhlaa, iloisia onnistumisia ja hyvää fiilistä! Ensi vuonna TuMu kolkuttelee jo kuuman ryhmän selkiä starttinumerolla 840!
Jukolan viesti on oiva esimerkki urheilun massatapahtumasta, jossa tiukat trikoot ja tuulipuvut mahtuvat samalle lähtöviivalle. Myös katit on viihtyneet Jukolan yössä jo monena vuonna omissa joukkeissaan. Liisan, opiskeluympyröistä koottu joukkue, on saatu kasaan sitkeästi vuodesta toiseen vaikka opiskeluajoista on jo (melko pitkä,köh) tovi. Joskus on tosin naarattu jengiä seurateltoilta jo starttimerkin pamahdettua ja osa on huhkinut tuplat. Tulostavoitteet on jokainen asettanut pelkästään itselleen. Vielä ei alkuviikosta osattu huolestua kun puulaakijoukkueelle tyypilliseen tapaan alkaa yhdelle ja toiselle ilmaantua veljenkaiman syntymäpäiviä ja muita kissanristijäisiä. Mutta perjantai iltapäivällä joukkueessa ei ollut edelleenkään juoksijoita kuin hädin tuskin venlojen verran ja joukkueen supermies sukraM ei kykenisi puolikuntoisena avittamaan kuin omaa seurajoukkuetta. Onneksi on kattikaveri, joka oli jo aiemmin lupautunut joukkueeseen. Sekä Tommi, joka on helppo ylipuhua mihin vain. Sitten viestiä epäuskoisena suunnistajanpankkiin jossa näytti olevan muutama muukin epätoivoinen hankkimassa joukkuetovereita. Alkoi vahvasti näyttää siltä että sitä joutuisi heittämään hyvästit suunnistuskansan kesäkarkeloille.
Mutta mitämitä, 5 minuuttia ilmoituksen laitosta soittaa Ilpo pesäpallon luvatusta maasta ja ehdottaa joukkueiden yhdistämistä. Ilpo kertoi joukkueen olevan "kova juoksemaan mutta ei niinkään ymmärrä karttamerkeistä". Sotkamon pojat halusivat aloittaa, jotta ehtisivät aamupuurolle oman keittiönpöydän äärelle. Salla ja Liisa on perinteisesti pinkoneet Jukolan pitkät yöosuudet ,mutta nyt lupauduimme aamuyön pikamatkoille. Pelinaisina kerroimme Tommille, että herrasmiehenä hänen oletetaan juoksevan osuus 3. Kesäretkemme starttasi lauantai-iltapäivällä kohti Haminaa, tänä vuonna jättäisimme siis myös Venlat väliin. Lauantaipäivä menikin mukavasti autossa Sallan nappaillessa auton täyteen porukkaa pitkin suomea ja perille päästiin sopivasti Jukolan starttiin.
Ilta meni rattoisasti Pohojanmaan poikaitten hellässä huomassa, pojat etenivät sen verran ripeämmin että ehdimme saamaan vinkit radalle( joku noudatti,joku ei....). Haastetta tuotti telttakylän toiselle laidalle leiriytyneet "seuratoverimme": ihan ei menneet yksiin tekstiviestit ja Jukolan online seuranta. Tekstiviestien mukaan avausosuuden viestinviejä oli jo teltassa makuupussissa nukkumassa kun taas online kertoi matkaa taivallettavan vasta puolimatkan ryteiköissä. Katit oli vahvasti sitä mieltä, että olisi syytä lähteä puomille varmuuden vuoksi, 10minuuttia torkkunut Tommi ei ollut samaa mieltä mutta uskoi kiltisti. Siinä vaiheessa kun online seuranta kertoi 2 osuuden viestinviejän etsivän rastia puolivälissä matkaa tunnista toiseen alkoi katteja säälittämään Tommi, joten tunnin odottelun jälkeen kävimme viemässä hillomunkille ravitsevan aamupalan: pullollisen vettä (kyllä kulkee!). 1,5 tunnin vaihtopuomipatsastelun jälkeen Tommi sai vihdoin kartan käteen ja tossut kohti metsää. Ok juoksu Jukola ensikertalaiselta, joka lähti tyhjään metsään muiden 3osuuden viestin viejien ollessa varmastikin jo maalisuoralla. Hyvä hillomunkki! Liisa pääsi metsään Tommin jälkeen. Mielessä oli, että iltarastikäyntejä oli takana aivan liian vähän joten juoksuvauhti tulisi pitää maltillisena jos mielisi tällainen fiilistelijä pysytellä suomen rajojen sisäpuolella. Eteneminen reitillä sujui, tosin rastille lähestymisten kanssa oli läpi radan ongelmia, oli pakko tarkastaa aina kaikki lähialueen rastit ihan vain varmuuden vuoksi. Klassinen pummi tapahtui loppuradalla kisakuulutusten alkaessa eikä karttaa tullut enää luettua, täysin turha pummi joka jäi todella harmittamaan. Kelpo suoritus kuitenkin.
Sallalla oli ollut selkeästi omat epäilyksensä kattikaverinsa etenemisestä, sillä ehti juuri ja juuri vaihtopuomille Liisan maaliintulon aikaan. Alkuverryttely tuli siis suoritettua k-pisteelle juostessa. Sallalle epätyypillisesti rastien haun kanssa oli tällä kertaa läpi radan hapuilua ja vähäiset iltarasteilla käynnit näkyivät myös Sallan suorituksessa: yleensä omista valinnoista varmasti kiinni pitävä Salla lähti turhan usein kylänmiehien "varmojen havaintojen" perään ja huomasi seisovansa aivan väärän nyppylän laella rastia etsimässä. Loppuradalla ryhdistäytymistä tapahtui ja meno alkoi näyttämään omalta,suoritus okRadat oli hämmästyttävän tasaisia parin viime vuoden kiipeämisen ja konttaamisen jälkeen. Mutta oli siellä yhtä kivaa kuin aina ennenkin! Onneksi kesää on jäljellä ja iltarasteille ehtii vielä hakemaan varmuutta ja rutiinia rastien etsimiseen jotta vauhtiakin voi taas alkaa kasvattamaan.
Iltarastien lisäksi kateilla on kesäohjelmassa vaihtelevasti Alppien ylitystä pyörällä, suunnistusta ja juoksutapahtumia!
Turussa on aina toukokuun viimeisenä maanantaina aurinkoista ja kuuma keli...sekä Turku Rogaining Sprint.
Sana hyvästä tapahtumasta oli kiirinyt, sillä kisakeskukselle kurvatessamme jengiä oli piha täynnä. Järjestäjänä tapahtumassa toimii partiolippukunta Ilpoisten Vuorenkävijät. Tämän myötä kisailijoissa löytyy niin suunnistajia kuin suunnistavia partiolaisia, osa edustaen lippukuntiaan ja osa suunnistusseuraansa. Ohjelmassa oli rastien hakua tuttuun tapaan 2h, käytettävissä olevien ulkoilukartan ja kahden eri suunnistuskartan kanssa. Aikaa omaa radan juonimiseen oli 15minuuttia. Tällä kertaa kisa starttasi Runosmäen lähiöstä joka tarjosi korttelirallia, mutta nopsempi jalkaiset ehtivät myös kauemmaksi ulkoilualueille.
Sallalle, jonka vahvimpia puolia ehdottomasti ovat tällaiset kovavauhtiset pikapyrähdykset ilman mitään lajivaihtoja otti luonnollisesti ohjakset käsiinsä starttimerkin jälkeen. Liisan, joka venytteli jäseniään 3viikon totaalilevon jäljiltä tehtäväksi jäi sinnitellä juoksuvauhdissa ja leimailla rastit. Kisamaasto oli kummallekkin tuttu, Sallalle iltarasteilta ja Liisalle maastopyörä&hiihtopuuhista joten viime vuoden kaltaiselle, 1/4 koko kisa-ajasta vieneelle pummille ei todellakaan olisi tänä vuonna selityksissä sijaa. Tavoitteena oli lähteä juoksemaan reipasvauhtinen 2tuntinen niin paljon kun toipilaan kunto antaisi myöden. Tiesimme että kilpakumppaneillemme, suunnistusseuran tytöille, emme tulisi pärjäämään jollemme ensi kertaa rohkaistuisi ottamaan hieman riskejä tarvittaessa reittivalinnoissa. Rohkeista reitinvalinnoista olisi hyötyä myös välillä seikkailukisoissa joten hyvästä treenistä menisi jos tavoitteeksi asetettaisiin siis myös olla rohkeita katteja. Niin ja voittaa yks hillomunkki-Tommi,hah!
Kisamaasto oli melko nopeapohjaista maastoa, joten päätimme lähteä samantien kiertämään ulkoilukartan reunoja ja takalenkiltä kohti kisakeskusta kääntyessämme hakisimme myös suunnistuskartoilta rasteja. Ensimmäinen tunti meni reippaasti, juoksuvauhti pysyi hyvänä, rastit löytyivät ja olimme aikataulussa. Juoksimme suurimman osan kisasta kahdestaan, muutamaan otteeseen etsimme kinkkisimpiä rasteja yhteisvoimin suuremmalla porukalla. Pariin otteeseen meno oli hetken haparoivaa kun piti vaihtaa suunnistuskartalta ulkoilukartalle, tai toisinpäin. Meni muutama kriittinen minuutti ennen kuin saatiin taas rytmistä kiinni sijainnin suhteen. Ulkoilukartalla suunnistus oli siis tälläkin kertaa hieman haastelisempaa meille, pääasia oli kuitenkin ettei suurempia virheitä tullut. Salla suunnisti tarkasti, Liisa tyytyi lähinnä antamaan koordinaatteja tutuista maamerkeistä. Suuren pummin ainekset oli ilmassa hetken etsiessä rastia numero 161, huoleton lähestyminen kostautui ja kodotimme oikean kallion sekä lopulta myös lähes toisemme. Järki käteen,yksi piste...ei semmosia jäädä sinne metsästämään! Liisan jalat alkoivat painaa 1.40 kohdalla mutta päätimme olla rohkeita ja vetää suunniteltu rata läpi,riskillä vaan! Viimeisestä rastista nappasimme 5 pistettä, mutta 50sekunnin aikaylitys toi miinus 2 pistettä,joten plussan puolelle silti jäätiin.
Itse juoksuun olimme tyytyväisiä,vauhtia jaksettiin pitää koko kaksi tuntia, Sallalta olisi irronnut vielä lennokkaampaakin askelta mutta armahti toipilasta kattikaveriaan. Essi Kangasaho ja Sanna Laaksonen tikitti kyllä tänäkin vuonna sen verran vakuuttavat pisteet tuloslistaan että ei siinä ollut kateilla paljon vastaan panemista. Kolmas sija kuitenkin, ja koska itse suoritus oli juuri suunnitellunlainen niin eihän sitä voi olla muuta kuin tyytyväinen (ja muutenkin tuli kaikki tavoitteet täytettyä ;))! Itse kisa oli tänäkin vuonna loistava kokonaisuus, ratamestarin tarjoama rastikimara antoi valinnanvaraa mutta tarjosi myös haasteita!
Mehuattien juoksema rata: 151-163-165-167(Ensimmäinen kartanvaihto=ensimmäinen pummi. Katit päät pyörällä puskissa)-159-144-168-160(Haparointia tiheikössä,Komeasti oikealta ohi...)-150-149-138-140(kartanvaihto. Komea kunniakierros omakotialueella...)-(Mehukatti Special: 161 jota ei koskaan löytynyt....)-169-148-170-175-157-174Aika 2.00.50...50sekunnin aikaylityksestä -2pistettä,yhteispisteet 125.
Ja mites sitten kävi...Toivoa sekä tuhoa, ja pummikuningattaren kruunukin taidettiin kotiin tuoda Liisan päässä. Autossa menomatkalla vielä kerrattiin, että nyt on tytöt kyse sitten sprinttimatkasta,3.5 kilometriä, niin lyhyttä matkaa ei tainnut olla kumpikaan koskaan ennen suunnistanut. Niin että tarkkana kuin porkkanat ja tossua toisen eteen. Salla muisti mettässäkin, että tarkotus on löytää rastit nopeaa ja tulla sieltä äkkiä pois. Odotustenmukainen ja kylmähermoinen juoksu Sallalta, jee!
Liisa taas ajatteli, että mitä kauemmin siellä metsässä on, sen parempi treeni multisporttaajalle. On se vaan hieno tunne, kun tajuaa siellä puskissa että niin pieleen meni (terkkuja vaan Kolehmaisen Mikolle, ei paljon siellä kallioilla naurattanut enää ei...) ettei kehtais edes maalisuoralle juosta. Elämän pisimmät ja pahimmat 3,5kilometriä!
Joukkueen lopputuloksista ei ihan päästy selvyyteen mutta hauska päivä, vähän jäi polttelemaan että josko toistekin! Liisallekin löytyisi varmaan joku sopiva RR-sarjalaisten rata... Sen verran paljon tuttuja naamoja vaihtopuomilla ja metsässä näkyi, että multisport cupissa pyörivä jengi olisi saanut kokoon vaikka oman joukkueen. Forsmanin Pete pääsi ihan palkintopallille asti tuulettamaan,wohuu!
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin:
Vastustajan murtaminen lähtee kylmän viileästä katseesta
Vaihtokarsinassa kuin vanha tekijä
Liisakin muisti lopulta tulla hakemaan yleisörastit
Tässä huikeassa loppusuorataistelussa yleisö mylvi ja jännitys oli käsin kosketeltavaa
Se nähdään huomen aamulla kun tytöt juoksevat suuressa suunnistuskansan kokoontumisajossa, Halikkoviestissä, pohojanmaan poikaitten kanssa samassa joukkueessa. Kaverimme Markus soitti viime hetkellä, että nyt tarvitaan heidän seuran riveihin vahvistustaflunssan kaatamaan joukkueeseen. Taas oli pientä itsesuojeluvaiston puutetta ilmassa, kun kummatkin olivat samantien ylipuhuttu;)
Metsässä kirmaa aikamoinen määrä tiukkoja trikoita, sillä viesti on 15-osuuden mittainen seurajoukkueviesti jossa naiset ja miehet muodostavat yhteisjoukkueen. Mukaan joukkueita on ilmoittautunut 145.
Jännää! Täytynee bongata vaihtopuomilta joku tiukka ilmeinen trikoojalka jonka imuun heittäytyä;)
Kesän lomailulta takaisin arkeen ja treenauksen pariin. On siis aika myös päivittää blogia Jukolan viestin osalta. Tarinaa riittäisi kerrottavaksi enemmänkin, mutta koitan pitäytyä highlightseissa, jotka toisin kuin urheilussa yleensä, eivät ole sitä ihaninta ja kiitollisinta antia.
Ajomatka aurinkoisessa kelissä Hyvinkäälle toi hyvän mielen ja fiilis oli korkea. Aloitusosuus Venloissa ja Jukolassa odotti määränpäässä ja takuuvarma Jukolatunnelma alkoi nousta viimeistään seurateltta-alueelle saavuttaessa. Jukolaradiossa uhkailtiin ensiapupisteen ruuhkautuvan vaikean maaston johdosta ja erityisesti varoiteltiin silmä- ja alaraajavammoista. Muutenkin hehkutus kaikkien aikojen haastavimmasta maastosta oli ilmoilla. Normaalia höpötystä ja varoittelua, tai sitten ei.
Ensimmäinen todellinen totinen hetki syntyi Venlojen viestin lähtökarsinassa, jossa oli näytillä kilpailualueen kartta, ilman rasteja tietenkin.Tarkkaan kun katsoi niin kartasta saattoi löytää yhden polun ja pari lampea. Muuten se olikin sitten harmaata kalliota toinen toisensa jälkeen, eikä muuta. Suunnistustaitoa siis poikkeuksellisesti tarvittiin sekä myös kykyä juosta nelinkontin mäkiä ylös ja alas.
Ensimmäisen rastin n 7 minuutin pummauksen jälkeen loput rastit löytyivät suhteellisen helposti ja harvinaista kyllä, en löytänyt yhdellekään hajontarastille vahingossa, enkä tahallaan! Ongelmaksi ei siis muodostunutsuunnistuksellisesti vaikea maasto kuten ensin ajattelin, vaan letkat ja maaston juoksukelvottomuus. Siellä sitten jonoteltiin ja nautittiin Jukolan tunnelmasta tunnin verran naisseurassa.
Suoritus ei ollut huono, mutta ei se kovin hyväkään ollut, johtuen juuri siitä että ei saanut käyttää taitoa jota osasi parhaiten; juoksemista. No se on ymmärrettävää, olihan nämä kuitenkin suunnistuskisat.
Ja sitten se Jukola. Palautumisaikaa oli tänä vuonna melkein 8 tuntia joten ei muuta kuin suihkuun, syömään ja lepäämään. Mitä nyt vähän shoppailemaan välissä piti päästä.
Aurinko laski mailleen ja tilalle tuli sade. Öinen kalliomaasto alkoi tuntua aina vaan epähoukuttelevammalta. Pakko sinne kuitenkin oli lähteä ja kun karttatelineessä roikuttiin ja odoteltiin kummallista elektronista pulssia, jonka oli määrä lähettää äijät ja minut matkaan, tuttu jännityskutina ja ”pääsis jo metsään” fiilis tuli takaisin!
Keli oli karmea ja maasto vaikea. Tiesin jo päivän juoksujen perusteella että haasteellinen maasto tulisi olemaan moninkertaisesti vaikeampi pimeässä ja sateessa. Niinpä oli juhlallista todistaa kuinka oikeat suunnistajamiehet säntäilivät edestakaisin huudellen rastikoodeja ja täysin eksyksissä. Kerrankin tunsin kuuluvani joukkoon.Ensimmäisten rastien alkusählingin jälkeen saimme kokoon hyvän porukan ja lähdimme junttaamaan loppuja rasteja 9 km:n matkalta. Rastit löytyivät jälleen yllättävän hyvin. Juoksemisesta oli turha haaveilla ja lukuisat eksyneet miehet matkan varrella hidastivat välillä etenemistä. Rastin leimauksessa pimeästä ilmestyi aina kymmenet kädet repimään karttaani ja katsomaan missä ollaan kartalla.
Suuremmilta mokilta vältyin mutta aikaa kului lähes 2,5h 10 km:n matkalla. Vain viimeiset rastivälit sai antaa palaa kunnolla juosten. Kahden ja puolen tunnin aikana tuli käytyä läpi aika iso kirjo erilaisia epätoivon tunteita. Olosuhteet pakottivat luottamaan kavereihin ja heidät minuun. Välillä kuljettiin tiheässä kuusikossa satoja metrejä katsomatta karttaan ja välillä vyötäröä myöten vedessä. Pimeästä kuului kirosanoja ja huutoja kertoen karua sanomaa loukkaantumisista ja muista ei-toivotuista mokista.
Hurja oli reissu, mutta hurjaa oli meno ollut muillakin joukkueilla. Jo päivällä saimme todistaa naisten kärkijoukkueiden tekevän mitä käsittämättömimpiä virheitä, mutta myös miesten osuuksilla sattui ja tapahtui. Tässä ehkä mielenkiintoisin tarina Jukolan viestistä:
Jälleen kerran saa siis olla tyytyväinen omaan ja myös joukkueensa suoritukseen. Maalintulo tänä vuonna oli kova sana! Liisa taas teki varman juoksusuorituksen oman joukkueensa kanssa ja suoriutui omalta osuudeltaan reilusti alle kolmessa tunnissa. Matkaakin kuitenkin oli yli 11 km.
Heinäkuu onkin ollut lomailua. Satunnaista treenailua, mökkeilyä, frisbeegolffailua, lenkkeilyä, meloskelua ja mitä nyt Liisa polkenut pyöräänsä kuin Armstrongin Lance….Elokuussa Team Mehukatti aloittaa taas treenit kohti 20.8. järjestettävää Archipelago Adventurea. Treenauksen vahvimpina teemoina; Salla pyöräilykuntoon sekä melonnan tekniikka ja taktiikka haltuun!
Viikonloppuna suunnataan Hyvinkään yön sykkeeseen: kaks yötä Jukolaan!
Salla suorittaa tuplat, kuten kunnon multisporttailijan kuuluukin: ensin päivällä Venlat ja sitten myöhemmin Jukolan yössä. Liisalle riittää yksi yöseikkailu.
missäköhän kaapissa se otsalamppu taas olikaan....
Maanantaina 31.5.2010 kisattiin toista kertaa Turku Rogaining Sprint(2h) kesäkaupunkien ässässä; Turussa. Tämä toimi myös hillotyttöjen yhteisen kisakauden avauksena ja puolustettavana viime vuotinen mestaruus. Pokaalin nappaaminen oli vaatimaton tavoitteemme myös tänä vuonna. Ennen kisan lähtölaukausta joukkueilla oli 15 minuuttia aikaa tehdä lyömätön reittisuunnitelma. Nopeasti se 15 minuuttia paloi sählätessä... Ja tänä(kin) vuonna lopullinen reitti jäisi sovellettavaksi kisan kuluessa. Karttoja joukkueet saivat alueesta kaksin kappalein, yhden suunnistuskartan 1:10 000 ja yhden peruskartan 1:20 000.
Ajatuksenamme oli pistää juoksuksi ja lähteä kiertämään heti alkuun korkean pisteen rasteja kauempaa peruskartalla teiden varsilta, ja nappailla sitten pienempiä pisteitä matkalla takaisin kisakeskukseen. Reittisuunnitelman järkevyys tuli kyseenalaistettua ensi kerran heti 15 minuutin jälkeen kun painettiin moottoritien laitaa hirveässä +20 paahteessa, ei paljon pilviä näkynyt... Kuumuudesta huolimatta homma eteni suht rivakasti ensimmäisen tunnin; rastit löytyi ja tytöt pysyi liikkeessä.
Rastiväli 160-168 ulkoilukartalla suunnistaen koitui meidän, ja kuuleman mukaan, myös monen muun kohtaloksi. Huhheijaa, tytöt putosi kartalta...tuli sitten kierrettyä varmaan koko ulkoilualue ja etsittyä sitä kalliota joka on tossa..eiku tuolla...olisko se toi...käydään nyt vielä kattomassa tuolta...ai ei,entä toi tuolla...ei sekään...missä helvetissä me ollaan??! Jos rastia etsii kahden tunnin kisassa 20 minuuttia niin huonompikin matikkapäinen osaa laskea, että se on liikaa. Kiirehän siinä tuli, ja se vähäinen järkevä sotasuunnitelma oli heitettävä metsäneläimille syötäväksi ja lähteä kohti kisakeskusta ja noukkia matkat varrelta ne rastit jotka siihen sattuivat osumaan. Tuloslistaa lukiessa huomattiin, ettei siihen sitten montaa tainnut osua...
Voittajien (Essi Kangasaho ja Sanna Laaksonen ) reittisuunnitelma toimi (109 pist) ja taisi tytöillä tossukin nousta tällä kertaa kevyemmin. Tällä kertaa hillotyttöjen oli tyydyttävä kolmossijaan(92pist), parhaana "harrastelijana" eli ilman suunnistusseuran värejä juostavana parina sentään olimme.
Ratamestari Nappu oli onnistunut suunnittelemaan haastavan radan, eikä rastisijoittelussa oltu YLÄmäkiä jätetty hyödyntämättä. Loistava kisa, joka toivon mukaan saa jatkoa taas ensi vuonna! Kisa toimi hyvänä treeninä ja muistutuksena siitä, että metsässä on paras keskittyä kokoajan olennaiseen sen kevätkukkien ihastelun sijaan...
Itse juoksuun olimme tyytyväisiä,vauhtia jaksettiin pitää koko kaksi tuntia, Sallalta olisi irronnut vielä lennokkaampaakin askelta mutta armahti toipilasta kattikaveriaan. Essi Kangasaho ja Sanna Laaksonen tikitti kyllä tänäkin vuonna sen verran vakuuttavat pisteet tuloslistaan että ei siinä ollut kateilla paljon vastaan panemista. Kolmas sija kuitenkin, ja koska itse suoritus oli juuri suunnitellunlainen niin eihän sitä voi olla muuta kuin tyytyväinen 
