Parempi myöhässä kuin ei silloinkaan...!

...eli tunnelmia X-kaadosta!

Vihdoinkin on suunnistuskengät pesty, kamat purettu ja on aikaa tehdä pieni raportti myös Hyvinkäältä, X-kaadon huimasta yllärijoukkueella läpi vedetystä kisasta. Sarja siis vaihtui tällä kertaa sekasarjaksi ja samalla hyvästelimme Liisan kanssa taistelun naisten sarjan Cupiin kärkisijojen tavoittelusta.

Koska lähtö oli todellakin klo 04.00 aamulla, lähti ryhmärämä jo perjantai-illalla kohti Hyvinkäätä. Mukana siis Team Mehukatti kokoonpanolla Salla ja Vili (also known as Spede) sekä jälleen kerran suurta uhoa täynnä oleva Team Sherpan puolikas, Tommi. Tankkaus hoidettiin paikallisessa tavernassa ja nukkuminen sekä karttojen ja pyörien kuntoon laittaminen urheiluhallin lattialla.




Kun aikanaan lähtöviivoille päästiin oli tunnelma jälleen korkealla!! Järjestäjät olivat todella nähneet vaivaa saadakseen kauden päätöskisaan arvoisensa fiiliksen. Lähtö tapahtui hiekkarannalta ”le mans” tyylisesti, mikä tällä kertaa tarkoitti vauhdikasta juoksulähtöä rantaviivaa pitkin n 300 metriä, missä kanootit odottivat rivissä melojiaan. Koko ranta ja juoksubaana oli valaistu palavilla soihduilla ja täysin tyyni sekä pimeä järvi näytti poikkeuksellisesti suorastaan houkuttelevalta!!


Ne nopeat kanootit ja houkutteleva pimeä järvi


Melonta sujui yli odotusten, huolimatta kaikista uhista (Salla ja Vili ei koskaan meloneet yhdessä, epätasaiset voimat, pimeys, melonta yleisesti ottaen jne) teimme historiaa ja OHITIMME ainakin kaksi kanoottia!! Sitä tunnetta ei voi kyllä voittaa….
Juoksua oli reitille suunniteltu poikkeuksellisen paljon, ja sehän sopi minulle oikein hyvin! Tosin verrattuna Vilin energiamäärään, aloin itsekin arvelemaan olisiko melonta sittenkin ollut päivän ykköslaji?! Jokatapauksessa reitti rakentui suurin piirtein näin: melonta n 1h, juoksua n 5 km, pyöräilyä n 20 km, juoksua n 9 km ja pyöräilyä n 30 km. (pyöräilymatkat unohduksissa, tässä vain arviot muistin perusteella…) sekä lopuksi kick bike osuus n 5 km.

Pyöräily sujui vaihtelevasti, emme juuri ketään ohitelleet mutta emme sentään koko porukkaa ohikaan päästäneet. Vauhti aiheutti pieniä hetkellisiä rastin löytymisongelmia, mutta onneksi oma hitaampi vauhtini auttoi korjailemaan niitä järjestelmällisesti. Kaiken kaikkiaan rastit löytyivät siis helposti ja juoksukin alkoi loppua kohden kulkea paremmin.Suurimmat ongelmat olivat Sallalla; pissahätä ja polvitaipeiden krampit. Sääntöjen tulkintaeroista johtuen (ja koska energiaa riitti) otimme lopun kick bike osuuden, versiolla kick & run, eli toinen potki, toinen juoksi. Matkalla kuitenkin huomasimme olevamme ainut sekapari joka teki näin, joten tulkitsimme loppumatkasta sääntöjä mekin ja Vili oikaisi juosten metsän kautta ja Salla potki tietä pitkin takaisin maaliviivoille.

Sijoituksesta ei ollut kummallakaan mitään käsitystä kun maaliviiva oli onnellisesti ohitettu 5 tunnin 37 minuutin suorituksen jälkeen. Lisäpettymyksen tuotti kun Emit näytti pelkkää pimeää ja järjestäjät ilmoittivat, että emme ole saaneet tulosta, koska Emit on rikki!!! Salla pidätteli kyyneleitään ja polki maata, mutta onneksi Vili otti tilanteen rauhallisesti ja sinnikkäästi ja suorastaan pakotti järjestäjät vielä yrittämään emitin lukemista ja lopulta se TOIMI sittenkin!! Saimme tuloksen, joka osoitti että olimme tulleet hienosti kakkoseksi!!


Toimiihan se emit, toimiihan, koittaisitko vielä kerran...

Cup- taistelu siis tyttöjen osalta jäi, mutta jälleen yksi hieno kokemus takana ja kiitokset kuuluu Vilille joka ennakkoluulottomasti tuli mukaan ja vielä ensimmäistä kertaa kilpasarjaan! Liisa raportoi netin ääreltä kotoa, ja oli hengessä mukana ja arvatenkin kärvisteli enemmän kuin kehtasi myöntäkään että kotiin joutui jäämään :)
Treenit jatkuvat talviaikataulun mukaan, ja tällä suunnitelmalla kevään ensimmäiset kisat, kuten mini rogaining ja ehkä jopa Peda Sport experience sujuvat mukavasti talven aikana kerrytetystä kunnosta nautiskellen!! (ei, tuo viimeinen ei ollut vitsi…)

Juu morjens!

Ja mites sitten kävi...Toivoa sekä tuhoa, ja pummikuningattaren kruunukin taidettiin kotiin tuoda Liisan päässä. Autossa menomatkalla vielä kerrattiin, että nyt on tytöt kyse sitten sprinttimatkasta,3.5 kilometriä, niin lyhyttä matkaa ei tainnut olla kumpikaan koskaan ennen suunnistanut. Niin että tarkkana kuin porkkanat ja tossua toisen eteen. Salla muisti mettässäkin, että tarkotus on löytää rastit nopeaa ja tulla sieltä äkkiä pois. Odotustenmukainen ja kylmähermoinen juoksu Sallalta, jee!

Liisa taas ajatteli, että mitä kauemmin siellä metsässä on, sen parempi treeni multisporttaajalle. On se vaan hieno tunne, kun tajuaa siellä puskissa että niin pieleen meni (terkkuja vaan Kolehmaisen Mikolle, ei paljon siellä kallioilla naurattanut enää ei...) ettei kehtais edes maalisuoralle juosta. Elämän pisimmät ja pahimmat 3,5kilometriä!

Joukkueen lopputuloksista ei ihan päästy selvyyteen mutta hauska päivä, vähän jäi polttelemaan että josko toistekin! Liisallekin löytyisi varmaan joku sopiva RR-sarjalaisten rata... Sen verran paljon tuttuja naamoja vaihtopuomilla ja metsässä näkyi, että multisport cupissa pyörivä jengi olisi saanut kokoon vaikka oman joukkueen. Forsmanin Pete pääsi ihan palkintopallille asti tuulettamaan,wohuu!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin:

Vastustajan murtaminen lähtee kylmän viileästä katseesta

Vaihtokarsinassa kuin vanha tekijä

Liisakin muisti lopulta tulla hakemaan yleisörastit

Tässä huikeassa loppusuorataistelussa yleisö mylvi ja jännitys oli käsin kosketeltavaa

Team Mehukatti, pohjanmaan toivo vai tuho?

Team Mehukatti Pohjanmaan toivo...vai tuho?

Se nähdään huomen aamulla kun tytöt juoksevat suuressa suunnistuskansan kokoontumisajossa, Halikkoviestissä, pohojanmaan poikaitten kanssa samassa joukkueessa. Kaverimme Markus soitti viime hetkellä, että nyt tarvitaan heidän seuran riveihin vahvistusta flunssan kaatamaan joukkueeseen. Taas oli pientä itsesuojeluvaiston puutetta ilmassa, kun kummatkin olivat samantien ylipuhuttu;)

Metsässä kirmaa aikamoinen määrä tiukkoja trikoita, sillä viesti on 15-osuuden mittainen seurajoukkueviesti jossa naiset ja miehet muodostavat yhteisjoukkueen. Mukaan joukkueita on ilmoittautunut 145.

Jännää! Täytynee bongata vaihtopuomilta joku tiukka ilmeinen trikoojalka jonka imuun heittäytyä;)

valoa riitti x-kaadossa

Niinhän siinä sitten kävi, että mestaruus jouduttiin luovuttamaan taisteluitta Hiiltomiehille ja Liisa jäi nöyrästi kotiin parentelemaan sitkeää tautia. Team Mehukatti hyppäsi viime hetkellä kilpasekasarjaan, kun Salla sai Vilistä kaverin pimeään metsään. Hienosti män, mehukatti ja lainakolli pokkasivat kakkossijan! Tarkempaa kisaraporttia tulossa, jahka nastarit on pesty ja pyörä puunattu;)

X-KAADON KIROUS

Viime vuonna, kun Liisa veteli viimeisiä pastoja vatsaansa kotona noin 8tuntia ennen x-kaadon starttia tuli Sallalta lyhyt, mutta kaiken kertova tekstiviesti: "Kipeä, soitan kohta".

Se siitä.

Sitä edellisenä vuonna ilmaantui kaikenlaista, sellasta ja tällasta. Ja sitä edellisenä...no mitäpä muuta kun sairaalaa vaativaa tilannetta. Joten ei tullut kauheana yllätyksenä kun Liisa puolitoista viikkoa ennen x-kaatoa tulee kipeäksi. Ei huolta, aikaa on, kyllä yks perusflunssa ehtii hoitumaan.... mutta nyt, kun kisaan on enää 4 päivää ja vaakatasossa ollaan edelleen, niin tekisi mieli kirjoittaa tähän kirosana mutta jätetään nyt väliin kun meidän äidit lukee tätä;)

X-kaato on kisa, josta kukaan ei halua jäädä pois. X-kaato kantaa titteliä suomen vanhimmasta, yksittäisestä järjestetystä seikkailukilpailusta. Startti on perinteisesti yön pimeinä tunteina, tänä vuonna kello 04.00 Hyvinkään Rajamäellä. Luvassa on takuuvarmasti kylmää kyytiä metsässä otsalampun valossa, pyöräilyä pimeillä teillä, melontaa kuun valossa ja harvoinpa kukaan niin kovin kuivanakaan maaliin on tullut. Otsalampuissa on syytä olla paljon virtaa...

Tänäkin vuonna Multisport Cupin kokonaiskilpailun voitto ja Multisportin Suomenmestarin tittelit ratkeaa niin miesten, kuin naistenkin sarjan osalta, vasta tässä kauden viimeisessä kilpailussa. Cupin neljästä osakilpailusta yhteispisteisiin huomioidaan kolmen parhaan osakilpailun pisteet ja kilpailu kärjessä on tiukka. Tämän hetkisen tulostaulukon mukaan, me ja Hiiltomiehet havittelemme tiukimmin titteliä itsellemme. Mieluusti olisimme taistelemassa tästä pokaalista perjantaiyönä joten nyt peukut pystyyn, että tauti talttuu ja lykätään mikroon vähän lisää kuumaa mehua!!!

APA 2010 kisaraportti

Kisa starttasi kilpasarjojen yhteislähdöllä pyörillä kohti Porkkalaniemeä, reippaan 20km pituisella maantiepätkällä. Starttimerkin jälkeen kärkeen oli tunkua ja vauhti sen verran vauhdikasta, että totesimme että siihen kelkkaan ei edes yritetä. Ajoimme alkuun kahdestaan kuulostellen sopivaa pyöräilyvauhtia. Ensimmäisen 10km jälkeen takaa tuli 2 sekajoukkuetta joiden kanssa ruvettiin yhteisvoimin puskemaan vastatuuleen ja porukassa vauhti saatiin rullaamaan hyvin.

Sitten tossut jalkaan ja muutaman kilometrin suunnistusosuudelle etsimään rasteja Porkkalan rantakallioilta. Epähuomiossa otimme kainaloon myös uimapatjat vaikka niitä ei tällä suunnistusosuudella olisikaan tarvittu, onneksi suunnistus oli sen verran helppoa ettei tyhjät patjat kainalossa menoa haitanneet. Salla veti jälleen tasaisen varmasti rastilipulta toiselle. Pieni, noin 1min pummi tehtiin kun minä aloin epäröimään suuntaamme muiden joukkueiden etsiessä rastia liian aikaisin. Hyvä muistutus taas siitä, että pitäisi vaan luottaa siihen omaan osaamiseen välittämättä muista.... Suunnistuksesta tullessamme rastimies huuteli pyöräkenkiä jalkaan vaihtaessamme meidän olevan naistensarjan kärjessä. Vaikka omasta mielestämme meillä kulkikin ihan hyvin, olimme varmoja että lähdössä joku naistiimeistä olisi lähtenyt startissa kärjen pyöräletkaan mukaan.

Ei muuta kuin pyörän päälle ja lyhyt siirtymä(~5km) seuraavalle rastille. Mielestäni pidin yllä reipasta pyöräilyvauhtia, enkä voinut kuin ihmetellä Sallaa joka mukisematta tuli takarenkaassa kiinni: ei kyllä ainakaan tänään näkynyt pyörän päällä vietettyjen treenituntien ero!

Rastille päästyämme saimme kuulla, että alkuun olisi luvassa quest-tehtävä: soutuveneellä lähisaareen ja takaisin. Onneksemme otimme reput mukaan soutuveneeseen ja kun vastaan tulevat miesjoukkueet näkyivät puhaltelevan patjojaan soutamisen lomassa tulevaa coastaleeringiä varten hyppäsin minä airojen varteen ja Salla patjojen puhalluspuuhiin. Questin jälkeen puhaltelimme vielä hetken patjoihin lisää ilmaa ja sitten vesille ja hakemaan rasteja lähiluodoilta. Porkkalanniemellä puhalteli sen verran navakasti, että rasteja haettiin pienten aaltojen läpi puskien. Onneksi olimme päätyneet ottamaan mukaan uimahanskat, joilla saatiin hieman lisätehoa kauhomiseen. Naistensarjan kakkosena oleva SSS2-joukkue näkyi valinneen patjojen sijasta kroolauksen ja lähestyivät aika vauhdilla, armeijan uintitreenit olivat selvästi purreet!

Coastaleeringin jälkeen patjoja tyhjennellessä kului sen verran aikaa, että hypätessämme fillareille tytöt olivat jo ihan kannassa kiinni. Luotimme, että uinti olisi sen verran verottanut tytöiltä jaloista terää, että pyöräilyssä päästäisiin taas karkuun. Coastaleeringistä jatkettiin jälleen pitkälle pyöräilyosuudelle kohti melonnan lähtöä( ~25km).

Ja sitten se melonta...

Kenellekkään ei varmasti ole jäänyt epäselväksi että tämä ei kuulu meidän suosikkipuuhiin, ei tänäänkään. Vaihtopaikalla varoitettiin lahdella käyvästä kovasta tuulesta, mutta lopulta vaahtopäitä ei näkynyt. Melontapätkällä käytettiin kaikki olemassa olevat kikat vauhdin ylläpitämiseen(manaukset, kirosanat,lastenlaulut...). Tästäkin huolimatta tuntui, että takaa tulevat kanootit tuntuivat lähestyvän pikku hiljaa. Lähtiessämme viimeiseltä melontarastilta kohti vaihtoa ohi suhahti miesten sarjan kolmen kärki joilla melontamatka oli ollut pidempi. Miehet ehtivät oman melonnan ohella psyykkaamaan meihin sen verran lisäenergiaa, että Mehukatit meloivat viimeisen kilometrin ennen näkemättömän lujaa (lujaa?!)... Kiitoksia vaan Woodmanin, Omjakonin ja SOSsin pojille! ;)
Lähtiessämme melonnanvaihdosta viimeiselle pyöräosuudelle (~5km) näimme kakkosena olevan joukkueen lähestyvän vaihtopaikkaa, mutta tiesimme että pyörillä tytöt eivät meitä kiinni saisi.

Coastaleeringin tuskastuttavan hidas patjojen puhallusoperaatio tuoreessa muistissa päätimme, että viimeinen uintitehtävä (3 rastia meressä,puolisen kilometriä) uidaan ilman patjoja.

Viimeinen patja/uintiosuus

Myönnettäköön, että ei ehkä ihan nopein valinta melontaliivit ja vaatteet päällä, mutta ei ole se patjojen puhalluskaan...eroa seuraaviin joukkueisiin oli kuitenkin sen verran, että ehdittiin hyvin tällä kuviokelluntatekniikallakin ykkösenä maaliin!!!!! Loppuaika meillä 5.23.33.

Eli voitto kotiin, WOHUUU!!!

Kisa kulki alusta loppuun hienosti. Kisaformaatti ei ehkä etukäteen ollut meille se paras mahdollinen: vähän suunnistusta ja paljon vesileikkejä. Erot meidän kahden nykyisissä pyöräilyrutiineissa myös vähän jännitti etukäteen. Mutta pitkät pyöräosuudet maanteille mahdollistivat hyvin Sallalle Liisan peesauksen ja pyöräilyvauhti pysyi läpi kisan hyvänä. Pienintäkään pummia ei radalla tehty ja vikkelillä vaihdoilla saatiin myös pelattua hieman lisäaikaa meille hitaalle melontaosuudelle. Kisa oli hyvin järjestetty ja reitti osoittautuikin yhdeksi suosikeista, hauskaa oli!

Valmiina ollaan Archipelago Adventure!!

Pyörät, karttatelineet, uimapatjat, mehukatti-hillot, nastarit ja muut kisavermeet on pakattu autoon. Ehditään pienet kauneusunet (kauniitahan ollaan kyllä ilman uniakin,haha...) ottamaan ennen kuin auringonnousun aikaan suunnataan auton nokka kohti Kirkkonummea.

Vuorossa on Multisport Cupin 3/4 osakilpailu: Archipelago Adventure. Etukäteen on tihkunut tämän kertaisesta kisaformaatista sen verran tietoa, että jokaikinen kilpailija tulee varmasti kastumaan, useasti... Odotettavissa on siis paljon vesileikkejä: melontaa (n.15km) ja coastaleeringiä/suunnistusta+uintia (n.10km+1km) sekä välillä vaatteita kuivatellaan pyöräosuuksilla (n.50km).

Mehukatit on valmiina, pitäkää meille peukkuja!!!

Mehukatti feat. Hillomunkki Hiiltomiehissä

Liisa kävi Hillomunkki-Tommin kanssa HiiltoAdventuressa Valkeakoskella kisailemassa. Kisa sujui kaikinpuolin mallikkaasti, suunnistussähläilyssä kuluneita minuutteja kirittiin vauhdikkaalla pyöräilyllä joskin kilsat loppuivat kesken takaa-ajossa mutta kotiin tultiin hymyssä suin nelossijan kanssa. Kisa ei pettänyt tänäkään vuonna odotuksia: hieno reitti ja kisa kokonaisuudessaan!

Uusia aluevaltauksiakin on tullut tehtyä kesän aikana. Kun Liisan nilkka (vrt.Pisan kalteva torni) on estänyt täyspainoisen jolkottelun, on ollut pakko keksiä vaihtoehtoisia tapoja saada hiki pintaan numerolappurinnassa. (Mikä lepo....) Niin että ajeltu on: TahkoMTB ja TransAlpit Dolomiiteilla, pyöräilykin on siis aika kivaa!

Yksi melontatreenikin on todistettavasti melottu kesän aikana...vaikka ei uskois;)

Jukolan yö 12.6.2010

Kesän lomailulta takaisin arkeen ja treenauksen pariin. On siis aika myös päivittää blogia Jukolan viestin osalta. Tarinaa riittäisi kerrottavaksi enemmänkin, mutta koitan pitäytyä highlightseissa, jotka toisin kuin urheilussa yleensä, eivät ole sitä ihaninta ja kiitollisinta antia.

Ajomatka aurinkoisessa kelissä Hyvinkäälle toi hyvän mielen ja fiilis oli korkea. Aloitusosuus Venloissa ja Jukolassa odotti määränpäässä ja takuuvarma Jukolatunnelma alkoi nousta viimeistään seurateltta-alueelle saavuttaessa. Jukolaradiossa uhkailtiin ensiapupisteen ruuhkautuvan vaikean maaston johdosta ja erityisesti varoiteltiin silmä- ja alaraajavammoista. Muutenkin hehkutus kaikkien aikojen haastavimmasta maastosta oli ilmoilla. Normaalia höpötystä ja varoittelua, tai sitten ei.

Ensimmäinen todellinen totinen hetki syntyi Venlojen viestin lähtökarsinassa, jossa oli näytillä kilpailualueen kartta, ilman rasteja tietenkin. Tarkkaan kun katsoi niin kartasta saattoi löytää yhden polun ja pari lampea. Muuten se olikin sitten harmaata kalliota toinen toisensa jälkeen, eikä muuta. Suunnistustaitoa siis poikkeuksellisesti tarvittiin sekä myös kykyä juosta nelinkontin mäkiä ylös ja alas.

Ensimmäisen rastin n 7 minuutin pummauksen jälkeen loput rastit löytyivät suhteellisen helposti ja harvinaista kyllä, en löytänyt yhdellekään hajontarastille vahingossa, enkä tahallaan! Ongelmaksi ei siis muodostunut suunnistuksellisesti vaikea maasto kuten ensin ajattelin, vaan letkat ja maaston juoksukelvottomuus. Siellä sitten jonoteltiin ja nautittiin Jukolan tunnelmasta tunnin verran naisseurassa.

Suoritus ei ollut huono, mutta ei se kovin hyväkään ollut, johtuen juuri siitä että ei saanut käyttää taitoa jota osasi parhaiten; juoksemista. No se on ymmärrettävää, olihan nämä kuitenkin suunnistuskisat.

Ja sitten se Jukola. Palautumisaikaa oli tänä vuonna melkein 8 tuntia joten ei muuta kuin suihkuun, syömään ja lepäämään. Mitä nyt vähän shoppailemaan välissä piti päästä.

Aurinko laski mailleen ja tilalle tuli sade. Öinen kalliomaasto alkoi tuntua aina vaan epähoukuttelevammalta. Pakko sinne kuitenkin oli lähteä ja kun karttatelineessä roikuttiin ja odoteltiin kummallista elektronista pulssia, jonka oli määrä lähettää äijät ja minut matkaan, tuttu jännityskutina ja ”pääsis jo metsään” fiilis tuli takaisin!

Keli oli karmea ja maasto vaikea. Tiesin jo päivän juoksujen perusteella että haasteellinen maasto tulisi olemaan moninkertaisesti vaikeampi pimeässä ja sateessa. Niinpä oli juhlallista todistaa kuinka oikeat suunnistajamiehet säntäilivät edestakaisin huudellen rastikoodeja ja täysin eksyksissä. Kerrankin tunsin kuuluvani joukkoon. Ensimmäisten rastien alkusählingin jälkeen saimme kokoon hyvän porukan ja lähdimme junttaamaan loppuja rasteja 9 km:n matkalta. Rastit löytyivät jälleen yllättävän hyvin. Juoksemisesta oli turha haaveilla ja lukuisat eksyneet miehet matkan varrella hidastivat välillä etenemistä. Rastin leimauksessa pimeästä ilmestyi aina kymmenet kädet repimään karttaani ja katsomaan missä ollaan kartalla.

Suuremmilta mokilta vältyin mutta aikaa kului lähes 2,5h 10 km:n matkalla. Vain viimeiset rastivälit sai antaa palaa kunnolla juosten. Kahden ja puolen tunnin aikana tuli käytyä läpi aika iso kirjo erilaisia epätoivon tunteita. Olosuhteet pakottivat luottamaan kavereihin ja heidät minuun. Välillä kuljettiin tiheässä kuusikossa satoja metrejä katsomatta karttaan ja välillä vyötäröä myöten vedessä. Pimeästä kuului kirosanoja ja huutoja kertoen karua sanomaa loukkaantumisista ja muista ei-toivotuista mokista.

Hurja oli reissu, mutta hurjaa oli meno ollut muillakin joukkueilla. Jo päivällä saimme todistaa naisten kärkijoukkueiden tekevän mitä käsittämättömimpiä virheitä, mutta myös miesten osuuksilla sattui ja tapahtui. Tässä ehkä mielenkiintoisin tarina Jukolan viestistä:

http://www.markuslang.at/index.php/news/95-jukola-2010

Jälleen kerran saa siis olla tyytyväinen omaan ja myös joukkueensa suoritukseen. Maalintulo tänä vuonna oli kova sana! Liisa taas teki varman juoksusuorituksen oman joukkueensa kanssa ja suoriutui omalta osuudeltaan reilusti alle kolmessa tunnissa. Matkaakin kuitenkin oli yli 11 km.

Heinäkuu onkin ollut lomailua. Satunnaista treenailua, mökkeilyä, frisbeegolffailua, lenkkeilyä, meloskelua ja mitä nyt Liisa polkenut pyöräänsä kuin Armstrongin Lance….Elokuussa Team Mehukatti aloittaa taas treenit kohti 20.8. järjestettävää Archipelago Adventurea. Treenauksen vahvimpina teemoina; Salla pyöräilykuntoon sekä melonnan tekniikka ja taktiikka haltuun!

Uutta matoa koukkuun

Viikonloppuna suunnataan Hyvinkään yön sykkeeseen: kaks yötä Jukolaan!

Salla suorittaa tuplat, kuten kunnon multisporttailijan kuuluukin: ensin päivällä Venlat ja sitten myöhemmin Jukolan yössä. Liisalle riittää yksi yöseikkailu.

missäköhän kaapissa se otsalamppu taas olikaan....

No Limit Adventure

No siis eihän me muuten oltais startista (lähes)myöhästytty mut Liisalla on niin iso jalka ettei lähtenyt housut jalasta.... Ja nojoo, jos ratamestari kehoittaa joukkueita lähtemään startiin viimeistään 30min aiemmin, sitä kannattaisi varmastikkin noudattaa....eikä lähteä vaikka 10min myöhemmin, leppoisasta alkuverryttely pyöräilystä muodostuikin kovavauhtinen maitohappoharjoitus. No mutta jäihän siinä ruhtinaalliset 3minuuttia palautella....


Kisa alkoi lyhyellä 3km suunnistuksella jossa rastit sai hakea omavalintaisessa järjestyksessä, ja sitten perään 5km tekninen maastopyöräily. Tavoitteena oli pyrkiä näissä kahdessa ensimmäisessä etapissa etenemään mahdollisimman nopeasti, jotta saisimme etumatkaa meille heikolle melontaosuudelle. Suunnistus oli kuitenkin sen verran helppo, että lähes kaikki joukkueet saapuivat vaihtoon samoihin aikoihin. Hiiltomiehet pääsivät livahtamaan pari minuuttia ennen meitä pyörillä matkaan. Maastopyöräily osuus oli teknisesti helppoa, mutta sateinen keli oli tehnyt poluista äärimmäisen liukkaita. Vaihtopaikalle tullessamme kuulimme olevamme toisena.

Sitten vain pakkopullan pariin...

Järvellä tuuli vähän joka suunnasta ja välillä tuntui, että melottiin paikoillaan(mikä nyt sinänsä ei ole uutta). Melonnan karttana toimi ilmakuva, ja toiselta rastilta lähdettäessä oli arvonnan paikka, lähteäkkö tuulessa kiertämään saari vai ottaa riski, että kuvan mukaisesti saaren läpi pääsisi kanoottia kantaen. Onneksemme saaren läpi pääsi, ja jäljistä päätellen lähes kaikki olivat menneet tätä samaa reittiä.
Melonnan puolivälissä oli lyhyt coastaleering, jossa oli tarkoitus hakea pienen salmen molemmilta puolilta neljä rastia:ensin kahlattiin, sitten rämmittiin ja lopulta uitiin. Coastaleeringiin tullessamme törmäsimme Hiiltomiehiin, jotka olivat tähän asti pitäneet kisan kärkipaikkaa meiltä noin 10min keulalla. Tytöillä oli ollut coastaleering leimaamisten kanssa ongelmia, joten rastilta takaisin kanootteihin hypättiin samaan aikaan. Naisilla oli kuitenkin sen verran kiukkuenergiaa coastaleering-sähläilyistä, että ennen kuin saimme edes oman kanoottimme vesille, oli tyttöjen perävalot kadonneet.

Kisan kolmantena, reippaan minuutin päästä rannalta lähti Coastaleeringistä Team Larus, joka meloi meidät kiinni hyvin nopeasti. Matkaa oli kuitenkin niin vähän, että saimme roikuttua vaihtopaikalle asti vain pari minuuttia jääneenä. Tässä kohtaa oli aika selvää, että muut naisjoukkueet olivat pudonneet sen verran kyydistä, että kakkossija olisi meidän kahden joukkueen väännön varassa. Jälkeenpäin kuulimme, että melontamatkaa olisi voinut kantaen lyhentää myös toisessa kohdassa...mutta todettakoon tässä kohtaa, että melonta vastatuuleen on sen verran leppoisaa hommaa että mitä turhia, melontaa vaan koko rahan edestä! ;)

Edessä oli noin tunnin pyöräilyetappi maanteitä pitkin. Laruksen selät tuli näkyviin jo parin kilometrin jälkeen. Pyöräily kovassa vastatuulessa ei ollut mitään suurta nautintoa, alamäissä tuntui kulkevat yhtä hiljaa kuin ylämäissä. Tuulen voimakkuudesta kertonee myös se, että kisakeskuksella kaatui päivän aikana iso puu. Päätettiin yrittää myllyttää Team Larusta niin paljon pakoon pyöräilyosuudella kuin mahdollista, jotta viimeisessä sprintissä tytöt eivät juoksisi meitä kiinni nopeimmilla tossuillaan. Ja homma toimi, viimeisillä pitkillä suorilla tyttöjä ei enää näkynyt.

Pyöräily päättyi kisakeskukselle jossa pääsimme Questin pariin: tehtävänä 1500m juoksu ennen viimeiselle sprinttisuunnistukselle lähtöä. Jalkoja kangisteli sen verran ettei ehkä ihan lennoikkamman näköistä menoa enää nähty.... Sprintin rastit löytyi kuitenkin Sallalle tyypillisen takuuvarmasti ja maalisuoralle päästiin fiilistelemään naisten sarjan kakkostilaa.

Happy faces!


Hillotyttöjen fiilikset kisan jälkeen olivat loistavat: se mikä vauhdissa tällä hetkellä hävitään, voitettiin tasaisella suorituksella: ei pummeja, ei sähläilyjä joiden myötä ehdittiin kiertämään hyvin koko rata! Ratamestari oli onnistunut rakentamaan loistavan kokonaisuuden!

Lehdistökin noteerasi kisat

3 yötä No Limitiin

Lauantaina EI...
...tulla kolmella (!!!) eri ambulanssilla kotiin (Lohjanjärven yöseikkailu 2009)
...luoteta TomTomiin ajettaessa kisapaikalle. On niitä varmempiakin tapoja löytää perille
...puhkea autonrengas
...kukaan tule kipeäksi edellisenä yönä
...pummata, yhtään.
...säädetä, mitään.

Vähän jo polttelee kisaamaan pääsy, pastat on kohta hellalla ja nastarit harjattu edustuskuntoon! Sallalle kisa on ensimmäinen Cupin kisa tälle vuodelle, Liisa kävi jo lämmittelemässä kilpasekasarjassa Spring Adventuressa Hillomunkki-Tommin kanssa.

Tiiminimikin on vaihtunut tälle kaudelle entisestä PomPotesista TEAM MEHUKATTIin.

Jesss, täältä tullaan!

Turku Rogaining Sprint 2010

Maanantaina 31.5.2010 kisattiin toista kertaa Turku Rogaining Sprint(2h) kesäkaupunkien ässässä; Turussa. Tämä toimi myös hillotyttöjen yhteisen kisakauden avauksena ja puolustettavana viime vuotinen mestaruus. Pokaalin nappaaminen oli vaatimaton tavoitteemme myös tänä vuonna.
Ennen kisan lähtölaukausta joukkueilla oli 15 minuuttia aikaa tehdä lyömätön reittisuunnitelma. Nopeasti se 15 minuuttia paloi sählätessä... Ja tänä(kin) vuonna lopullinen reitti jäisi sovellettavaksi kisan kuluessa. Karttoja joukkueet saivat alueesta kaksin kappalein, yhden suunnistuskartan 1:10 000 ja yhden peruskartan 1:20 000.

Ajatuksenamme oli pistää juoksuksi ja lähteä kiertämään heti alkuun korkean pisteen rasteja kauempaa peruskartalla teiden varsilta, ja nappailla sitten pienempiä pisteitä matkalla takaisin kisakeskukseen. Reittisuunnitelman järkevyys tuli kyseenalaistettua ensi kerran heti 15 minuutin jälkeen kun painettiin moottoritien laitaa hirveässä +20 paahteessa, ei paljon pilviä näkynyt... Kuumuudesta huolimatta homma eteni suht rivakasti ensimmäisen tunnin; rastit löytyi ja tytöt pysyi liikkeessä.

Rastiväli 160-168 ulkoilukartalla suunnistaen koitui meidän, ja kuuleman mukaan, myös monen muun kohtaloksi. Huhheijaa, tytöt putosi kartalta...tuli sitten kierrettyä varmaan koko ulkoilualue ja etsittyä sitä kalliota joka on tossa..eiku tuolla...olisko se toi...käydään nyt vielä kattomassa tuolta...ai ei,entä toi tuolla...ei sekään...missä helvetissä me ollaan??!
Jos rastia etsii kahden tunnin kisassa 20 minuuttia niin huonompikin matikkapäinen osaa laskea, että se on liikaa. Kiirehän siinä tuli, ja se vähäinen järkevä sotasuunnitelma oli heitettävä metsäneläimille syötäväksi ja lähteä kohti kisakeskusta ja noukkia matkat varrelta ne rastit jotka siihen sattuivat osumaan. Tuloslistaa lukiessa huomattiin, ettei siihen sitten montaa tainnut osua...

Voittajien (Essi Kangasaho ja Sanna Laaksonen ) reittisuunnitelma toimi (109 pist) ja taisi tytöillä tossukin nousta tällä kertaa kevyemmin. Tällä kertaa hillotyttöjen oli tyydyttävä kolmossijaan(92pist), parhaana "harrastelijana" eli ilman suunnistusseuran värejä juostavana parina sentään olimme.

Ratamestari Nappu oli onnistunut suunnittelemaan haastavan radan, eikä rastisijoittelussa oltu YLÄmäkiä jätetty hyödyntämättä. Loistava kisa, joka toivon mukaan saa jatkoa taas ensi vuonna! Kisa toimi hyvänä treeninä ja muistutuksena siitä, että metsässä on paras keskittyä kokoajan olennaiseen sen kevätkukkien ihastelun sijaan...

Maalissa. Ei harmita ei....
kuva: www.ivk.fi/rogaining