X- Kaato 29.9.2012 Vihti

Multisport Cupin viimeinen osakilpailu lähestyi ja kas kummaa, kaikki oli kunnossa! Ainakin näennäisesti. Liisa-katti joutui jäämään kotistudioon, joten siinä mielessä x-kaadon kirous jatkui myös vuonna 2012. Onneksi riveihin Sallan pariksi saatiin ihka oikea suunnistaja-katti, nimittäin sekasarjaa kolunnut Elina. Odotukset korkealla virheettömään suoritukseen siis ja olihan tuo pokaalikin siinä samassa mukavasti tarjolla….

Perjantai-iltana kuljetimme autollisen kamaa jo pelipaikoille ja yövyimme kisakeskuksessa. Alle runsas iltapala sekä reitin suunnittelu, ja päälle otsalamppu. Olimme valmiina!

Startin jälkeen valokeilat polkivat jonossa kohti rantaa n 3 km josta aloitimme pitkän ja piinaavan melonta osuuden. Melonta, niin….mitä siitä nyt sitten kertoisi. Se meni kuten aina….vahvasti oikealle ja kovin hitaasti. Jäimme silmämääräisesti lähes kaikille melko paljon, mutta ei huolta: opetus # 15 (vai oliskohan jo menossa #16) välimatkat melonnassa eivät ole niin armottomia miltä näyttää, sillä saimme lähes joka leimauksella porukat kiinni, lähes.

No mutta tästähän se kisa meille varsinaisesti alkoi! Armoton takaa-ajo siis pystyyn ja lyhyehkön jalkojen avaamis- sekä lämmittelypyöräilyn jälkeen pääsimmekin heti ottamaan kolmen tiimin päänahat muutaman km:n suunnistusosuudella.  Ja olihan se mahtavaa, olla oikean suunnistajan perässä juoksemassa, ihan vaan rastilta rastille, teki mieli lauleskella mennessään…Enkä koskenutkaan karttaan….

…kunnes oli pakko. Nimittäin isot kartat olivat vain yhtenä kappaleena ja toinen siis mun telineessä. Ei siinä muuta kuin fillari alle ja lisää päänahkoja metsästämään! Muutamat rastit haettiin hyvin ja kartanlukuitsevarmuus kasvoi, ja tietysti liikaa. N 5 min sen jälkeen kun olin sanonut Elinalle että nyt ei ole enää pitkä matka toisen suunnistuksen alkuun ja nautiskeltu ajatuksesta että kohta päästään juoksemaan, huomasinkin että ohihan se risteys oli jo mennyt. Ja siinä meni myös ne juuri ohitetut päänahat…

Tästäpä moni lannistuisi mutta ei me. Varsinkin kun edessä oli pitkä ja märkä suunnistus Nuuksion ihanissa maisemissa. Koko kisan lempiosuus siis alkoi ja ei aikaakaan kun päänahkoja alkoi tippua; toiset selkä edellä, toisia ei edes nähty ja jotkut jopa tulivat vastaan (?!). Laskeskelumme mukaan kaikki muut joukkueet lukuun ottamatta tehiksiä ja snowflakeseja, olivat tavalla tai toisella onnistuneet harhailemaan hieman ylimääräistä Nuuksion poluilla joten lähes 12 km suunnistuksen jälkeen olimme hyvillä sijoituksilla lopun pyöräosuutta ennen.

Pienistä sattumista ja epäsattumista kaikki on kiinni, kuten lajin luonteeseen kuuluu, eikä niistä sen enempää, muuta kuin että 3., 4. ja 5. sijat (me) tulimme minuutin sisällä maaliin. Maalissa gps näytti kokonaiskilometreiksi n 55. Olimme tyytyväisiä kokonaissuoritukseemme, melonnan jälkeiseen nousukykyymme, sekä pääosin myös kuntoomme. Isot kiitokset myös Ellulle; sijaiskatin kanssa kisakemiat osuivat hyvin yhteen ja kauden viimeisen rallin jälkeen jäi hymy naamalle!

Sallalla ja Liisalla takana nyt 5 vuotta (mammataukoineen) yhteistä kisataivalta parina ja tietty monta monta vuotta enemmän ystävinä. Sen kunniaksi otettiin tulevat kaiverrukset  ”tyttöön” ja vietiin se kotiin, paikalle josta häntä varten on pölyt pyyhitty jo kauan sitten.

Tyttö saunomaan...! Kauden päättäjäisiä odotellessa

Seuraavaksi sitten viikonloppuna rikoota ylle ja tekemään sitä itseään eli ravaamaan tiellä. Kaarinan syysmaratonilla juostaan puolikkaan verran, ja toivotaan ettei todellakaan tarvitse tehdä sitä lumisateessa.

Elokuuta

Tossut ehtivät hädin tuskin kuivua, kun oli jo Muurla Adventuren aika. Salla oli suuntamassa taas perhetiimillä reippailemaan ja kun kisapäiväksi luvattiin kaunista keliä alkoi Liisankin tehdä mieli kisaviivalle. Mutta TuMusta oli jo vapailla olevat lähdössä kisailemaan, eivätkä Helsinkiläiskollegat innostuneet lähteä parhaista parhaimpaan Varsinais-suomeen. Mutta onneksi Kaartinen, pidempään seikkailu-urheiluympyröissä pyörineille tuttu Rilli, oli helppo puhua mukaan kisailemaan tuttuihin maisemiin!

Kisapäivä oli omalla tavallaan ehdottomasti kesän mukavin, ei edes Liisan ja Markun tunnin aikasakkorankkari hymyjä hyydyttänyt. Mister Tehotyttö joukkoineen olivat luoneet mahtavan kisatunnelman, huikeasta kisaradasta puhumattakaan!

Liisa ja Markku järven ylityspuuhissa.

                                                 Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa!

Multisport rintamalla seuraavaksi on vuorossa x-kaato, johon Mehukatit suuntaavat uudella kisakokoonpanollaan. Toivon mukaan tätä myötä metsä ei ole enää niin pimeä... 

Muutenkin Salla vaan kiihdyttää loppukautta kohti, ohjelmassa on ainakin perinteinen Halikkoviesti Pohjanmaan poikaitten kanssa sekä sitä vanhaa kunnon juoksua numerolappu rinnassa.  Liisa keskittyy pyörätuolikelaukseen, pois alta!

kuvat täältä

Elokuun perinteiset vesileikit 2012

Starttiviivalla!

Tällä kertaa elokuun perinteinen Multi Adventure käytiin järvimaisemissa Mustiossa. Aamulla kisapaikalle ajaessa ihailimme kangasmaastoja, niitä ei kyllä kisassa näkynyt.... Startista suunnattiin porukan hajoittaneeseen vapaavalinnaisjärjestykselliseen rastijahtiin. Ei mennyt ihan putkeen mut ei se niin justiinsa, pyöritimme kiivaasti alkupyöräilyn saadaksemme selät näkyviin. Onks Sallan Feltiin lisätty kesän aikana vaihteita?

Sillan alla sievästi jonossa

Ehdittiin ajaa hetki Krissen&Tomin kanssa sysäten suunnistusvastuu Tomille, mutta tämän kaksikon jäädessä renkaan paikkauspuuhiin suuntasimme kahdestaan kohti päivän parasta pummiamme. Ajaessamme rastille B4, polun pienentyessä pienentymistään keksimme jostain (mistä nämä ajatukset aina tulee!) olevamme väärällä polulla ja vedimme uukkarin. Maantielle vihdoin takaisin päästyämme tajusimme olleemme aivan oikeassa paikassa. Pikainen neuvonpito ja päätimme lähteä kiertämään rastille tien kautta, joka jälkeenpäin ajatellen, olisi alkujaankin osoittautunut ehkä oikeaksi vaihtoehdoksi.
Noh menkööt, metsäteiden jälkeen päästiin asfalttitielle yhtä aikaa Hiiltomiesten kanssa, jotka ajoivat meidät kiinni tutustuessamme Mustiolaiseen tieverkostoon. Joten kattien johdolla painettiin letkassa hienoissa maalaismaisemissa kohti rastia b5(Q). Questillä olikin sitten helppo laskea, että Hortukset olivat päässeet ehkä liian paljon karkuun koukkauksen aikana, mutta Tehotytöt olivat vain aavistuksen edellä, joten jahka sillanrakenteiden kiipeilystä päästiin lähdimme kiivaaseen kiriin. 

Questin suoritusta sillan alla

Liisalla vissiin oli selkänoja eteenpäin kallellaan.... ;)

Pyörät vaihdettiin vaihtopaikalle melontavarusteisiin ja edessä oli kilometrin mittainen pikataival  juosten läheisen järven rantaan esittelemään kesän aikana opittuja taitoja. Työnsimme paatit vesille samaan aikaan hiiltomiesten sekä tehotyttöjen kanssa. Kakkosrastille mentäessä teimme porukalla aikamoisen samaistumisvirheen, korjausliikettä tehdessämme kaukana perässä tulleet Leena&Erika Vierivästä liikkeestä onnistuivat vierimään rinnalle, joten loppumatka meni neljän joukkueen kimpassa. 

Melonnasta vaihtoon.

Juoksujalkaa takaisin kisakeskukselle ja kiireesti suunnistusmetsään. Tehotytöt olivat tässä vaiheessa pudonneet hieman, tosin Satut ovat niin tarkkoja suunnistajia, joten emme olisi yllättyneet jos naiset olisivat vielä takavasemmalta tunkeneet mukaan loppuleikkiin. Ykkösrasti leimattiin vielä hiiltomiesten ja Leenan&Erikan kanssa samaan aikaan. Kakkosrastille mentäessä letka lyheni ja jatkoimme hiiltomiesten kanssa kahdestaan. Hiiltomiehissä alkoi selvästi askel painaa, Sallan suunnistus kulki mutta eroa ei saatu silti juurikaan yrityksistä huolimatta ja hetkellisesti menoa jouduttiin itsekin hiljentämään Liisan vatsan alkaessa pistämään ikävästi. Päätimme kuitenkin puolivälissä suunnistusta, että sillä lähtee millä tulikin joten ei muuta kuin pientä vauhdinkiristystä väkisin. Viimeiselle rastille mentäessä ote herpaantui, teimme huonomman reitinvalinnan ja kaarsimme rastille ryteikköisestä, hidaskulkuisesta suunnasta. Emme tienneet siinä vaiheessa, että hiiltomiehet ehtivät  optimi reitinvalinnallaan edellemme ja tuulettivat maalivaatteen toisella puolen meidän vasta saapuessa maalisuoralle.

Koko Turun täydeltä maalisuoralla jengiä, hyvä TuMu!

Kiitos Jannelle hyvästä radasta, aamulla suunniteltaessa simppeliltä tuntunut rata ei sitten ollutkaan niin simppeli;) Rata risteili juuri sopivasti, muiden joukkueiden kyttäily onnistui hyvin luoden lisäjännitystä!

Päällimmäisenä maalissa oli pettymys. Kisoissa sijoitusta tärkeämpää tällaisille vanhoille kateille on hyvä suoritus, ja kun sellaiseen ei pysty, ei palkintopalli (3) paikka paljon lämmitä.  Kumpikin katti on  (liian) kriittinen koskien virheitä, eikä niiden nollaus kesken matkaa oikein onnistunut tällä kertaa niinkuin pitäisi. Jatkamme siis virheettömän suoritksen metsästystä….

Mehukattien yhteinen kausi on tältä erää jo ohi,vaan ei kisakausi. X-kaadossa nähdään, latu auki!

Maalissa, no vähän hymyilyttää!

Kiitos kuvista hillomunkki Tommille, täältä löytyy lisää.

Turku Multisport Jukolassa, Go TuMu!

Tänä yönä valvotaan!

Viime vuonna, kun Jukola joukkueen kokoamisen kanssa oli pikkuisen ongelmia heitettiin ilmoille ajatus kerätä joukkue Turun seudun Multisport Cupia kiertävien kisailijoiden keskuudesta. Monella toki jo oli vakiporukkansa Jukolaan, mutta oli myös monta joilla ei joukkuetta ollut. (Tässä kohtaa mainostettakoon myös, että Turku Multisportilla löytyy reipas facebook-treeniryhmä. Jos joku haluaa ryhmään mukaan niin huutakoon HEP! niin lisätään listaan).

Tänä vuonna siis Turku Multisport starttasi ensi kertaa Jukolan yöhön takarivin piikkipaikalta, rinnassaan numero 1530. Sieltähän ei ole kuin suunta ylöspäin!

Joukkue koostui kuntosarjaa kiertäneistä pojista, kilpasekasarjassa kisailevasta Elinasta sekä kahdesta katista. Kuten kaikissa menestyvissä joukkueissa, myös Turku Multisportia edusti yksi ulkolaisvahvistus: Tuusulan Aikakone, Maki (Mikko) Kolehmainen. Pitihän sitä joukkueella olla joku, joka korjaa muiden mahdolliset virheet ja kirii aikataulua kiinni jos yhteislähtö uhkaa;)

Maalisuora vapaana, nyt kelpais tulla!

 Joukkueen tavoite oli asetettu maltillisiksi, jokainen pyrkisi omalle tasolleen parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Kokonaisuudessaan hienosti meni, osalla porukassa epätoivoa ja harmia mutta suurimmalla osalla suurta urheilujuhlaa, iloisia onnistumisia ja hyvää fiilistä! Ensi vuonna TuMu kolkuttelee jo kuuman ryhmän selkiä starttinumerolla 840!

Luger No Limit Nummelassa

Cupin toisen osakilpailun kisa-aamuun oli tällä(kin) kertaa ladattu hieman pientä lisämomenttia. Edellisviikon Rogainissa Sallalle hankitut tikit eivät olletkaan sulaneet odotetusti ja lähtölupaa jännitettiin viime metreille asti. Ehkä suurin jännitysmomentti oli kuitenkin, ehtisikö Liisa Ruotsista kisaviivalle ennen lähtömerkkiä. Liisan kisakamojen pakkaus oli ulkoistettu kotijoukoille ja näiden logistinen siirto Kolehmaisen Mikolle. Onneksi kummatkin tahot suorittivat tehtävän kiitettävällä arvosanalla ja kassista löytyi oikea määrä tossuja, fillareita ja mitä niitä nyt sitten tarvitaankin. Kiitos! Radan suunnittelu suoritettiin bisnesmaailman malliin puheluneuvotteluna. Starttiviivalla seisoi ajoissa onneksi kuitenkin kaksi kattia!

Kisa alkoi loistavalla "hajoita joukkuemassa" (kadota parisi) suunnistustehtävällä. Mehän olimme tähän luonnollisesti kehittäneet vedenpitävän suunnitelman, joka ei (kas kummaa) toiminutkaan formaatissa. Äänistä päätellen myös moni muu (Terkkuja Tampereelle ja Turkuun!) keskustelivat meidän lailla yhtä lämpimään sävyyn tehtävän toteutuksesta. No lopulta saatiin kirjaimet sekä numerot täsmäämään ja päästiin juoksuralliin kohti melonnan starttipaikkaa. Tässä vaiheessa miehet sekä kilpasekasarjat suuntasivat omille radoilleen ja naiset lähtivät taittamaan kuntosarjan kanssa samaa alkumatkaa. Mutta missä oli valokuvaajat ja videomateriaalit tuottajat sillä hetkellä kun me OHITIMME edellä menneen kajakin. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua!

Kuva: Multisport.fi

Melonnan ensimmäiselle rastille jätimme kajakit parkkiin ja otimme juoksusprintin ensimmäiselle Questille, mukavalle kalliolaskeutumiselle. Melontahurmoksen myötä saimme sen verran etumatkaa, että emme joutuneet juurikaan jonottamaan ja kellotimme olevamme noin 5minuuttia muita naisia edellä. Olimme tulomatkalla bonganneet melonnan 5 rastin, josta matkaa oli tarkoitus jatkaa uimalla. Ranta oli sen verran ryteikköinen, että epäilimme mahtaako sinne kyetä melomaan reittikirjan ohjeista huolimatta. Tästä väittelimme myös rastihenkilökunnan kanssa sen verran pitkään, että lopulta huomasimme olevamme edelleen vesillä kajakeissa kun ensimmäiset takaa tulevat naisjoukkueet pyyhälsivät paikalle, ohje kisakeskuksesta saapui samaan aikaan ja naiset ehtivät meidän edelle jatkamaan rantaa pitkin, juosten kohti tuota kyseistä seuraavaa vitosrastia. Ei muuta kuin ylös kajakista ja perään. Salla valitsi lähteä rastille hieman saarta sisemmältä kietäen, joka osoittautui oikein hyväksi reittivalinnaksi, uimaan lähdimme taas kärjessä muiden naisten vielä rämpiessä rannan ryteiköissä.

Uinnista lyhyt ravi rullistelun vaihtoon. Ah, siinä sitä sitten olikin, kappale kauneinta rullaluistelusuomea! Salla veteli piruetteja ja kaiken maailman  kaunoluistelukuvioita Liisan keskittyessä läihnnä ratamestarin manaamiseen! kiitos sille hetkelliselle päähänpistolle, että otimme sauvat mukaan!

Rullistelusta perusravia parin rastipisteen kautta kisakeskukselle, ero naisiin näytti kasvaneen joten etumatkan pitäisi riittää jos ei vaan ruvettaisi hölmöilemään. Pyöräily oli lyhyt, mutta sitäkin kinkkisempi. Oli muutama rastimääre haaste laitettu kateille sekoittamaan naistensarjan pakkaa. Kun ei luottoa löydy omaan osaamiseen niin eihän siitä mitään tule, haravoinniksihan se meni, pitkään ja hartaasti. Alkoi olla kattileirissä tunteet taas hieman kuumana. Pääkylmänä kuitenkin viimeisen kerran vaihtopaikalle ja suunnistuspuuhiin. Toiseksi viimeisellä rastilla ilmestyivät Tehikset taas kantaan kiinni ja jatkoimme yhtä matkaa leppoisasti yhdessä kuten niin monesti ennenkin. Ennen viimeistä rastia katit vaihtoivat katseita, oli aika selvää että kumpaakaan ei huvittanut antaa tippaakaan periksi, oli tullut jo tarpeeksi hölmöiltyä joten ei muuta kuin kaasua pohjaan ja kohti loppusuoraa. Loppuleiman leimasimme huiman 4sekunnin turvin ennen Tehiksiä!

Kisarata oli tällä kertaa hyvin juoksupainotteinen, noin lyhyellä radalla erot eivät pääse kovinkaan suureksi kasvamaan eikä näin ollen luonnollisestikaan virheisiin ole yhtään varaa. Ainoastaan se jäi katteja harmittamaan, että naisten rata oli tällä kertaa todella lyhyt, ei kai naiset nyt sentään niin hitaita kauden avauksessa olleet...

Kuva: Multisport.fi

Kuten monella taholla on jo aiemmin kiitelty, on kisajärjestelyt mennyt tällä kaudella aimo harppauksen eteenpäin ja tälläkin kerralla kaikki sujui. Etenkin kisaravintolan puitteet oli tällä kertaa todella kohdallaan. Mikäs siinä oli kalasoppaa suuhun lapata kun samalla voi seurata muitten kilpasarjojen etenemistä screeniltä. Ulos sateeseen voisi siirtyä sopivasti ennen kärjen saapumista. Loistavaa!

Tulokset
Kuvia

28.5.2012 Turku Rogaining Sprint

Partiolippukunta Ilpoisten Vuorenkävijöitten järjestämä sprintti rogaining kisa käytiin tänä vuonna Sallan kotinurkilla Kaarinassa. Juoksuvauhti oli kummallakin kohdillaan ja pitkään odotettu kotikenttaetu sai taas tytöissä kunnon latauksen aikaan.

Suunnitelma jälleen kerran oli hakea kauimmaisia rasteja (=paljon pisteitä) kun se juoksu kerran kulki! No, oltiinhan me juostu jo noin 7 min kun ensimmäisen kerran muutettiin suunnitelmat. Tämä oli kuitenkin ok, oltiinhan tutuissa maisemissa koko ajan.

Lähtöpamaus

Lähtö sujui siis hienosti ja rastit löytyivät poikkeuksellisen helposti ja tarkkaan, vauhti oli lujaa ja fiiliskin korkealla. Mikä siis enää olisi voinut mennä pieleen?!

ja taas saa työpaikalla selitellä....

Tavoillensa orjallisena pikku vastoinkäymisen jälkeen, veren valuessa jne, tytöt miettivät kuumeisesti eri vaihtoehtoja jatkaa loistavasti alkanutta kisaa, onneksi takaa tuli ystävällinen kanssakisaaja (kiitokset sinne missä ikinä oletkin) joka setämäisin ottein ilmoitti tyttöjen nyt lähtevän tienvarteen liftaamaan kyytiä tohtorille...

Tästä lannistuneena noin muutamaksi päiväksi jatkamme kohti uusia koitoksia kera suojalasien. Kiittäisin ratamestaria hienosta kisasta ja radasta, mutta näimme siitä vain kovin vähän... mutta uskomme vahvasti että kisa oli jälleen kerran hienosti järjestetty ja reitti mieluisa kaikille! Sitä yhtä oksaa lukuunottamatta joka oli jäänyt polulle töröttämään...

Team mehukatin kauden 2012 vastoinkäymiset ja EA-reissut on nyt siis tässä vaiheessa vuotta käyty, eli nyt voimme keskittyä kisaamiseen!! Seuraavaksi lähtöviivoille Luger No Limit Adventuressa Nummelassa. Nähdään siellä!

Victorinox Spring Adventure 2012

Saatiin fanipostia(?!!,tätä siis lukee joku häh?!), että missä x-kaadon raportti viipyy. Voi että, kunpa se olisi jo unohtunut....nyt se löytyy tuolta alempaa,unohdettiin vaan (varmaan tietoisesti) painaa sitä julkaise-nappia.....

Kisa-aamu valkeni kylmässä kelissä Karkkilassa. Suurimmat ennakkospekuloinnit jäi nyt harmittavasti väliin Liisan saapuessa Mikon kanssa Helsingistä ja Turun autoon oli sulloutuneet kamoinensa Salla yhdessä Eetun ja Tommi kanssa.

Liisa oli kotiutunut vain 4 päivää aiemmin raskaalta alppireissulta fillarinsa kanssa, joten lisäjännitystä tuotti olisiko jalat varmasti palautuneet riittävästi. Päivän tavoitteena oli vetää ehjä suoritus ilman turhia sähläilyjä ja koko rata kiertäen. Edessä oli raskas rata, joka koostuisi alun juoksustartin jälkeen suunnistuksesta, josta jatkettaisiin pyörillä kohti Alhovuoren mäkijuoksua. Tämän jälkeen edettäisiin pyörärastien kautta melontaan. Sitten vielä yksi pitkä pyöräilyosuus ennen viimeistä 10kilometrin suunnistusta, jossa oletettavasti monessa sarjassa ratkaistaisiin kisa.

Kisastartti, tonnin juoksu urheilukentällä. Kuva: Lilli Rantahakala

Kisa starttasi 1000metrin urheilukentän kierrolla, josta jatkettiin suoraan noin 4kilometrin suunnistusosuudelle. Salla luki karttaa varmasti ja Liisan jalat tuntuivat kevyeltä, joten uskalsimme lähteä pitämään hyvää vauhtia ja saavuimme vaihtoon Twister jänisten juuri hypätessä pyörien selkään.

Pyörillä siirryttiin yhden rastipisteen kautta Alhovuoren laskettelurinteiden kiipimisharjoitteisiin, ylös-alas-ylös-alas-ylös-alas-ylö-alas. Yritimme pitää yllä järkevän rauhallista tahtia, jotta ei tulisi maksettua turhan kovaa hintaa nousuista myöhemmässä vaiheessa kisaa. Lähtiessämme Alhovuorelta takana tulleet naisjoukkueet olivat noin nousun verran perässä, joten yllätys olikin melkoinen kun ns.tunkkausrastille R4 saapuessamme olikin rastilla jo kolme naisjoukkuetta. Hetkinen,mistä ne oli tullut? Oletettavasti meidän tunkkausreitin valinta ei todellakaan ollut se nopein...

Mitämitä, Liisa taluttaa ylämäessä?! Kuva: Lilli Rantahakala

Seuraavat pyörärastit haettiin enemmän tai vähemmän suuremmissa seurueissa, eikä kukaan pahemmin yrittänytkään tehdä eroa. Asfaltille siiryttäessä me otimme kattijunan käyttöön ja lähdimme ajamaan eroa, tämän turvin pääsimme lähtemään vesille hyvällä etumatkalla. Twister jänikset ja tunkkauspätkällä karkuun päässyt Hortus Medikales kulkivat vesillä meitä muutaman sadan metrin päässä edellä. Rapsakka keli (käsi ylös se, jota ei palellut yhtään?!) yhdistettynä meidän surkeisiin melonta-apuihin oltiin aika nopeasti tilanteessa, jossa 2naisjoukkuetta meni ohi. Olo tuntui melkoisen turhautuneelta saapuessamme muita joukkueita noin 150metriä jäljessä vaihtoon. Melonnan jokiosuus oli kuitenkin mahtava. Järvellä käyneen kovan (ja märän) tuulen jälkeen, tuntui leppoisalta pujotella puunrunkojen alta tuulen suojassa rehevässä jokisuistossa.

Lähdimme melonnan vaihdosta yhdessä Team Tehotyttöjen kanssa ajamaan kiinni edelle ehtineitä joukkueita ja ajoimmekin yhtä matkaa koko 20km pätkän. Myös viimeiselle suunnistukselle startattiin yhdessä viimeisen kisatunnin lähtiessä tikittämään. Tehotytöt päättivät ekalla questilla jättää tehtävän väliin, joten tiemme erkanivat. Saapuessamme ensimmäiselle questille oli paikalla vielä Hortus Medikales. Tytöillä oli askel sen verran kankeana, että päätimme että nyt juostaan tytöt kiinni kun oma juoksu vielä oli edes hieman reippaamman oloista(tuskin reippaamman näköistä). Saimmekin tytöt kiinni ja kolmosrasti leimattiin yhtäaikaa. Tuossa kohdassa me katsoimme kelloa ja totesimme, että aikaraja paukkuu jo nyt sen verran härskisti, että nyt on paras suunnata maaliin. Hortuksen  tytöt päättivät lähteä hakemaan vielä nelosrastin miettimättä aikarajaa. Nyt jälkeenpäin, tulosluetteloa ja sääntökirjaa tarkastellessa olisi näköjään itsekin kannattanut. Ensimmäistä kertaa oltiin naisten sarjassa tilanteessa, jossa sääntöuudistuksen myötä jokainen naisjoukkue sai niin paljon aika sakkoja hakemattomista rasteista, että jokainen joukkue hylättiin. Jotta jonkinmoiset tulokset saatiin, poistettiin tuo hylkäys sääntö ja tulkittiin tulokset tämän jälkeen uudestaan. Hortuksen tytöt voittivat hakemalla tuon yhden rastin enemmän, meille jäi tällä kertaa tyytyminen kolmossijaan. Twister jäniksetkin näyttivät tulleet metsästä liian aikaisin pois pudoten kakkosiksi.

Hieno Quest piristämässä viimeistä suunnistusta. Kuva: Lilli Rantahakala

Kauden avaus oli, kuten aina, raskaahko. Rata oli tällä kertaa hieman totuttua pidempi mutta ainakin meidän mieleen. Ei turhia kikkailuja ja eikä lukematonta määrää vaihtoja lyhyiden osuuksien välissä. Nyt mentiin pidempiä yksittäisiä osuuksia. Reitillä oli selkeästi eri reittivaihtoehtoja rasteille, joka piti omaa jännitystään kisassa yllä. Töitä piti tehdä koko ajan ja tarkkana olla. Toivottavasti tämän tyyppisiä ratoja saadaan jatkossakin! Omaan suoritukseemme olimme yleisesti ottaen todella tyytyväisiä, sitä melontaa lukuunottamatta sekä hölmöilyä viimeisen rastin haun suhteen. Turhia virheitä ei tullut kuin Liisan talviterässä olleessa pyöräsuunnistuksessa, vauhti oli hyvää ja toivon mukaan kauden edetessä vielä paranee. Loistava päivä josta on hyvä jatka eteenpäin!

Viikonlopun tulokset

Hieno videokooste kisasta

Kisakartat

Rantahakalan Lillin hienoja kuvia kisasta jälleen kerran

X-kaato (ja sen loputon kirous)

Kun Liisa lähetti multimediaterveiset päivystyksen toimenpidehuoneesta Sallalle pari viikkoa ennen X-Kaatoa, alkoivat katit olemaan vahvasti sitä mieltä, että paljon puhuttu X-Kaadon kirous ei todellakaan ole pelkkää vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Mutta onneksi aika oli tällä kertaa puolellamme ja elmukelmu-ratkaisuilla päästiin kisaviivalle.

Taas päätettiin lähteä ajoisssa edellisenä iltana kisapaikalle ja jälleen kerran saavuttiin puolilta öin leiriytymispaikkaan, kun muut olivat jo menossa nukkumaan. Koko Turkulainen kisaperheemme leiriytyi yhteiseen mökkimajoitukseen. Tikeistä huolimatta Snowflakes kisojen tavoite täytettiin: Eetu jäi kisakoukkuun ja oli tällä kertaa lähdössä Riitan kanssa sekasarjan starttiviivalle. Pitkien ja sikeiden yöunien jälkeen herätyskello soi puoli kolme (siis yöllä rakkaat sohvaperunaystävämme). Tommi valitti Sallan yskineen koko yön...aijaa,yskikö,me kyllä nukuttiin erinomaisen hyvin koko pitkä yö,ah täynnä virtaa!

Kuva: Lilli Rantahakala

Kisa alkoi osuudella, jossa toinen joukkueen jäsen taittoi matkaa meloen ja toinen siirsi sillä aikaa pyörät seuraavalle rastille. Liisa hyppäsi kajakkiin ja Salla lähti pyöränsiirtopuuhiin. Melontaosuus öisellä merellä pitkässä, melojien otsalampuista muodostuneessa valoletkassa oli huikea. Ensimmäiselle rastille Liisa tulikin hyvissä asemissa. Siitä ne vaikeudet sitten alkoivatkin, eipä tienneet tytöt miten pitkä 5 tuntinen olisi vielä edessä... Liisan lähdettyä rannasta melomaan kohti seuraavaa rastia sammui lupinesta valo. Onneksi valoletka oli sen verran pitkä, että riitti kun seurasi valokeiloja. Valitettavasti lukuisia kiviä (vai olivatko ne nukkuvia valaita?) edessä menneet valot eivät paljastaneet, tuli törmäiltyä varmasti kaikkiin Vuosaaren edustalla olleisiin kiviin. Sillä aikaa Sallalla oli hyvä aikaa käydä Tommin kanssa tarkastamassa kaikki uimarannat jotka matkalla sinne oikealle löytyi.

Kakkosrastilla tuli vaihtaa hommia, joten Salla kajakkiin ja Liisa juoksupuuhiin. Liisa ja Peppi MamAdventuresta taittoivat matkaa yhdessä juosten seuraavalle rastille.

Peppi: joltain oli karannut kajakki sieltä rannasta!

Liisa: voi ei, kuka urpo jättää niin huolimattomasti kajakin lähtiessään leimaamaan rastia.

Salla myöhemmin rastilla: Sori ku kesti, mut se meidän kajakki oli karannut ni mä uin sen ensin kiinni.

Kuva: Lilli Rantahakala

Quest-melonta Aurinkolahdessa.  Kuva: Lilli rantahakala

Suunnistuksesta päästiin kisan suurimpia tunteita nostaneeseen osuuteen. Ensin värjötellään Quest-rastilla odotellen melontavuoroa ja kun kilpasiskot on päässeet kanootteihin niin lähdetään itse juosten samalle osuudelle. Tämän iloisia tunteita nostaneen osuuden jälkeen jatkettiin pyöräosuudelle, joka tunnetaan Team Mehukattien kesken MajorTunkkausSpecial. Ei ole puskaa tai tiheikköä, josta Mehukattien pyörät eivät olisi tällä osuudellä käynyt. Liisankin oli pakko myöntää, että ei hänkään ihan ehkä tällaisesta ylämäestä pidä.... Vahvaa menoa kertakaikkiaan!

Riitta & Eetu matkalla kohti sekasarjan kakkossijaa,jee! Kuva: Lilli Rantahakala

Vuosaaren huipulta parin rastin hakuun, luonnollisestikaan ohjeita ei kannata lukea, saati olla toimivaa kompassia matkassa. Juostessa koetaan myös vuoden luontotapaus kun teemme tuttavuutta siipirikon pöllövaarin kanssa, ja kun aikaa  on niin hälytämme paikalle myös eläintenpelastusjoukot. Pyöräosuudelle jatkamme kaikki kolme kärkijoukkuetta yhtämatkaa kohti betoniaitausta, jossa pitää laskea seitsemäänkymmeneneenviiteen (tytöt:75,75,75!!!!!!). Rastivastausvaihtoehtoja on annettu arvoituksellisesti A, P sekä X niinkuin X-kaato. Ja luonnollisestihan me vastaamme.....A niin kuin aasi. Vai olisiko se sittenkin P niinkuin Pöllö? Sakkolenkiksihän se menee, pakko myöntää että tässä vaiheessa alkoi oma meno ottamaan pikkasen pannuun!

Kuva: Lilli Rantahakala

Kärki karkaa muutaman minuutin päähän, normaalissa tilanteessahan tämä ei todellakaan huolestuttaisi melko kylmäpäisiä katteja, kisaa on jäljellä ja aina voi saada kiinni. Mutta jos jatkamme yhtä vakuuttavaa menoa kuin koko alkukisan niin toisin käy. Ja tottakai jatkamme! Huippuhauska quest vallihaudoissa menee kirjaimellisesti hukkasektoriin, taivaalta tulee täysillä vettä, järki ei leikkaa yhtään ja olo on kaikinpuolin ylevä! Kello käy, mutta päätämme että kirous murretaan vaikka kontaten: menisimme maaliin koko radan kiertäen ensimmäistä kertaa yhdessä koko X-kaadon historian, silläkin uhalla että maalivaate on korjattu pois ja kaikki on lähteneet kotiin. Kun kaarramme kisakeskukselle ei tästä paljon puutu...

Huippusuoritus kertakaikkiaan. Lisää hämmennystä koetaan palkintojen jaossa, tälläkin suorituksella jotenkin ihmeellisesti kykenee nousemaan palkintopallille, sijalle kolme. Harmittaa, voiko oikeasti tällä cupinkiertomäärällä vielä sortua tuollaiseen suoritukseeen ja näin ollen poika matkasi Mamojen kyydissä ansaitusti Espooseen. Ei tullut mestaruutta Turkuun, sen pituinen se. Ainut mikä kisassa lämmitti oli yhteen hiileen puhaltaminen. Tuli todettua, että kattien vahvuus oli jälleen kerran tiimihenki. Tuskin tulee tilannetta, jossa kumpikaan hermostuisi toiselle kesken kisan huonoista ratkaisuista, aina jaksaa naurattaa. Tukea löytyy kun toinen sitä tarvitsee ja kun kisaparinsa tuntee hyvin, auttaa se monesti hetkillä kun kaikki menee pieleen!

                                     Huikea aamu Aurinkolahdessa. Kuva: Lilli Rantahakala

Nyt niellään pettymys omaan suoritukseen ja suunnataan kohti Tallinnaa Multisportin gaalaristeilylle kuten kaikki muutkin suuret lajiliitot, hieno päätös Cupkaudelle!!!


Lillin hienoja kuvia lisää

Tulokset

syysaalloilla

Tänä vuonna olisi vakaa tarkoitus murtaa katteja vahvassa otteessaan pitänyt x-kaadon kirous, ja päästä kisaan -yhdessä. Hyvältä näyttää toistaiseksi. Eilen käytiin kajakeilla vesillä, Apan jälkeen ei kaatosade ja isot aallot tuntunut miltään, hah! Otsalamppujen paloaikaakin olisi tarkoitus käydä testaamassa ensi viikon yösuunnistuksissa. Ja mitä tärkeintä: kuumaa mehua litkitään x-kaatoon asti litra kaupalla;) Ennen X-kaatoa Liisa menee tulevana sunnuntaina Snowflakesien karkeloihin (Snowflakesien tytöt ovat suunnitelleet kisan juuri ensikertalaisia ajatellen, eli jos vähänkään kiinnostaa lajia kokeilla, kannattaa kisa pitää mielessä ensi syksynä!!). Eräs nuorimies oli ennakkoluulottomasti ensikertalaisena ilmoittautunut mukaan kisaan ilman, että parista oli edes tietoa (mitä asennetta!). Joten jos tällaisia vanhoja rouvia tuollaiset reippaat nuoret miehet pyytää kisaan, niin tottakai sitä lähdetään! Tavoitteena on kiertää rata läpi hyvällä fiiliksellä ja saada Eetu pahaan seikkailukoukkuun! X-Kaatoon Liisa kaartaa Kajaanin kautta, jossa kisailee yhdessä SOSsin Riitan ja Hiiltonaisten Katrin kanssa. Luvassa voikin olla vähän erilaista seikkailua, sillä kisajärjestäjän mukaan kisassa käytetään armeijanfillareita. Salla kiihdyttelee sillä aikaa kotimaisemissa loppusyksyn juoksukilpailuja kohti. Kahden viikon päästä sitten taas yhdessä kisaviivalle, vapise x-kaadon kirous!

Yöretki Archipelago Adventureen

Taisi olla hieman ennenaikaista henkseleiden paukuttelua tuo edellisen blogimerkinnän ajoissa kisapaikalle hehkutus. Perjantai-iltana kolme reipasta seikkailijaa oli valmiina lähtöön kohti Inkoota sijaitsevaa kisakeskusta, puuttui vain auto. Tai olihan niitä autoja, mutta ei sellaista johon mahtuisi kolmen kisailijan varustus sekä katolle kanootti. Kisaformaatti salli vapaavalinnaisen kanoottivarustuksen, jonka myötä Putkuri&Kettunen (veivät muuten voiton kotiin miesten sarjassa, onnea!) päätyivät kajakkiyksiköihin. Joten katit päättivät ensi kertaa ottaa mukaan oman kanootin, yleensä Putkuri&Kettusen kisa-aluksena nähdyn inkkarin. Onneksi ystäväpiiristä löytyi ennakkoluulottomia ihmisiä ja lopulta alle saatiin iso auto sekä komea peräkärry. Kisakeskukselle saavuttiin hieman yli puolenyön herättämään todennäköisesti juuri sopivasti nukahtaneet kanssakilpailijat (pahoittelut!).

Olihan siinä lähtiessä vähän kaikenlaista muutakin....

Ja taas saa naiset korjailla miesten jälkiä...

Aamu tuli liian aikaisin ja miten sitä aina voi tulla niin kiire, vaikka kaikkihan on sitten meillä valmista kamojen suhteen siinä vaiheessa kun saadaan kisamateriaalit....Minuutti lähtöön eikä emittiä löytynyt mistään...

Emit löytyi ajoissa,ehdittiin starttiin! Kuva: Lilli Rantahakala
Kisa alkoi lyhyellä, noin 3km mittaisella suunnistuksella, jossa kaikki kilpasarjat kiersivät saman radan. Tämä meni hyvin, edessä menevien mies- ja sekasarjan joukkueiden selkiä sivusilmällä seuraillen. Vaihtopaikalta jatkettiin Coastaleeringiin. Yleensä meistä se rauhallisempi, vaihtopaikalla lähes tuplavarmistuksilla välinevaihdot tekevä Salla oli jostain syystä ihan off-tilassa. Ensin unohtui pelastusliivit kisaliivin alta ja seuraavaksi kisaliivi pelastusliivin päältä. Ja kun vihdoin pääsimme jatkamaan matkaa huomasi Salla unohtaneensa kovassa kelissä tarpeelliset uimavehkeet vaihtokarsinaan. Liisa laski turhautuneena vastaan tulleita naisjoukkueita palatessamme hakemaan välineitä. Ensimmäiselle Coastaleering rastille oli sen verran juosten matkaa, että itselle kurinpalautusta antanut Salla pisteli menemään sellaista vauhtia että edelle ehtineiden naisjoukkueiden selät saatiin taas näkyviin.

Kuvat: Lilli Rantahakala

Coastaleering koostui kuudesta rastista (C1-C6) jolle osalle pääsi mannerta pitkin juosten ja osalle piti patjailla. Merivesi tuntui lämpimältä ja patjailu sujui joutuisasti. Coastaleeringissä edettiin alkuun samaan tahtiin MamAdventuren kanssa, mutta ratkaiseva ero saatiin pitkällä rastivälillä C4-C5. Tytöillä oli selvästi meitä huonommat patjat, huomasimme aina vesistöylityksissä saavamme eroa. Suurin osa porukasta näytti valitsevan rastivälille vaihtoehdon, jossa kierrettiin osaksi mantereen kautta kahdella vesistöylityksellä rastille C5. Me päätimme hyvin sujuvan patjailun rohkaisemina lähteä suoraan kohti rastia yhdessä erään miesjoukkueen kanssa kovasta sivutuulesta huolimatta. Tämä kannatti, tällä välillä ero samaan aikaan rastille eteneviä joukkueita kohtaan kasvoi selvästi. Vesillä näimme myös epäonnisen Tommin, jonka patja oli poksahtanut ennen ensimmäistäkään vesistöylitystä ja matkaa taitetttiin siis uiden. Coastaleeringistä jatkettiin melontaan (M1-M4). Ensimmäiselle rastille meloessa mentiin vielä melko suotuisassa kelissä, mutta sitten alkoi tuuli haastamaan tosissaan katteja. Tuuli yltyi (jopa 15m/sek)ja nyt sai katit, ja kaikki muutkin, tehdä tosissaan töitä että kanootti pysyi ylipäätänsä pystyssä. Liisa yritti kaikinvoimin pitää kanoottia suorassa, Sallan meloessa vimmatusti vauhtia. Kyllä jännitti ja vatsalihaksia kiristi! Oli aika voittaja fiilis päästessämme melonnan vaihtoon!

Jee, meillä on omat, ihkauudet melat! Kuva: Lilli Rantahakala
Tiesimme, että meidän takaa tultaisiin varmasti pyörillä reippaasti joten nopea vaihto ja pyörän selkään. Tieosuuksilla oli kova tuuli joten eteenpäin sai puskea kunnolla. Kisareitiltä oli suljettu yksi suora tieosuus rastilta 4 rastille 6 (naiset jättivät rastin 5 välistä) ja vaihtoehtoisia reittejä rastille oli 2. Päätimme valita vaihtoehdoista sen, joka sisälsi puskatunkkausta. Siirryimme metsään pyörän kantopuuhiin, maassa lojuvista reittikirjoista päätellen myös joku muu edellä menevistä oli valinnut saman. Tässä vaiheessa meillä ei ollut mitään tietoa meneekö edellä myös joku naistiimi.
Rastilta 7 löytyi kisan quest. Mallikarttaan oli merkitty lampeen piilotetut 3 rastia, joista löytyvät kirjaimet piti sukeltaen käydä katsomassa ja muodostaa näistä sana. Meille epätyypillinen,keskinäinen huono kommunikaatio jatkui eikä kumpikaan oikein tienyt mitämissämilloin. Aikaa ja pinnaa kului kun käyntiin ihmettelemässä karttaa uudestaan eikä silti saatu hommaa sujumaan.
Ja sitten taas pyöräillen Pickala Golfin läpi komeille kallioille, joilta avautuvia maisemia olisi mieluusti jäänyt ihailemaan pidemmäksikin aikaa. Kattien silmiin ei osunut,että rastilta 9 olisi ollut suora polkuyhteys rastille 10, mutta meni se omiakin reittejä pitkin. Sallan Felt ylennettiin maastopyöräratsuksi ja kallioita tultiin hienosti alas pudottaen. Rasti 10 tipahdettua suoraan eteemme (yllättäen,pakko myöntää) oli pakko tuulettaa. Rastilta oli lyhyt siirtymä kisakeskukselle ja päätimme että tässä vaiheessa ei ketään enää mene meidän ohi.
Loppuun oli luvassa lyhyt, mutta tarkkaa työtä vaativa suunnistus. Homma eteni suunnitellusti tokavikalle rastille. Joka ei sitten löytynytkään, haahuiltiin (oikealla) kalliolla yhdessä sekaparin kanssa mutta kenenkään silmään ei osunut koivikossa vilkkunut keltainen nauha. Lopulta rasti löytyi vasta erään miesjoukkueen juostessa paikalle. Viimeiselle rastille kierrettiin vielä ihan vaan maisemia ihaillaksemme mutta onneksi nämä lopun hölmöilyt eivät tällä kertaa maksaneet kovaa hintaa eikä ketään mennyt osuudella ohi.

Kiitos ratamestarille, kisa oli kiva. Melontakeli oli ennenkokematon ja vesillä välillä meno melko huojuvaa. Mutta loppujen lopuksi melonta oli koko kisan eniten fiilistä nostanut osuus. Jostakin syystä, vaikka vesileikit eivät ole olleet tiimin suosikkeja, on Apasta tullut vuosien varrella meidän yksi suosikkikisoista. Liisa aloitti alkukesästä sitkeän melontatreenin ja Sallakin huomasi tulleensa loppukesästä aivopestyksi melonnan suhteen. Ja kun vielä maalissa saimme positiivista palautetta melonnasta, oli pakko todeta että treenistä oli apua. Maalissa olimme kaikinpuolin tyytyväisiä tiimin yhteiseen vauhtiin ja hyvän suorituksen jälkeen voitto tuntui entistä mukavammalta tuulettaa, jee!
Tulokset

Hevoskuuri uutisoi

Lisää hienoja kuvia kisasta Zarges Enduresin blogissa

Erilainen Jukolan reissu

Jukolan viesti on oiva esimerkki urheilun massatapahtumasta, jossa tiukat trikoot ja tuulipuvut mahtuvat samalle lähtöviivalle. Myös katit on viihtyneet Jukolan yössä jo monena vuonna omissa joukkeissaan.
Liisan, opiskeluympyröistä koottu joukkue, on saatu kasaan sitkeästi vuodesta toiseen vaikka opiskeluajoista on jo (melko pitkä,köh) tovi. Joskus on tosin naarattu jengiä seurateltoilta jo starttimerkin pamahdettua ja osa on huhkinut tuplat. Tulostavoitteet on jokainen asettanut pelkästään itselleen.
Vielä ei alkuviikosta osattu huolestua kun puulaakijoukkueelle tyypilliseen tapaan alkaa yhdelle ja toiselle ilmaantua veljenkaiman syntymäpäiviä ja muita kissanristijäisiä. Mutta perjantai iltapäivällä joukkueessa ei ollut edelleenkään juoksijoita kuin hädin tuskin venlojen verran ja joukkueen supermies sukraM ei kykenisi puolikuntoisena avittamaan kuin omaa seurajoukkuetta. Onneksi on kattikaveri, joka oli jo aiemmin lupautunut joukkueeseen. Sekä Tommi, joka on helppo ylipuhua mihin vain. Sitten viestiä epäuskoisena suunnistajanpankkiin jossa näytti olevan muutama muukin epätoivoinen hankkimassa joukkuetovereita. Alkoi vahvasti näyttää siltä että sitä joutuisi heittämään hyvästit suunnistuskansan kesäkarkeloille.

Mutta mitämitä, 5 minuuttia ilmoituksen laitosta soittaa Ilpo pesäpallon luvatusta maasta ja ehdottaa joukkueiden yhdistämistä. Ilpo kertoi joukkueen olevan "kova juoksemaan mutta ei niinkään ymmärrä karttamerkeistä". Sotkamon pojat halusivat aloittaa, jotta ehtisivät aamupuurolle oman keittiönpöydän äärelle. Salla ja Liisa on perinteisesti pinkoneet Jukolan pitkät yöosuudet ,mutta nyt lupauduimme aamuyön pikamatkoille. Pelinaisina kerroimme Tommille, että herrasmiehenä hänen oletetaan juoksevan osuus 3. Kesäretkemme starttasi lauantai-iltapäivällä kohti Haminaa, tänä vuonna jättäisimme siis myös Venlat väliin. Lauantaipäivä menikin mukavasti autossa Sallan nappaillessa auton täyteen porukkaa pitkin suomea ja perille päästiin sopivasti Jukolan starttiin.

Ilta meni rattoisasti Pohojanmaan poikaitten hellässä huomassa, pojat etenivät sen verran ripeämmin että ehdimme saamaan vinkit radalle( joku noudatti,joku ei....). Haastetta tuotti telttakylän toiselle laidalle leiriytyneet "seuratoverimme": ihan ei menneet yksiin tekstiviestit ja Jukolan online seuranta. Tekstiviestien mukaan avausosuuden viestinviejä oli jo teltassa makuupussissa nukkumassa kun taas online kertoi matkaa taivallettavan vasta puolimatkan ryteiköissä. Katit oli vahvasti sitä mieltä, että olisi syytä lähteä puomille varmuuden vuoksi, 10minuuttia torkkunut Tommi ei ollut samaa mieltä mutta uskoi kiltisti. Siinä vaiheessa kun online seuranta kertoi 2 osuuden viestinviejän etsivän rastia puolivälissä matkaa tunnista toiseen alkoi katteja säälittämään Tommi, joten tunnin odottelun jälkeen kävimme viemässä hillomunkille ravitsevan aamupalan: pullollisen vettä (kyllä kulkee!).
1,5 tunnin vaihtopuomipatsastelun jälkeen Tommi sai vihdoin kartan käteen ja tossut kohti metsää. Ok juoksu Jukola ensikertalaiselta, joka lähti tyhjään metsään muiden 3osuuden viestin viejien ollessa varmastikin jo maalisuoralla. Hyvä hillomunkki! Liisa pääsi metsään Tommin jälkeen. Mielessä oli, että iltarastikäyntejä oli takana aivan liian vähän joten juoksuvauhti tulisi pitää maltillisena jos mielisi tällainen fiilistelijä pysytellä suomen rajojen sisäpuolella. Eteneminen reitillä sujui, tosin rastille lähestymisten kanssa oli läpi radan ongelmia, oli pakko tarkastaa aina kaikki lähialueen rastit ihan vain varmuuden vuoksi. Klassinen pummi tapahtui loppuradalla kisakuulutusten alkaessa eikä karttaa tullut enää luettua, täysin turha pummi joka jäi todella harmittamaan. Kelpo suoritus kuitenkin.

Sallalla oli ollut selkeästi omat epäilyksensä kattikaverinsa etenemisestä, sillä ehti juuri ja juuri vaihtopuomille Liisan maaliintulon aikaan. Alkuverryttely tuli siis suoritettua k-pisteelle juostessa. Sallalle epätyypillisesti rastien haun kanssa oli tällä kertaa läpi radan hapuilua ja vähäiset iltarasteilla käynnit näkyivät myös Sallan suorituksessa: yleensä omista valinnoista varmasti kiinni pitävä Salla lähti turhan usein kylänmiehien "varmojen havaintojen" perään ja huomasi seisovansa aivan väärän nyppylän laella rastia etsimässä. Loppuradalla ryhdistäytymistä tapahtui ja meno alkoi näyttämään omalta,suoritus ok Radat oli hämmästyttävän tasaisia parin viime vuoden kiipeämisen ja konttaamisen jälkeen. Mutta oli siellä yhtä kivaa kuin aina ennenkin! Onneksi kesää on jäljellä ja iltarasteille ehtii vielä hakemaan varmuutta ja rutiinia rastien etsimiseen jotta vauhtiakin voi taas alkaa kasvattamaan.

Iltarastien lisäksi kateilla on kesäohjelmassa vaihtelevasti Alppien ylitystä pyörällä, suunnistusta ja juoksutapahtumia!

No Limit Adventure 11.6.2011

No Limit helle: ylärajaa kuumuudelle ei tuntunut olevan, varjossa +30,1 astetta, kypärän sisällä sitäkin enemmän, No Limit matka: Gps ei ottanut yhteyttä ulkomaailmaan Sallan repusta, mutta tiettävästi matkassakaan ei ollut mitään rajaa, ainakin 60 km meni puhki! No limit ylämäet: mäkien määrää ja jyrkkyyttä ei ollut rajoitettu kisassa myöskään.

Rajoja siis koeteltiin viikonlopun helteisessä multisport-cupin toisessa kisassa. Mehukattien pettämätön kommunikointitaito ja kyky lukea toinen toisensa ajatukset, otti ja petti! Toinen oli lähdössä kisaamaan jo perjantai-iltana ja toinen oli valmis jäämään kotisänkyyn ja lähtemään vasta aamulla. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, koska valmistautumisessa oli muitakin puutteita, mm. flexipyöräily Liisan vedolla, rullaluistelutreeni, sekä vakiona kadonneet/puutteelliset varusteet ja Saarisen fillaritreeni jäivät kaikki auttamattomasti perjantai-iltaan.

Aurinkoinen aamu kuitenkin näytti ihan hyvältä, ja matkaan päästiin kaikilla varusteilla, hyvin tankattuna ja ehkä jopa hieman nukkuneena. Päätettiin kuumuuden takia heti alussa pitää normaalia hieman rauhallisempi vauhti, ja normaaliin tapaan tämä päätös ei tietenkään pitänyt, vaan aika täysiä paineltiin menemään. Melonnalla on aina mukava aloittaa ja koska matka oli lyhyt, pysyimme aika kivasti muiden mukana, melkein jopa ohitimme yhden sekaparin.(?!) Ensimmäisessä pyöräilyssä saimme pidettyä hyvää vauhtia yllä. Flexisystemin ekakertalaisiksi pärjäsimme hyvin. Sen minkä kuitenkin kirimme vauhdissa, annoimme takaisin pikkupummeilla. Pääletka siis oli edessä ja takana vuorotellen :) Lopulta taisimme jo itsekin seota kuka missäkin letkassa meni…

Coastaleering oli virkistävä välipulahdus, joka melkein ei enää tuntunut edes kisaamiselta. Vesi raikasti ihanasti ja hylkeenomaiset eri tiimien rantautumiset lähinnä naurattivat. (suo siellä, vetelä täällä) Toiseen melontaan pyörillä saavuttuamme, välipulahduksesta ei ollut enää märkää länttiäkään jäljellä, joten tuskaisissa melontaliiveissä jatkettiin matkaa. Melonta, lempilapsemme, sujui... nooh, sujui se taas paremmin kuin viime kerralla. Rannoilla ihmiset paistattelivat päivää ja pulahtelivat uimaan, yksi kalastelija jopa joukkohämäsi kaikkia rastin etsijöitä rannassa huutelemalla ”vääriä ohjeita”.

Pyöräilyähän ehti jo tulla ikävä, joten sitä lisää! Kiitokset rastien sijoittelusta, kuka niitä nyt mistään kuopasta haluaisikaan hakea. Pyöräkengillä tuli tässä kisassa juostua ja kiivettyä luvattoman paljon… Polkeminen alkoi tässä vaiheessa jo jarrupalakattia painaa joten onnkesi rullaluisteluun päästiin lopulta ( = Sallan lepohetki,hah) ja kelloa katsomatta lähdettiin matkaan. Kelloa katsomalla, olisimme varmasti jättäneet luistelun väliin ja tähdänneet rogaining rastien hakuun, mutta helle pehmitti päätä kypärän sisällä ja sivakoimme menemään. Luistimia pois ottaessamme sitten tajusimme vihdoin, että aikaa oli jäljellä hyvin vähän ja kilometrejä vaihtoalueelle hyvin paljon. Siispä päätös syntyi melko helposti: poljemme lyhintä reittiä vaihtoon ja haemme niin paljon rasteja juosten kuin ehdimme.

Päätös oli lopulta oikea, vaikka ehdimmekin hakea vain kaksi rastia juosten. Sallalla alkoi näkökentässä näkyä muutakin kuin rasteja, ja ei suunnistuskaan enää oikein ottanut sujuakseen, joten siinä vaiheessa kun menimme melkein 4m rastin ohi vauhdilla, emme enää lähteneet hakemaan kolmatta vaan ”juoksimme” maaliin hyvissä ajoin ennen max ajan täyttymistä.

Vauhti ei kuitenkaan loppunut siihen vaan Liisa ampaisi suoraan autoon ja jatkoi matkaansa hääjuhliin ja Salla teki pikasuihkun vesikanisterista ja jatkoi myös vauhdilla toiseen edustustilaisuuteen. Valitettavasti kuumuus ei jättänyt vaihtoehtoa pukea juhlaan päälle jotakin pitkää, vaan naarmusääret sekä rusketusrajat (trikoot, sukat, hihat, aurinkolasit, kypärä ja kello) pääsivät hienosti näkyville!!

Mahtava kisa, mahtava kolmossija! Nestetytys kuntoon ja valmistautuminen kohti Jukolaa voi alkaa. Kiitokset jälleen flexi-insinöörille ja muille taustajoukoille!