Olihan siinä lähtiessä vähän kaikenlaista muutakin....
Ja taas saa naiset korjailla miesten jälkiä...
Emit löytyi ajoissa,ehdittiin starttiin! Kuva: Lilli Rantahakala
Kisa alkoi lyhyellä, noin 3km mittaisella suunnistuksella, jossa kaikki kilpasarjat kiersivät saman radan. Tämä meni hyvin, edessä menevien mies- ja sekasarjan joukkueiden selkiä sivusilmällä seuraillen. Vaihtopaikalta jatkettiin Coastaleeringiin. Yleensä meistä se rauhallisempi, vaihtopaikalla lähes tuplavarmistuksilla välinevaihdot tekevä Salla oli jostain syystä ihan off-tilassa. Ensin unohtui pelastusliivit kisaliivin alta ja seuraavaksi kisaliivi pelastusliivin päältä. Ja kun vihdoin pääsimme jatkamaan matkaa huomasi Salla unohtaneensa kovassa kelissä tarpeelliset uimavehkeet vaihtokarsinaan. Liisa laski turhautuneena vastaan tulleita naisjoukkueita palatessamme hakemaan välineitä. Ensimmäiselle Coastaleering rastille oli sen verran juosten matkaa, että itselle kurinpalautusta antanut Salla pisteli menemään sellaista vauhtia että edelle ehtineiden naisjoukkueiden selät saatiin taas näkyviin.
Kuvat: Lilli Rantahakala
Coastaleering koostui kuudesta rastista (C1-C6) jolle osalle pääsi mannerta pitkin juosten ja osalle piti patjailla. Merivesi tuntui lämpimältä ja patjailu sujui joutuisasti. Coastaleeringissä edettiin alkuun samaan tahtiin MamAdventuren kanssa, mutta ratkaiseva ero saatiin pitkällä rastivälillä C4-C5. Tytöillä oli selvästi meitä huonommat patjat, huomasimme aina vesistöylityksissä saavamme eroa. Suurin osa porukasta näytti valitsevan rastivälille vaihtoehdon, jossa kierrettiin osaksi mantereen kautta kahdella vesistöylityksellä rastille C5. Me päätimme hyvin sujuvan patjailun rohkaisemina lähteä suoraan kohti rastia yhdessä erään miesjoukkueen kanssa kovasta sivutuulesta huolimatta. Tämä kannatti, tällä välillä ero samaan aikaan rastille eteneviä joukkueita kohtaan kasvoi selvästi. Vesillä näimme myös epäonnisen Tommin, jonka patja oli poksahtanut ennen ensimmäistäkään vesistöylitystä ja matkaa taitetttiin siis uiden. 
Coastaleeringistä jatkettiin melontaan (M1-M4). Ensimmäiselle rastille meloessa mentiin vielä melko suotuisassa kelissä, mutta sitten alkoi tuuli haastamaan tosissaan katteja. Tuuli yltyi (jopa 15m/sek)ja nyt sai katit, ja kaikki muutkin, tehdä tosissaan töitä että kanootti pysyi ylipäätänsä pystyssä. Liisa yritti kaikinvoimin pitää kanoottia suorassa, Sallan meloessa vimmatusti vauhtia. Kyllä jännitti ja vatsalihaksia kiristi! Oli aika voittaja fiilis päästessämme melonnan vaihtoon!
Jee, meillä on omat, ihkauudet melat! Kuva: Lilli Rantahakala
Tiesimme, että meidän takaa tultaisiin varmasti pyörillä reippaasti joten nopea vaihto ja pyörän selkään. Tieosuuksilla oli kova tuuli joten eteenpäin sai puskea kunnolla. Kisareitiltä oli suljettu yksi suora tieosuus rastilta 4 rastille 6 (naiset jättivät rastin 5 välistä) ja vaihtoehtoisia reittejä rastille oli 2. Päätimme valita vaihtoehdoista sen, joka sisälsi puskatunkkausta. Siirryimme metsään pyörän kantopuuhiin, maassa lojuvista reittikirjoista päätellen myös joku muu edellä menevistä oli valinnut saman. Tässä vaiheessa meillä ei ollut mitään tietoa meneekö edellä myös joku naistiimi.
Rastilta 7 löytyi kisan quest. Mallikarttaan oli merkitty lampeen piilotetut 3 rastia, joista löytyvät kirjaimet piti sukeltaen käydä katsomassa ja muodostaa näistä sana. Meille epätyypillinen,keskinäinen huono kommunikaatio jatkui eikä kumpikaan oikein tienyt mitämissämilloin. Aikaa ja pinnaa kului kun käyntiin ihmettelemässä karttaa uudestaan eikä silti saatu hommaa sujumaan.
Ja sitten taas pyöräillen Pickala Golfin läpi komeille kallioille, joilta avautuvia maisemia olisi mieluusti jäänyt ihailemaan pidemmäksikin aikaa. Kattien silmiin ei osunut,että rastilta 9 olisi ollut suora polkuyhteys rastille 10, mutta meni se omiakin reittejä pitkin. Sallan Felt ylennettiin maastopyöräratsuksi ja kallioita tultiin hienosti alas pudottaen. Rasti 10 tipahdettua suoraan eteemme (yllättäen,pakko myöntää) oli pakko tuulettaa. Rastilta oli lyhyt siirtymä kisakeskukselle ja päätimme että tässä vaiheessa ei ketään enää mene meidän ohi.
Loppuun oli luvassa lyhyt, mutta tarkkaa työtä vaativa suunnistus. Homma eteni suunnitellusti tokavikalle rastille. Joka ei sitten löytynytkään, haahuiltiin (oikealla) kalliolla yhdessä sekaparin kanssa mutta kenenkään silmään ei osunut koivikossa vilkkunut keltainen nauha. Lopulta rasti löytyi vasta erään miesjoukkueen juostessa paikalle. Viimeiselle rastille kierrettiin vielä ihan vaan maisemia ihaillaksemme mutta onneksi nämä lopun hölmöilyt eivät tällä kertaa maksaneet kovaa hintaa eikä ketään mennyt osuudella ohi.
Kiitos ratamestarille, kisa oli kiva. Melontakeli oli ennenkokematon ja vesillä välillä meno melko huojuvaa. Mutta loppujen lopuksi melonta oli koko kisan eniten fiilistä nostanut osuus. Jostakin syystä, vaikka vesileikit eivät ole olleet tiimin suosikkeja, on Apasta tullut vuosien varrella meidän yksi suosikkikisoista. Liisa aloitti alkukesästä sitkeän melontatreenin ja Sallakin huomasi tulleensa loppukesästä aivopestyksi melonnan suhteen. Ja kun vielä maalissa saimme positiivista palautetta melonnasta, oli pakko todeta että treenistä oli apua. Maalissa olimme kaikinpuolin tyytyväisiä tiimin yhteiseen vauhtiin ja hyvän suorituksen jälkeen voitto tuntui entistä mukavammalta tuulettaa, jee!
Tulokset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti