perjantai 3. kesäkuuta 2011

Turku Rogaining Sprint 2011

Turussa on aina toukokuun viimeisenä maanantaina aurinkoista ja kuuma keli...sekä Turku Rogaining Sprint.


Sana hyvästä tapahtumasta oli kiirinyt, sillä kisakeskukselle kurvatessamme jengiä oli piha täynnä. Järjestäjänä tapahtumassa toimii partiolippukunta Ilpoisten Vuorenkävijät. Tämän myötä kisailijoissa löytyy niin suunnistajia kuin suunnistavia partiolaisia, osa edustaen lippukuntiaan ja osa suunnistusseuraansa. Ohjelmassa oli rastien hakua tuttuun tapaan 2h, käytettävissä olevien ulkoilukartan ja kahden eri suunnistuskartan kanssa. Aikaa omaa radan juonimiseen oli 15minuuttia. Tällä kertaa kisa starttasi Runosmäen lähiöstä joka tarjosi korttelirallia, mutta nopsempi jalkaiset ehtivät myös kauemmaksi ulkoilualueille.

Sallalle, jonka vahvimpia puolia ehdottomasti ovat tällaiset kovavauhtiset pikapyrähdykset ilman mitään lajivaihtoja otti luonnollisesti ohjakset käsiinsä starttimerkin jälkeen. Liisan, joka venytteli jäseniään 3viikon totaalilevon jäljiltä tehtäväksi jäi sinnitellä juoksuvauhdissa ja leimailla rastit. Kisamaasto oli kummallekkin tuttu, Sallalle iltarasteilta ja Liisalle maastopyörä&hiihtopuuhista joten viime vuoden kaltaiselle, 1/4 koko kisa-ajasta vieneelle pummille ei todellakaan olisi tänä vuonna selityksissä sijaa. Tavoitteena oli lähteä juoksemaan reipasvauhtinen 2tuntinen niin paljon kun toipilaan kunto antaisi myöden. Tiesimme että kilpakumppaneillemme, suunnistusseuran tytöille, emme tulisi pärjäämään jollemme ensi kertaa rohkaistuisi ottamaan hieman riskejä tarvittaessa reittivalinnoissa. Rohkeista reitinvalinnoista olisi hyötyä myös välillä seikkailukisoissa joten hyvästä treenistä menisi jos tavoitteeksi asetettaisiin siis myös olla rohkeita katteja. Niin ja voittaa yks hillomunkki-Tommi,hah!

Kisamaasto oli melko nopeapohjaista maastoa, joten päätimme lähteä samantien kiertämään ulkoilukartan reunoja ja takalenkiltä kohti kisakeskusta kääntyessämme hakisimme myös suunnistuskartoilta rasteja. Ensimmäinen tunti meni reippaasti, juoksuvauhti pysyi hyvänä, rastit löytyivät ja olimme aikataulussa. Juoksimme suurimman osan kisasta kahdestaan, muutamaan otteeseen etsimme kinkkisimpiä rasteja yhteisvoimin suuremmalla porukalla. Pariin otteeseen meno oli hetken haparoivaa kun piti vaihtaa suunnistuskartalta ulkoilukartalle, tai toisinpäin. Meni muutama kriittinen minuutti ennen kuin saatiin taas rytmistä kiinni sijainnin suhteen. Ulkoilukartalla suunnistus oli siis tälläkin kertaa hieman haastelisempaa meille, pääasia oli kuitenkin ettei suurempia virheitä tullut. Salla suunnisti tarkasti, Liisa tyytyi lähinnä antamaan koordinaatteja tutuista maamerkeistä. Suuren pummin ainekset oli ilmassa hetken etsiessä rastia numero 161, huoleton lähestyminen kostautui ja kodotimme oikean kallion sekä lopulta myös lähes toisemme. Järki käteen,yksi piste...ei semmosia jäädä sinne metsästämään! Liisan jalat alkoivat painaa 1.40 kohdalla mutta päätimme olla rohkeita ja vetää suunniteltu rata läpi,riskillä vaan! Viimeisestä rastista nappasimme 5 pistettä, mutta 50sekunnin aikaylitys toi miinus 2 pistettä,joten plussan puolelle silti jäätiin.



Itse juoksuun olimme tyytyväisiä,vauhtia jaksettiin pitää koko kaksi tuntia, Sallalta olisi irronnut vielä lennokkaampaakin askelta mutta armahti toipilasta kattikaveriaan. Essi Kangasaho ja Sanna Laaksonen tikitti kyllä tänäkin vuonna sen verran vakuuttavat pisteet tuloslistaan että ei siinä ollut kateilla paljon vastaan panemista. Kolmas sija kuitenkin, ja koska itse suoritus oli juuri suunnitellunlainen niin eihän sitä voi olla muuta kuin tyytyväinen (ja muutenkin tuli kaikki tavoitteet täytettyä ;))! Itse kisa oli tänäkin vuonna loistava kokonaisuus, ratamestarin tarjoama rastikimara antoi valinnanvaraa mutta tarjosi myös haasteita!

Mehuattien juoksema rata:
151-163-165-167(Ensimmäinen kartanvaihto=ensimmäinen pummi. Katit päät pyörällä puskissa)-159-144-168-160(Haparointia tiheikössä,Komeasti oikealta ohi...)-150-149-138-140(kartanvaihto. Komea kunniakierros omakotialueella...)-(Mehukatti Special: 161 jota ei koskaan löytynyt....)-169-148-170-175-157-174Aika 2.00.50...50sekunnin aikaylityksestä -2pistettä,yhteispisteet 125.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti