valoa riitti x-kaadossa

Niinhän siinä sitten kävi, että mestaruus jouduttiin luovuttamaan taisteluitta Hiiltomiehille ja Liisa jäi nöyrästi kotiin parentelemaan sitkeää tautia. Team Mehukatti hyppäsi viime hetkellä kilpasekasarjaan, kun Salla sai Vilistä kaverin pimeään metsään. Hienosti män, mehukatti ja lainakolli pokkasivat kakkossijan! Tarkempaa kisaraporttia tulossa, jahka nastarit on pesty ja pyörä puunattu;)

X-KAADON KIROUS

Viime vuonna, kun Liisa veteli viimeisiä pastoja vatsaansa kotona noin 8tuntia ennen x-kaadon starttia tuli Sallalta lyhyt, mutta kaiken kertova tekstiviesti: "Kipeä, soitan kohta".

Se siitä.

Sitä edellisenä vuonna ilmaantui kaikenlaista, sellasta ja tällasta. Ja sitä edellisenä...no mitäpä muuta kun sairaalaa vaativaa tilannetta. Joten ei tullut kauheana yllätyksenä kun Liisa puolitoista viikkoa ennen x-kaatoa tulee kipeäksi. Ei huolta, aikaa on, kyllä yks perusflunssa ehtii hoitumaan.... mutta nyt, kun kisaan on enää 4 päivää ja vaakatasossa ollaan edelleen, niin tekisi mieli kirjoittaa tähän kirosana mutta jätetään nyt väliin kun meidän äidit lukee tätä;)

X-kaato on kisa, josta kukaan ei halua jäädä pois. X-kaato kantaa titteliä suomen vanhimmasta, yksittäisestä järjestetystä seikkailukilpailusta. Startti on perinteisesti yön pimeinä tunteina, tänä vuonna kello 04.00 Hyvinkään Rajamäellä. Luvassa on takuuvarmasti kylmää kyytiä metsässä otsalampun valossa, pyöräilyä pimeillä teillä, melontaa kuun valossa ja harvoinpa kukaan niin kovin kuivanakaan maaliin on tullut. Otsalampuissa on syytä olla paljon virtaa...

Tänäkin vuonna Multisport Cupin kokonaiskilpailun voitto ja Multisportin Suomenmestarin tittelit ratkeaa niin miesten, kuin naistenkin sarjan osalta, vasta tässä kauden viimeisessä kilpailussa. Cupin neljästä osakilpailusta yhteispisteisiin huomioidaan kolmen parhaan osakilpailun pisteet ja kilpailu kärjessä on tiukka. Tämän hetkisen tulostaulukon mukaan, me ja Hiiltomiehet havittelemme tiukimmin titteliä itsellemme. Mieluusti olisimme taistelemassa tästä pokaalista perjantaiyönä joten nyt peukut pystyyn, että tauti talttuu ja lykätään mikroon vähän lisää kuumaa mehua!!!

APA 2010 kisaraportti

Kisa starttasi kilpasarjojen yhteislähdöllä pyörillä kohti Porkkalaniemeä, reippaan 20km pituisella maantiepätkällä. Starttimerkin jälkeen kärkeen oli tunkua ja vauhti sen verran vauhdikasta, että totesimme että siihen kelkkaan ei edes yritetä. Ajoimme alkuun kahdestaan kuulostellen sopivaa pyöräilyvauhtia. Ensimmäisen 10km jälkeen takaa tuli 2 sekajoukkuetta joiden kanssa ruvettiin yhteisvoimin puskemaan vastatuuleen ja porukassa vauhti saatiin rullaamaan hyvin.

Sitten tossut jalkaan ja muutaman kilometrin suunnistusosuudelle etsimään rasteja Porkkalan rantakallioilta. Epähuomiossa otimme kainaloon myös uimapatjat vaikka niitä ei tällä suunnistusosuudella olisikaan tarvittu, onneksi suunnistus oli sen verran helppoa ettei tyhjät patjat kainalossa menoa haitanneet. Salla veti jälleen tasaisen varmasti rastilipulta toiselle. Pieni, noin 1min pummi tehtiin kun minä aloin epäröimään suuntaamme muiden joukkueiden etsiessä rastia liian aikaisin. Hyvä muistutus taas siitä, että pitäisi vaan luottaa siihen omaan osaamiseen välittämättä muista.... Suunnistuksesta tullessamme rastimies huuteli pyöräkenkiä jalkaan vaihtaessamme meidän olevan naistensarjan kärjessä. Vaikka omasta mielestämme meillä kulkikin ihan hyvin, olimme varmoja että lähdössä joku naistiimeistä olisi lähtenyt startissa kärjen pyöräletkaan mukaan.

Ei muuta kuin pyörän päälle ja lyhyt siirtymä(~5km) seuraavalle rastille. Mielestäni pidin yllä reipasta pyöräilyvauhtia, enkä voinut kuin ihmetellä Sallaa joka mukisematta tuli takarenkaassa kiinni: ei kyllä ainakaan tänään näkynyt pyörän päällä vietettyjen treenituntien ero!

Rastille päästyämme saimme kuulla, että alkuun olisi luvassa quest-tehtävä: soutuveneellä lähisaareen ja takaisin. Onneksemme otimme reput mukaan soutuveneeseen ja kun vastaan tulevat miesjoukkueet näkyivät puhaltelevan patjojaan soutamisen lomassa tulevaa coastaleeringiä varten hyppäsin minä airojen varteen ja Salla patjojen puhalluspuuhiin. Questin jälkeen puhaltelimme vielä hetken patjoihin lisää ilmaa ja sitten vesille ja hakemaan rasteja lähiluodoilta. Porkkalanniemellä puhalteli sen verran navakasti, että rasteja haettiin pienten aaltojen läpi puskien. Onneksi olimme päätyneet ottamaan mukaan uimahanskat, joilla saatiin hieman lisätehoa kauhomiseen. Naistensarjan kakkosena oleva SSS2-joukkue näkyi valinneen patjojen sijasta kroolauksen ja lähestyivät aika vauhdilla, armeijan uintitreenit olivat selvästi purreet!

Coastaleeringin jälkeen patjoja tyhjennellessä kului sen verran aikaa, että hypätessämme fillareille tytöt olivat jo ihan kannassa kiinni. Luotimme, että uinti olisi sen verran verottanut tytöiltä jaloista terää, että pyöräilyssä päästäisiin taas karkuun. Coastaleeringistä jatkettiin jälleen pitkälle pyöräilyosuudelle kohti melonnan lähtöä( ~25km).

Ja sitten se melonta...

Kenellekkään ei varmasti ole jäänyt epäselväksi että tämä ei kuulu meidän suosikkipuuhiin, ei tänäänkään. Vaihtopaikalla varoitettiin lahdella käyvästä kovasta tuulesta, mutta lopulta vaahtopäitä ei näkynyt. Melontapätkällä käytettiin kaikki olemassa olevat kikat vauhdin ylläpitämiseen(manaukset, kirosanat,lastenlaulut...). Tästäkin huolimatta tuntui, että takaa tulevat kanootit tuntuivat lähestyvän pikku hiljaa. Lähtiessämme viimeiseltä melontarastilta kohti vaihtoa ohi suhahti miesten sarjan kolmen kärki joilla melontamatka oli ollut pidempi. Miehet ehtivät oman melonnan ohella psyykkaamaan meihin sen verran lisäenergiaa, että Mehukatit meloivat viimeisen kilometrin ennen näkemättömän lujaa (lujaa?!)... Kiitoksia vaan Woodmanin, Omjakonin ja SOSsin pojille! ;)
Lähtiessämme melonnanvaihdosta viimeiselle pyöräosuudelle (~5km) näimme kakkosena olevan joukkueen lähestyvän vaihtopaikkaa, mutta tiesimme että pyörillä tytöt eivät meitä kiinni saisi.

Coastaleeringin tuskastuttavan hidas patjojen puhallusoperaatio tuoreessa muistissa päätimme, että viimeinen uintitehtävä (3 rastia meressä,puolisen kilometriä) uidaan ilman patjoja.

Viimeinen patja/uintiosuus

Myönnettäköön, että ei ehkä ihan nopein valinta melontaliivit ja vaatteet päällä, mutta ei ole se patjojen puhalluskaan...eroa seuraaviin joukkueisiin oli kuitenkin sen verran, että ehdittiin hyvin tällä kuviokelluntatekniikallakin ykkösenä maaliin!!!!! Loppuaika meillä 5.23.33.

Eli voitto kotiin, WOHUUU!!!

Kisa kulki alusta loppuun hienosti. Kisaformaatti ei ehkä etukäteen ollut meille se paras mahdollinen: vähän suunnistusta ja paljon vesileikkejä. Erot meidän kahden nykyisissä pyöräilyrutiineissa myös vähän jännitti etukäteen. Mutta pitkät pyöräosuudet maanteille mahdollistivat hyvin Sallalle Liisan peesauksen ja pyöräilyvauhti pysyi läpi kisan hyvänä. Pienintäkään pummia ei radalla tehty ja vikkelillä vaihdoilla saatiin myös pelattua hieman lisäaikaa meille hitaalle melontaosuudelle. Kisa oli hyvin järjestetty ja reitti osoittautuikin yhdeksi suosikeista, hauskaa oli!

Valmiina ollaan Archipelago Adventure!!

Pyörät, karttatelineet, uimapatjat, mehukatti-hillot, nastarit ja muut kisavermeet on pakattu autoon. Ehditään pienet kauneusunet (kauniitahan ollaan kyllä ilman uniakin,haha...) ottamaan ennen kuin auringonnousun aikaan suunnataan auton nokka kohti Kirkkonummea.

Vuorossa on Multisport Cupin 3/4 osakilpailu: Archipelago Adventure. Etukäteen on tihkunut tämän kertaisesta kisaformaatista sen verran tietoa, että jokaikinen kilpailija tulee varmasti kastumaan, useasti... Odotettavissa on siis paljon vesileikkejä: melontaa (n.15km) ja coastaleeringiä/suunnistusta+uintia (n.10km+1km) sekä välillä vaatteita kuivatellaan pyöräosuuksilla (n.50km).

Mehukatit on valmiina, pitäkää meille peukkuja!!!

Mehukatti feat. Hillomunkki Hiiltomiehissä

Liisa kävi Hillomunkki-Tommin kanssa HiiltoAdventuressa Valkeakoskella kisailemassa. Kisa sujui kaikinpuolin mallikkaasti, suunnistussähläilyssä kuluneita minuutteja kirittiin vauhdikkaalla pyöräilyllä joskin kilsat loppuivat kesken takaa-ajossa mutta kotiin tultiin hymyssä suin nelossijan kanssa. Kisa ei pettänyt tänäkään vuonna odotuksia: hieno reitti ja kisa kokonaisuudessaan!

Uusia aluevaltauksiakin on tullut tehtyä kesän aikana. Kun Liisan nilkka (vrt.Pisan kalteva torni) on estänyt täyspainoisen jolkottelun, on ollut pakko keksiä vaihtoehtoisia tapoja saada hiki pintaan numerolappurinnassa. (Mikä lepo....) Niin että ajeltu on: TahkoMTB ja TransAlpit Dolomiiteilla, pyöräilykin on siis aika kivaa!

Yksi melontatreenikin on todistettavasti melottu kesän aikana...vaikka ei uskois;)

Jukolan yö 12.6.2010

Kesän lomailulta takaisin arkeen ja treenauksen pariin. On siis aika myös päivittää blogia Jukolan viestin osalta. Tarinaa riittäisi kerrottavaksi enemmänkin, mutta koitan pitäytyä highlightseissa, jotka toisin kuin urheilussa yleensä, eivät ole sitä ihaninta ja kiitollisinta antia.

Ajomatka aurinkoisessa kelissä Hyvinkäälle toi hyvän mielen ja fiilis oli korkea. Aloitusosuus Venloissa ja Jukolassa odotti määränpäässä ja takuuvarma Jukolatunnelma alkoi nousta viimeistään seurateltta-alueelle saavuttaessa. Jukolaradiossa uhkailtiin ensiapupisteen ruuhkautuvan vaikean maaston johdosta ja erityisesti varoiteltiin silmä- ja alaraajavammoista. Muutenkin hehkutus kaikkien aikojen haastavimmasta maastosta oli ilmoilla. Normaalia höpötystä ja varoittelua, tai sitten ei.

Ensimmäinen todellinen totinen hetki syntyi Venlojen viestin lähtökarsinassa, jossa oli näytillä kilpailualueen kartta, ilman rasteja tietenkin. Tarkkaan kun katsoi niin kartasta saattoi löytää yhden polun ja pari lampea. Muuten se olikin sitten harmaata kalliota toinen toisensa jälkeen, eikä muuta. Suunnistustaitoa siis poikkeuksellisesti tarvittiin sekä myös kykyä juosta nelinkontin mäkiä ylös ja alas.

Ensimmäisen rastin n 7 minuutin pummauksen jälkeen loput rastit löytyivät suhteellisen helposti ja harvinaista kyllä, en löytänyt yhdellekään hajontarastille vahingossa, enkä tahallaan! Ongelmaksi ei siis muodostunut suunnistuksellisesti vaikea maasto kuten ensin ajattelin, vaan letkat ja maaston juoksukelvottomuus. Siellä sitten jonoteltiin ja nautittiin Jukolan tunnelmasta tunnin verran naisseurassa.

Suoritus ei ollut huono, mutta ei se kovin hyväkään ollut, johtuen juuri siitä että ei saanut käyttää taitoa jota osasi parhaiten; juoksemista. No se on ymmärrettävää, olihan nämä kuitenkin suunnistuskisat.

Ja sitten se Jukola. Palautumisaikaa oli tänä vuonna melkein 8 tuntia joten ei muuta kuin suihkuun, syömään ja lepäämään. Mitä nyt vähän shoppailemaan välissä piti päästä.

Aurinko laski mailleen ja tilalle tuli sade. Öinen kalliomaasto alkoi tuntua aina vaan epähoukuttelevammalta. Pakko sinne kuitenkin oli lähteä ja kun karttatelineessä roikuttiin ja odoteltiin kummallista elektronista pulssia, jonka oli määrä lähettää äijät ja minut matkaan, tuttu jännityskutina ja ”pääsis jo metsään” fiilis tuli takaisin!

Keli oli karmea ja maasto vaikea. Tiesin jo päivän juoksujen perusteella että haasteellinen maasto tulisi olemaan moninkertaisesti vaikeampi pimeässä ja sateessa. Niinpä oli juhlallista todistaa kuinka oikeat suunnistajamiehet säntäilivät edestakaisin huudellen rastikoodeja ja täysin eksyksissä. Kerrankin tunsin kuuluvani joukkoon. Ensimmäisten rastien alkusählingin jälkeen saimme kokoon hyvän porukan ja lähdimme junttaamaan loppuja rasteja 9 km:n matkalta. Rastit löytyivät jälleen yllättävän hyvin. Juoksemisesta oli turha haaveilla ja lukuisat eksyneet miehet matkan varrella hidastivat välillä etenemistä. Rastin leimauksessa pimeästä ilmestyi aina kymmenet kädet repimään karttaani ja katsomaan missä ollaan kartalla.

Suuremmilta mokilta vältyin mutta aikaa kului lähes 2,5h 10 km:n matkalla. Vain viimeiset rastivälit sai antaa palaa kunnolla juosten. Kahden ja puolen tunnin aikana tuli käytyä läpi aika iso kirjo erilaisia epätoivon tunteita. Olosuhteet pakottivat luottamaan kavereihin ja heidät minuun. Välillä kuljettiin tiheässä kuusikossa satoja metrejä katsomatta karttaan ja välillä vyötäröä myöten vedessä. Pimeästä kuului kirosanoja ja huutoja kertoen karua sanomaa loukkaantumisista ja muista ei-toivotuista mokista.

Hurja oli reissu, mutta hurjaa oli meno ollut muillakin joukkueilla. Jo päivällä saimme todistaa naisten kärkijoukkueiden tekevän mitä käsittämättömimpiä virheitä, mutta myös miesten osuuksilla sattui ja tapahtui. Tässä ehkä mielenkiintoisin tarina Jukolan viestistä:

http://www.markuslang.at/index.php/news/95-jukola-2010

Jälleen kerran saa siis olla tyytyväinen omaan ja myös joukkueensa suoritukseen. Maalintulo tänä vuonna oli kova sana! Liisa taas teki varman juoksusuorituksen oman joukkueensa kanssa ja suoriutui omalta osuudeltaan reilusti alle kolmessa tunnissa. Matkaakin kuitenkin oli yli 11 km.

Heinäkuu onkin ollut lomailua. Satunnaista treenailua, mökkeilyä, frisbeegolffailua, lenkkeilyä, meloskelua ja mitä nyt Liisa polkenut pyöräänsä kuin Armstrongin Lance….Elokuussa Team Mehukatti aloittaa taas treenit kohti 20.8. järjestettävää Archipelago Adventurea. Treenauksen vahvimpina teemoina; Salla pyöräilykuntoon sekä melonnan tekniikka ja taktiikka haltuun!

Uutta matoa koukkuun

Viikonloppuna suunnataan Hyvinkään yön sykkeeseen: kaks yötä Jukolaan!

Salla suorittaa tuplat, kuten kunnon multisporttailijan kuuluukin: ensin päivällä Venlat ja sitten myöhemmin Jukolan yössä. Liisalle riittää yksi yöseikkailu.

missäköhän kaapissa se otsalamppu taas olikaan....